Ritva

Ralli

Valikko

Ogier matkalla voittoon - suomalaiset kaukana kärjestä

Julkaistu:

Citroenin Sebastien Ogier on vahvasti kiinni toisessa perättäisessä Portugalin MM-rallin voitossa.
Sebastien Ogier johtaa kisaa reilun puolen minuutin marginaalilla ennen tallitoveriaan Sebastian Loebiä, kun ajamatta on kaksi erikoiskoetta.

Ogier ja Loeb eivät enää tämän päivän erikoiskokeilla ole kisanneet keskenään, eikä heitä uhkaa kukaan, sillä kolmantena oleva Fordin Jari-Matti Latvala on liki neljän minuutin päässä. Vielä aamun ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen neljäntenä ollut Mikko Hirvonen on pudonnut vetoakselirikon hidastamana pudonnut viidenneksi. Eroa kärkeen on yli kuusi minuuttia.

Päivän toisen ek:n voitti Petter Solberg, joka on rallissa yhdeksäntenä aiemmin ongelmien hidastamana. Latvala oli 31 kilometrin ek:lla toiseksi nopein 2,6 sekunnin erolla. Loeb ja Ogier ajoivat sijoille neljä ja viisi.

Jännitystä tämän päivän etapille tuo kisan päättävä ns. bonuserikoiskoe, jonka kolme parasta saavat MM-pisteitä varsinaisen kisasijoituksen tuomien pisteiden lisäksi.

Faro, Portugali:

Rallin MM-sarjan kauden 3/13 kilpailu, Portugalin ralli:
Tilanne 15/17 ek:n jälkeen: 1) Sebastien Ogier Ranska, Citroen 3.35.11,3, 2) Sebastien Loeb Ranska, Citroen jäljessä 36,8 sekuntia, 3) Jari-Matti Latvala/Miikka Anttila Suomi, Ford -3.43,7, 4) Matthew Wilson Britannia, Ford -6.12,9, 5) Mikko Hirvonen/Jarmo Lehtinen Suomi, Ford -6.30,2, 6) Henning Solberg Norja, Ford -9.46,3, 7) Kimi Räikkönen/Kaj Lindström Suomi, Citroen -9.58,9, 8) Federico Villagra Argentiina, Ford -10.21,0, 9) Petter Solberg Norja, Citroen -10.55,6, 10) Dennis Kuipers Hollanti, Ford -15.10,4.
Sunnuntain erikoiskokeet:
Ek 14 (21,39 km): 1) Hirvonen 12.13,1, 2) Latvala -2,3, 3) P. Solberg -4,3,...6) Ogier -18,0, 7) Loeb -19,8, 8) Räikkönen -20,9.
Ek15 (31,04 km): 1) P. Solberg 22.52,2, 2) Latvala -2,6, 3) Östberg -9,2, 4) Loeb -15,2, 5) Ogier -17,8, 8) Räikkönen -58,8,...10) Hirvonen -1.33,5.
Ek 16 (21,39 km): myöh.
Ek17 (31,04 km): myöh.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    2. 2

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    3. 3

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    4. 4

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    5. 5

      Lontoon lentokentillä täysi kaaos – British Airways perui kaikki lauantain lennot

    6. 6

      Pamela Andersonilla upea edustusasu – rinta oli vilahtaa iltapuvun "halkiosta"

    7. 7

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    8. 8

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    9. 9

      Jimi Hendrix shokeerasi Helsingissä 50 vuotta sitten – Remu Aaltonen mykistyi: ”En ole tähän päiväänkään mennessä semmoista nähnyt”

    10. 10

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    3. 3

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    4. 4

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    5. 5

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    6. 6

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    7. 7

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    8. 8

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    9. 9

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    10. 10

      Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    2. 2

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    3. 3

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    4. 4

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    5. 5

      Lontoon lentokentillä täysi kaaos – British Airways perui kaikki lauantain lennot

    6. Näytä lisää