Martta

Ralli

Valikko

EK 19: Latvala kiri kärkeen!

Julkaistu:

Fordin Jari-Matti Latvala kiilasi Jordanian rallissa Sebastien Ogierin ohi toiseksi viimeisellä erikoiskokeella.
Fordin Jari-Matti Latvala ajoi pohja-ajan Jordanian rallin viimeistä edellisellä erikoiskokeella ja lähtee 0,5 sekunnin turvin kisan johdossa viimeiselle erikoiskokeelle.

Toisena rallissa on Citroenin Sebastien Ogier. Rallin päättää 10,5 kilometrin Baptism Site -erikoiskoe. Se on myös ns. bonuserikoiskoe ja sen kolme parasta kuljettajaa saavat MM-pisteitä kisan kokonaissijoituksesta tulevien pisteiden lisäksi.

- Ihan uskomaton tunne. On tultu hullun lailla ja viimeinen erikoiskoe ajetaan niin kovaa kuin sielu sietää. Toivotaan, että kaikki menee nappiin, Latvala totesi MM-sarjan radiolle.

Ogier jäi kisan viimeistä edellisellä 20,44 kilometrin erikoiskokeella Latvalalle 5,8 sekuntia. Ogierin valitteli joutuneensa jarruttamaan kerran rajusti, kun tielle oli ilmestynyt iso kivi.

- Joku oli pannut jotakin tielle. Ei hyvä, Ogier totesi.

Sebastien Loeb on rallissa kolmantena 27,4 sekuntia Ogierista. Mikko Hirvonen on neljäntenä.

Kimi Räikkönen putosi kuudenneksi. Häntä viivytti rengasrikko kisan viimeistä edellisellä ek:lla.

Kisan viimeinen erikoiskoe alkaa kello 15.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    2. 2

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    3. 3

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    4. 4

      Kevinin, 4, surman kammottavat yksityiskohdat nousivat tapetille – tuoreessa dokumentissa hurjia väitteitä

    5. 5

      Helikopterikuvat näyttävät: Tältä Hangossa riehuva valtava maastopalo näyttää ilmasta käsin

    6. 6

      Hirvi aiheutti pahan ketjukolarin Turuntiellä – liikenne seisoo, ihminen maassa loukkaantuneen oloisena

    7. 7

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    8. 8

      Kolmikon tarkoituksena oli mukiloida poika – isälle vakavat vammat metalliputken iskuista

    9. 9

      Uskoisitko 62-vuotiaaksi? David Bowien leski Iman juhli syntymäpäiviään – iätön kaunotar on häikäisevässä kunnossa

    10. 10

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    3. 3

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    4. 4

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    5. 5

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    6. 6

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    7. 7

      Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

    8. 8

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    9. 9

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    10. 10

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    2. 2

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    3. 3

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    4. 4

      Kevinin, 4, surman kammottavat yksityiskohdat nousivat tapetille – tuoreessa dokumentissa hurjia väitteitä

    5. 5

      Helikopterikuvat näyttävät: Tältä Hangossa riehuva valtava maastopalo näyttää ilmasta käsin

    6. Näytä lisää