Ilpo, Tuure

Ralli

Valikko

EK14: Hirvonen latasi pohjat tiskiin

Ford-kuljettajat Mikko Hirvonen ja Jari-Matti Latvala pistävät kampoihin Sebastien Loebille Katalonian MM-rallissa.
Mikko Hirvonen ajoi päivän toisen erikoiskokeen pohja-ajan, ja myös Jari-Matti Latvala kukisti kisaa johtavan Loebin runsaan 20 kilometrin erikoiskokeella.

- Viimeinkin tajusin, miten tätä autoa pitää ajaa täällä. Olisi varmaan pitänyt ajaa testiä ennen tätä kisaa, mutta siihen ei ollut mahdollisuutta, Hirvonen tuumasi MM-sarjan ralliradiolle.

Hän kukisti Loebin ek:lla neljällä sekunnilla. Loebin kanssa maailmanmestaruudesta taisteleva Hirvonen on kuitenkin rallissa vasta kolmantena, minuutin ja 50 sekunnin päässä ranskalaisesta.

Erikoiskokeen lopussa aikaa menettänyt Latvala kuroi Loebin eroa 1,7 sekunnilla ja on toisena 29,4 sekunnin päässä ranskalaisesta.
Tänään ajetaan vielä neljä erikoiskoetta. Katalonian jälkeen MM-rallisarjassa on jäljellä vielä marraskuinen Britannian MM-ralli.

Rallin MM-sarjan 12/13 kilpailu, Katalonian ralli:

Kärjen tilanne 14/18 erikoiskokeen jälkeen:
1) Sebastien Loeb Ranska, Citroen 3.33.14,3, 2) Jari-Matti Latvala/Miikka Anttila Suomi, Ford jäljessä 29,4 sekuntia, 3) Mikko Hirvonen/Jarmo Lehtinen Suomi, Ford -1.50,3, 4) Daniel Sordo Espanja, Mini -3.00,3, 5) Sebastien Ogier Ranska, Citroen -3.38,6, 6) Kris Meeke Britannia, Mini -4.40,6, 7) Mads Östberg Norja, Ford -5.30,2, 8) Henning Solberg Norja, Ford -8.27,8.

Ek13, 26,51 km: 1) Ogier 15.55,3, 2) Loeb -0,1, 3) Hirvonen -2,6, 4) Latvala -3,6, ...Juho Hänninen/Mikko Markkula Suomi, Skoda -1.06,9.

Ek14, 20,48 km: 1) Hirvonen 11.13,6, 2) Ogier -1,3, 3) Hirvonen -2,3.
Sunnuntaina ajetaan vielä neljä erikoiskoetta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    3. 3

      Yksi loukkaantunut Tampereen kerrostalopalossa – pelastuslaitos: Talo tuhoutuu kokonaan

    4. 4

      Pohjois-Korea tuhoaa kongressirakennus Capitolin uudella propagandavideolla, Valkoinen talokin on tähtäimessä

    5. 5

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    6. 6

      Torijuhlien toinen puoli: Tapparan fanit lähtivät koteihinsa jo hyvissä ajoin ennen keskiyötä – ”Ymmärtäähän sen”

    7. 7

      Tillerson: Kim Jong-un ei ole ”hullu” – Kiina varoitti Pohjois-Koreaa pakotteista

    8. 8

      Turvapaikanhakijat häiriköivät kauppakeskuksessa – kolme vietiin putkaan

    9. 9

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    10. 10

      United Airlines ja lentoyhtiön väkivaltaisesti koneesta poistama mies pääsivät sopimukseen korvauksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    3. 3

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    4. 4

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    5. 5

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    6. 6

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    7. 7

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    8. 8

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    9. 9

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    10. 10

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    3. 3

      Yksi loukkaantunut Tampereen kerrostalopalossa – pelastuslaitos: Talo tuhoutuu kokonaan

    4. 4

      Pohjois-Korea tuhoaa kongressirakennus Capitolin uudella propagandavideolla, Valkoinen talokin on tähtäimessä

    5. 5

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    6. Näytä lisää