Atso

Ralli

EK 11: Latvala hurjasta vauhdistaan: "Jokaisella pätkällä ei voi ottaa noin paljon riskiä"

Julkaistu:

EK 11
Jari-Matti Latvala hyökkäsi tosissaan Kakariston erikoiskokeella.
Jari-Matti Latvala johti tallikaveriaan Sebastien Ogieria kaikissa väliaikapisteissä, ja suomalaisen tahti kesti erikoiskokeen maaliin asti. Latvala löi Ogierin lopulta 8,3 sekunnilla.

Latvala johti kisaa 10. erikoiskokeen jälkeen 11,8 sekunnilla. Kakariston pätkällä suomalaisen etumatka kasvoi jo yli 20 sekuntiin.

- Hyvin tuli. Otettiin kyllä riskiä. Jokaisella pätkällä ei voi ottaa noin paljon riskiä, Latvala sanoi Ylen ralliradiolle.

- Miikka ei pyytänyt minua hidastamaan, joten hän tietää, että nyt hyökkään, Latvala sanoi viitaten kartturiinsa Miikka Anttilaan.

Ogier oli Kariston maalissa turhautunut. Ranskalaista sapetti se, että hän menettää aikaa, koska joutuu avaamaan tietä muille.

- Mitä voin tehdä? Yritän tehdä parhaani, mutta ei ole mitään tehtävissä, Ogier puuskahti.

Ogier putosi Kakariston erikoiskokeella kokonaiskisassa kolmossijalle. Citroënin Kris Meeke oli 4,6 sekuntia Ogieria nopeampi 11. erikoiskokeella ja nousi kisassa toiseksi.

Mikko Hirvonen ei ollut myöskään tyytyväinen suoritukseensa. Ford-kuljettaja jäi Kakaristossa Latvalalle 6,8 sekuntia.

Latvalan toinen tallikaveri Andreas Mikkelsen jäi Latvalan pohja-ajasta sekunnin. Samalla Volkswagen-kuljettaja nousi kokonaiskisassa kolmanneksi. Hän ohitti Mads Östbergin muutamalla sekunnilla.

TILANNE 11/26 EK:LLA:               
1. Jari-Matti Latvala VW      1.29.07,3
2. Kris Meeke         Citroen  +   18,3
3. Sebastien Ogier    VW       +    20,1
4. Andreas Mikkelsen  VW       +   1.01,6
5. Mads Östberg       Citroen  +   1.03,9
5. Mikko Hirvonen     Ford     +   1.03,9

Perjantain jäljellä olevat erikoiskokeet:
EK12 Painaa 2 klo 19.20 - 7,49 km
EK13 Harju 2 klo 20.30 - 2,20 km

Kaikki Suomen MM-rallin lähetykset Nelonen Prolla ja Ruutu-palvelussa. Torstaista sunnuntaihin suoraa lähetystä joka päivä. Kaasuttele suorinta reittiä Ruudun rallikaistalle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    4. 4

      Valkoisessa talossa täysi sisällissota – viestintäjohtaja kutsui kabinettipäällikköä ”v***n paranoidiksi skitsofreenikoksi”

    5. 5

      Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

    6. 6

      Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

    7. 7

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    8. 8

      Video veneen perässä raahatusta haista herättää raivoa – ”Pahinta mitä olen nähnyt vuosiin”

    9. 9

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    10. 10

      Uskoisitko 62-vuotiaaksi? Ex-huippumalli Janice Dickinson keimailee luksusjahdin kannella seksikkäissä pikkubikineissä – häämatkaa lykättiin rintasyövän takia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    2. 2

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    3. 3

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    4. 4

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    5. 5

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    6. 6

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    7. 7

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    8. 8

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    9. 9

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    10. 10

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    4. 4

      Valkoisessa talossa täysi sisällissota – viestintäjohtaja kutsui kabinettipäällikköä ”v***n paranoidiksi skitsofreenikoksi”

    5. 5

      Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

    6. Näytä lisää