Oliver, Olivia, Oiva

Ralli

Valikko

Sakkoja tuli - veikö järjestäjien toiminta Hirvoselta voiton?

Julkaistu:

Argentiinan MM-rallin jälkipyykissä jaettiin sakkoja kisajärjestäjille. Heidän toimintansa saattoi viedä Mikko Hirvoselta kisan voiton.
Ford-ässä Mikko Hirvosella riittää jossiteltavaa sunnuntaina jännittäviä käänteitä saaneen Argentiinan MM-rallin jälkeen.

Hirvonen jäi kisassa lopulta toiseksi, kun Citroën-hirmu Sebastien Loeb nousi jälleen kuin ihmeen kaupalla kisan voittoon. Maalissa kaksikkoa erotti vaivaiset 2,4 sekuntia.

Ilman järjestäjien heikkoa toimintaa järjestys olisi saattanut olla maalissa hieman toinen. Kansainvälinen autoliitto (FIA) mätkäisi sunnuntaina kisajärjestäjille 5 000 dollarin sakot, jotka johtuivat reitin epäjohdonmukaisuudesta.

Summa on järjestäjille pieni, mutta Hirvoselle heidän virheensä saattoi maksaa jopa voiton. Järjestäjät olivat muuttaneet perjantaina kahdesti ajetun El Condor -erikoiskokeen ajoreittiä kesken kisan. 

Ensimmäisellä ajokerralla pätkän lopussa ollut liikenneympyrä oli merkitty ajettavaksi siviililiikennesääntöjen mukaisesti, jolloin sallittuja ulostuloja ympyrässä oli vain yksi.

Toisella kerralla reittiä merkkaavat teipit oli poistettu, ja mahdollisia reittejä oli kaksi - joskaan tästä ei ollut kantautunut riittävän selvää ohjeistusta tiimeille. Citroën-kuskit kuitenkin valitsivat lyhyemmän ja nopeamman ajoreitin, Fordin suomalaistähdet eivät.

Autosportin mukaan ranskalaistiimi hyötyi valinnastaan noin nelisen sekuntia kuljettajaa kohden. Ja maalissahan Loeb oli Hirvosen edellä vain reilun kahden sekunnin turvin.

- Iso asia tässä on nyt se, että reitin monitulkintaisuuden vuoksi on saatu merkittävää etua ja halusimme selvittää asian tulevaisuutta varten, Ford-tallin johtaja Malcolm Wilson perusteli Autosportille tiimin jättämää protestia.

Hän kertoi olevansa tyytyväinen ratkaisuun, vaikka kärkipään tilanne ei muuttunutkaan. Lisäksi Wilson korosti, että protesti oli jätetty tilanteessa, jossa Ford (Jari-Matti Latvala) oli vielä kisan johdossa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Presidentti Sauli Niinistö aikoo pyrkiä jatkokaudelle ensi vuoden presidentinvaaleissa

    2. 2

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    3. 3

      Hanna-Maria Seppälä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – poseeraa 23 vuotta vanhemman Anssi-rakkaansa rinnalla

    4. 4

      Kommentti: Niinistön voittaminen vaatisi ihmeen

    5. 5

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Sauli Niinistö kertoo jatkoaikeistaan

    6. 6

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    7. 7

      Mercedes-pomolla yllättävä kanta siihen, sorsiko Ferrari Kimi Räikköstä Monacossa

    8. 8

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    9. 9

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    10. 10

      Kommentti: Ferrarilla on 1 534 syytä olla suosimatta Räikköstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    3. 3

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    4. 4

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    5. 5

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    6. 6

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    7. 7

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    8. 8

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    9. 9

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    10. 10

      Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    9. 9

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    10. 10

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Presidentti Sauli Niinistö aikoo pyrkiä jatkokaudelle ensi vuoden presidentinvaaleissa

    2. 2

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    3. 3

      Hanna-Maria Seppälä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – poseeraa 23 vuotta vanhemman Anssi-rakkaansa rinnalla

    4. 4

      Kommentti: Niinistön voittaminen vaatisi ihmeen

    5. 5

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Sauli Niinistö kertoo jatkoaikeistaan

    6. Näytä lisää