Aija, Aava

Ralli

Valikko

Jari-Matti Latvala pestasi henkisen valmentajan avukseen

Ralli
Jari-Matti Latvala lähtee rallin tämän kauden MM-sarjaan tukenaan henkinen valmentaja.
Volkswagen-tallin suomalaiskuskin mukana kiertää Christoph Treier, joka huolehtii Latvalan henkisestä valmennuksesta.  

- Uskon, että henkisellä valmennuksella on paljon suurempi merkitys kuin arvataankaan. Haemme uutta lisää suorituksiini ja kokemukset ovat jo nyt positiivisia. Tätä kautta saamme palaset kohdalleen, Latvala kertoo tiedotteessaan.  

Latvala, 28, yrittää parantaa viime kaudesta, jolloin hän sijoittui MM-sarjassa kolmanneksi. Tallikaveri Sebastien Ogier voitti mestaruuden lopulta aika helposti. 

- Viime vuonna tuli pronssia MM-sarjassa ja kyllä nyt lähdetään sitä ilman muuta kirkastamaan. Talli ja auto ovat nyt aivan eri tavalla tuttuja, kun vertaa vuoden takaiseen tilanteeseen. Kalusto on kaikin puolin huippuluokkaa ja kaikki on kunnossa. Tietysti maailmanmestaritallikaveri Ogieria on vaikea päihittää, mutta se on kyllä mahdollista, Latvala sanoi.

MM-kauden avaava Monte Carlon ralli alkaa 16. tammikuuta.  

- Tavoite on päästä viiden joukkoon ja ehdottomasti maaliin. Kun avauksesta on muutama piste, niin jatko on paljon helpompaa, Latvala suunnittelee.  

Latvalan kartanlukijana jatkaa Miikka Anttila.  

- Olemme kaikilta osin aivan erilaisessa tilanteessa. Nyt on autosta ja tiimistä kokemusta vuoden verran ja se kyllä näkyy Jari-Matin ajamisessa.  

- Montesta näyttää tulevan pitkästä aikaa lumeton ralli, jos tilanne ei muutu aivan toisenlaiseksi, Anttila arvioi.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    2. 2

      Poliisia paennut mies kuoli ajettuaan auton kyljelleen Kontiolahdella – ajonopeudeksi mitattiin 205 kilometriä tunnissa

    3. 3

      Ferrari hurjassa vauhdissa – rataennätys murskaksi F1-harjoituksissa!

    4. 4

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    5. 5

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    6. 6

      Huutokauppakeisari aiheutti kaaoksen Espanjassa – kadut tukossa: ”Väkeä oli niin paljon, etteivät autot päässeet kulkemaan”

    7. 7

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    8. 8

      Tuntematon numero soitti WP:n toimittajalle – uutisia kertonut soittaja olikin Donald Trump: ”Terve, Bob”

    9. 9

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    10. 10

      Aurinkopaneelien hinnat vielä ”pohjamudissa” – ota nämä asiat huomioon, ennen kuin ostat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    5. 5

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    6. 6

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    7. 7

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    8. 8

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    9. 9

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    10. 10

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    2. 2

      Poliisia paennut mies kuoli ajettuaan auton kyljelleen Kontiolahdella – ajonopeudeksi mitattiin 205 kilometriä tunnissa

    3. 3

      Ferrari hurjassa vauhdissa – rataennätys murskaksi F1-harjoituksissa!

    4. 4

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    5. 5

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    6. Näytä lisää