Atso

Ralli

Tallipäälliköltä tyly viesti Hirvoselle

Julkaistu:

Citroenin tallipäällikkö Yves Matton ilmoitti lauantaina, että hän haluaa kuljettajiensa ajavan kaksoisvoittoon Loebin johdolla. Näin ollen Hirvosen tehtäväksi jää ajaa Citroeninsa maaliin toisena.    

Loeb ja Hirvonen olivat yhä kärkitaistossa, kun rallin erikoiskokeista oli ajettu lähes puolet. Yhdeksän ajetun pikataipaleen jälkeen johdossa oli Loeb, jonka ero Hirvoseen oli 2,1 sekuntia. Matton kertoi päätöksestään ennen kymmenettä erikoiskoetta, jolla Hirvonen jäikin yhtäkkiä 2,9 sekuntia lisää tallikaverilleen.

- Sebastien ajoi melkein ulos emmekä voi heittää menemään mahdollista kaksoisvoittoa, Matton perusteli rallin MM-sarjan nettisivuilla.

Autosport-lehden mukaan Hirvonen oli pettynyt, mutta ymmärsi tallinsa ratkaisun. Hirvoselle voitto Argentiinassa olisi ollut erityisen tärkeä, sillä hän menetti voiton edellisessä kilpailussa hylkäyksen takia.

- Tarvitsemme tallille maksimipisteet tästä kilpailusta. Olisi ollut mukava taistella loppuun asti, mutta tilanne on nyt tämä, Hirvonen muotoili ralliradiolle.

Käytännössä Citroenin päätös tarkoittaa sitä, että Loeb voittaa rallin,
jos hänen autoonsa ei tule teknisiä vikoja. Rallista on tosin ajamatta vielä pitkä siivu, joten pelkästään sormia napsauttamalla Citroen ei haluamaansa lopputulosta saavuta. Päätöspäivänä sunnuntaina ohjelmassa on muun muassa 65,74 kilometrin pituinen Mataderon erikoiskoe.
 
Sordo puolentoista minuutin päässä

Loeb ja Hirvonen kamppailivat kärkisijasta keskenään lauantain mittaan. Ero kolmantena ajavaan Ford-kuljettaja Daniel Sordoon oli kymmenen erikoiskokeen jälkeen jo puolitoista minuuttia. Sordo myönsi, ettei hän pysty ajamalla haastamaan Citroen-kaksikkoa.

- En tehnyt virheitä, mutta aikani eivät olleet tarpeeksi hyviä. En luottanut täysin nuotteihini ja se vaikutti ajamiseeni, Sordo tuskaili.  
Loebin ja Hirvosen välinen ero Citroenin sisäisen järjestelyn jälkeen oli viisi sekuntia.

- Mikko oli todella nopea ja taistelu oli tiukkaa tähän asti, Loeb selvitti ralliradiolle kymmenennen erikoiskokeen jälkeen.     

Sekä Hirvonen että Loeb pelasivat rengasvalinnoilla päivän mittaan. Autoissa oli samanaikaisesti käytössä sekä pehmeän että kovan rengasseoksen kumeja.

Rallin MM-sarjan kauden 5/13 kilpailu:

Tilanne 10/19 erikoiskokeen jälkeen: 1) Sebastien Loeb Ranska, Citroen 3.19.22,5, 2) Mikko Hirvonen Suomi/Jarmo Lehtinen Suomi, Citroen jäljessä 5,0 sekuntia, 3) Daniel Sordo Espanja, Ford -1.29.0, 4) Mads Östberg Norja, Ford -2.30,0, 5) Martin Prokop Tshekki, Ford 8.21,0, 6) Andreas Mikkelsen Norja, Skoda (S2000) -9.02,6, 7) Sebastien Ogier Ranska, Skoda (S2000) -9.13,4, 8) Thierry Neuville Belgia, Citroen -11.38,2.
Lauantain erikoiskokeet:
Ek 7 (20,18 km): 1) Loeb 12.41,3, 2) Petter Solberg Norja, Ford -1,5, 3) Hirvonen -3,8.
Ek 8 (20,33 km): 1) Hirvonen 10.40,5, 2) P. Solberg -0,5, 3) Loeb -1,5.
Ek 9 (39,74 km): 1) Hirvonen 22.48,1, 2) Loeb -0,3, 3) Solberg -10,0.
Ek 10 (20,18 km): 1) P. Solberg 12.32,3, 2) Sordo -6,2, 3) Loeb -7,9.
Lauantaina ajetaan vielä 2 erikoiskoetta. Ralli päättyy sunnuntaina.

Ota kantaa

Hyväksytkö tallimääräykset?

Kyllä - kuuluvat moottoriurheiluun 17% En - kilpaahan siellä ajetaan 83%
Ääniä yhteensä 8982

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Kommentti: Tarjosiko Putin sotaharjoituksia Suomelle? Niinistö kuittasi heti

    4. 4

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    5. 5

      Suomalaiskuskeilla kaksoisjohto Jyväskylän MM-rallissa – ”Ei täällä p**kele voi ajaa niin hiljaa!”

    6. 6

      Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

    7. 7

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    8. 8

      Junaonnettomuus Barcelonassa – liki 50 loukkaantunut

    9. 9

      Unelma vei tamperelaisen Inkan Las Vegasiin – ujosta kaunottaresta kuoriutui uhkea burleskitähti: ”Eroottisuus on minulle kantava voima”

    10. 10

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. 6

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    7. 7

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    8. 8

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    9. 9

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    10. 10

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Kommentti: Tarjosiko Putin sotaharjoituksia Suomelle? Niinistö kuittasi heti

    4. 4

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    5. 5

      Suomalaiskuskeilla kaksoisjohto Jyväskylän MM-rallissa – ”Ei täällä p**kele voi ajaa niin hiljaa!”

    6. Näytä lisää