Kullervo

Ralli

Latvala toisena Australiassa - rengasvalinnat ratkaisivat kisan?

Julkaistu:

Jari-Matti Latvala on Australian MM-rallissa toisena ennen viimeistä ajopäivää.
Kilpailua ja koko MM-sarjaa johtava Sebastien Ogier on 11,8 sekuntia Latvalaa edellä. Ranskalainen kasvatti etumatkaansa 1,5 sekunnilla lauantain kahdella viimeisellä erikoiskokeella, joilla oli pituutta vain puolitoista kilometriä.

Latvala johti rallia EK 10:n jälkeen 4,1 sekunnin erolla Ogieriin, mutta putosi tallikaverinsa taakse seuraavalla erikoiskokeella huonomman rengasvalinnan takia. 

Ennusteet lupailivat sadekuuroja, mutta niitä ei tullut. Ogier lähti 48,9 kilometrin erikoiskokeelle kolmella kovalla ja yhdellä pehmeällä renkaalla. Latvala käytti kahta kovaa ja kahta pehmeää, ja hävisi Ogierille 13,4 sekuntia. Se saattoi ratkaista tasaisen voittotaistelun.

- Rengasvalinnoilla oli tänään iltapäivällä ratkaiseva merkitys. Erikoiskokeella oli ukkoskuurojen riski, mutta lopulta keli pysyi kuivana. Meidän piti käyttää yhtä pehmeää rengasta, mutta Jari-Matin täytyi käyttää kahta, joten hänellä oli vielä vaikeampaa, Ogier sanoi rallin MM-sarjan nettisivuilla. 

Kun 20 erikoiskokeesta on ajettu 14, niin kisassa kolmantena on Volkswagenin kolmas kuljettaja, norjalainen Andreas Mikkelsen. Hän on 25 sekunnin päässä kärjestä. Neljäntenä oleva Citroënin pohjoisirlantilaiskuski Kris Meeke on 1,5 sekunnin päässä Mikkelsenistä.
Mikko Hirvonen on Fordillaan yhä viidentenä. Hän on jo lähes puolentoista minuutin päässä kärjestä, mutta takana kovin lähellä ei ole uhkaajia.

Australian MM-ralli päättyy sunnuntaiaamuna. Jäljellä on vielä lähes 90 EK-kilometriä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    2. 2

      Yhdysvaltain uuden maahantulokiellon piirissä jo kahdeksan maata – Pohjois-Korea ja Venezuela listalla

    3. 3

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    4. 4

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    5. 5

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    6. 6

      Jari Sillanpään kohtalotoverit kertovat kivuliaasta sairaudesta – ”Olen pelännyt, että kuolen tähän”

    7. 7

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    8. 8

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    9. 9

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    10. 10

      Nuorukainen loukkaantui vakavasti – jäi asfalttijyrän alle Nurmijärvellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    2. 2

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    3. 3

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    4. 4

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    5. 5

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    6. 6

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    7. 7

      Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

    8. 8

      15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

    9. 9

      Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

    10. 10

      Vegaaniruokavalio aiheutti Lotta Näkyvälle erittäin kiusallisen vaivan – kärsi 9 kuukautta ja luovutti: ”En ole enää vegaani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    5. 5

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    9. 9

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    10. 10

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    2. 2

      Yhdysvaltain uuden maahantulokiellon piirissä jo kahdeksan maata – Pohjois-Korea ja Venezuela listalla

    3. 3

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    4. 4

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    5. 5

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    6. Näytä lisää