Leevi

Ralli

Video: Arctic Lapland Rallyssa hurja ulosajo - näin auto käännettiin

Julkaistu:

Rovaniemellä ajettavan Arctic Lapland Rallyn Mäntyvaaran raviradan pikataipaleella sattui raju ulosajo lauantaina iltapäivällä.
IS:n lukijan videolla näkyy turmapaikka seuraavana paikalle tulleen auton kameralla kuvattuna.

Yksi rallin kuljettajista, rovaniemeläinen toimitusjohtaja, ajoi kartturinsa kanssa erikoiskoe 8:n loppusuoran hyppyrille, joka oli rakennettu varta vasten radan loppuhuipennukseksi.

Ilmalennon päätteeksi kuljettajan ohjaama BMV jysähti etupyörilleen, jolloin hän menetti auton hallinnan. Seuraavaksi auto jysähti ravikatsomon alaosan lumipenkkaan katolleen ja jäi kuljettajan puoleiselle kyljelleen keula kohti tulosuuntaa.

Kartanlukija pääsi autosta pois omin voimin. Kyljellään ollut BMW käännetiin 13 miehen voimin oikein päin. Kääntötyö tehtiin hitaasti, ettei loukkaantuneen kuljettajan tila pahenisi. Kuljettaja autettiin autosta ulos ja ambulanssiin pelastushenkilöstön avustuksella.

Arctic Lapland Rallyn lehdistöpäällikkö Meeri Vaarala kertoo kuljettajan selvinneen murtumalla. Hän on hoidossa Lapin keskussairaalassa Rovaniemellä.

- Kartturikin valitti vähän kipuja ja kävi sairaalassa, totesi Vaarala.

Mäntyvaaran raviradalla ajettava yleisöerikoiskoe on vajaan neljän kilometrin pätkä.

- Se on aika nopea ajettava. EK:n lopussa on hyppyri, se on tällaista yleisömaustetta. Siinä kaikki autot ajonopeudesta riippuen hyppäävät ja siinä tämä onnettomuus sitten tapahtui, Vaarala kertasi.

Arctic Lapland Rally

  • Arctic Lapland Rallya on ajettu vuodesta 1966 lähtien, jolloin se tunnettiin nimellä Tunturiralli.
  • Kisa on hyvin vaativan rallin maineessa, kiitos runsaan lumen ja jään sekä kovan pakkasen. Eksoottisuus houkuttelee paikalle myös ulkomaalaisia kuljettajia sekä entisiä että nykyisiä F1-kuljettajia.
  • Ralliin ovat ottaneet osaa mm. Keke Rosberg, JJ Lehto, Mika Salo, Mika Häkkinen ja Kimi Räikkönen.
  • Tänä vuonna kilpailijoita oli Suomen lisäksi Venäjältä, Virosta, Ukrainasta, Tshekistä, Italiasta ja Itävallasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja yli 100 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    2. 2

      Poliisi ampui neljä epäiltyä estääkseen terrori-iskun Espanjassa – yksi haavoittui

    3. 3

      Trump kommentoi Barcelonan iskua tarinalla sian vereen kastetuista luodeista – pidetään yleisesti keksittynä

    4. 4

      Talk show -legenda on Trumpin parhaita ystäviä – huomasi presidentin käytöksessä hälyttävän muutoksen: ”En tunne enää häntä”

    5. 5

      Ihmisjahti jatkuu Espanjassa, suomalaiset Timo ja Yana jumissa Barcelonan kehätiellä – ”Poliisit tarkastavat linja-autoja”

    6. 6

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    7. 7

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    8. 8

      Brad Pitt ja Angelina Jolie haastetiin oikeuteen Ranskassa – jättivät miljoonalaskun maksamatta

    9. 9

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    10. 10

      Elviksen ex-kihlattu muistelee: löysi rockin kuninkaan tuupertuneena lattialta – tällaiset olivat hänen viimeiset hetkensä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja yli 100 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    4. 4

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    5. 5

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    6. 6

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    7. 7

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    8. 8

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    9. 9

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    10. 10

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja yli 100 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja yli 100 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    2. 2

      Poliisi ampui neljä epäiltyä estääkseen terrori-iskun Espanjassa – yksi haavoittui

    3. 3

      Trump kommentoi Barcelonan iskua tarinalla sian vereen kastetuista luodeista – pidetään yleisesti keksittynä

    4. 4

      Talk show -legenda on Trumpin parhaita ystäviä – huomasi presidentin käytöksessä hälyttävän muutoksen: ”En tunne enää häntä”

    5. 5

      Ihmisjahti jatkuu Espanjassa, suomalaiset Timo ja Yana jumissa Barcelonan kehätiellä – ”Poliisit tarkastavat linja-autoja”

    6. Näytä lisää