Aija, Aava

Ralli

Valikko

Juho Hänninen tähtää palkintopallille Kreikassa

Juho Hänninen starttaa tulevana viikonloppuna kauden kolmanteen tuotantoautojen MM-osakilpailuun Kreikan Akropolis-ralliin luottavaisena.

Hänniselle kilpailu on vasta kauden toinen MM-tasolla. Viime helmikuussa Ruotsin MM-avauksessa N-ryhmän voittoon ajanut punkaharjulaiskuljettaja jätti suunnitellusti Argentiinassa ajetun osakilpailun väliin, koska Argentiinan sijasta hän osallistuu kartanlukija Mikko Markkulan kanssa syksyllä ajettavaan Japanin MM-ralliin.

MM-sarjan yhteispisteissä Hänninen on kymmenellä pisteellään jaetulla toisella sijalla. Kärjessä olevat Jari Ketomaa (14 pistettä) sekä Itävallan Andreas Aigner (10) ovat ajaneet yhden osakilpailun enemmän.

Kreikan rallista Hänninen povaa raskasta niin kuljettajille kuin myös kalustolle. Alkuviikosta lämpötila kohosi Kreikassa 35 asteeseen, eikä viikonlopulle ole tiedossa helpotusta.

- Ennusteiden mukaan 30 asteen lämmössä ajetaan, joten auton sisällä lämpöä on sitten jo yli 50 astetta. Kuskit kestävät, mutta autoille kisa on varmasti rankka, sillä hitailla teillä tuotantoauton jäähdytysjärjestelmä ei toimi yhtä tehokkaasti. Veikkaan, että rallin päätöspäivänäkin tulosluettelo voi vielä muuttua, Hänninen povaa tiedotteessaan.

Akropolis-ralli tunnetaan tiestöltään myös MM-sarjan rankimpana, ja sitä se on Hännisen mukaan myös tänä vuonna.

- Tien pinta on kivikkoinen. Reitti on viime vuottakin huonommassa kunnossa. Etenkin perjantaina ajettava 17,41 km mittainen Psatha ja lauantaina kahdesti ajettava 32,16 km mittainen Aghii Theodor ovat rallin kannalta ratkaisevat pätkät. Jos näiltä selviää maaliin murheitta niin asiat ovat hyvin.

- Kolmen joukkoon tähdätään ja ensisijaisesti maaliin, sillä MM-pisteet ovat tästä kisasta tärkeitä, koska viikonlopun aikana keskeytyksiä tapahtuu varmasti normaalia enemmän, Hänninen sanoo.

Ateenan pohjoispuolella ajettava Akropolis-ralli käynnistyy perjantaina ja päättyy sunnuntaina kello 15 Suomen aikaa. Rallissa ajetaan 20 erikoiskoetta, joiden kokonaispituus on 339,94 km.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Yle: Presidentti Tarja Halosen ex-kumppani Kari Pekkonen on kuollut

  2. 2

    17-vuotias nyrkkeilijälahjakkuus romahti maahan tajuttomana ottelun jälkeen – kuoli myöhemmin sairaalassa

  3. 3

    Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

  4. 4

    Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

  5. 5

    Kommentti: Hjalliksen ja Sipilän sauna­diili ei kestä moraalista päivänvaloa – Harkimo aneli paikkaa Veikkauksessa jo vuosi sitten

  6. 6

    Au pair -Mona, 19, häkeltyy maailmankartasta – oma asuinpaikka jäänyt täysin pimentoon: ”Täähän on isompi kuin Eurooppa!”

  7. 7

    IS seuraa: TPS kylvettää HIFK:ta Turussa, Pelicans nousi tasoihin Kuopiossa

  8. 8

    Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

  9. 9

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  10. 10

    Ensi yönä siirrytään kesäaikaan – aiheuttaa ylimääräistä kiirettä ruotsinlaivoilla: ”Avomerellä voimme ajaa nopeammin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  2. 2

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  3. 3

    Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

  4. 4

    Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

  5. 5

    Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

  6. 6

    Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

  7. 7

    Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

  8. 8

    Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

  9. 9

    Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

  10. 10

    Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yle: Presidentti Tarja Halosen ex-kumppani Kari Pekkonen on kuollut

  2. 2

    17-vuotias nyrkkeilijälahjakkuus romahti maahan tajuttomana ottelun jälkeen – kuoli myöhemmin sairaalassa

  3. 3

    Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

  4. 4

    Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

  5. 5

    Kommentti: Hjalliksen ja Sipilän sauna­diili ei kestä moraalista päivänvaloa – Harkimo aneli paikkaa Veikkauksessa jo vuosi sitten

  6. Näytä lisää