Oliver, Olivia, Oiva

Ralli

Valikko

Kimi Räikkönen rajusti ulos!

Julkaistu: , Päivitetty:

Fiatiaan äärirajoille käskyttäneen Kimi Räikkösen ralli päättyi hurjaan ulosajoon lauantain viimeisellä pätkällä.

Räikkönen rysäytti hurjasti autonsa kaksi kertaa katon kautta ympäri, mutta kaikkien onneksi sekä Räikkönen että kartturi Kaj Lindström ovat kunnossa.

IS Urheilun tietojen mukaan Räikkösen auto meni rallikelvottomaksi vanteen mentyä solmuun. Ilman sitäkin Räikkönen olisi joutunut jättämään leikin sikseen, sillä vanteen lisäksi autosta vaurioitui tiettävästi myös turvakaari.

Vioittuneiden turvavarusteiden kanssa kuskeja ei päästetä rallissa enää tielle.

Räikkönen ajoi ulos samassa kohtaa, missä Mads Östberg oli täräyttänyt tieltä hetkeä aiemmin.

Räikkönen oli ollut ongelmissa koko lauantain. Aamulla häntä vaivasi kova sade ja kehnosti toimineet tuulilasin pyyhkijät. Päivän mittaan Kimin autosta hajosi vähitellen moottori, rengas ja pohjapanssari.

Räikkönen oli kuitenkin sinnittelemässä maaliin asti, kunnes rysähti. Räikkönen oli ulosajohetkellä yleiskilpailussa sijalla 15. N-ryhmässä hän oli todella hienosti peräti kolmentena - vasta uransa neljännessä rallissa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

  2. 2

    Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

  3. 3

    Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

  4. 4

    Nainen talutti tiikerin häkkiin eläintarhassa – kissapeto kävi kiinni ja tappoi

  5. 5

    Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

  6. 6

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  7. 7

    Mieskolmikko muilutti, ryösti ja virtsasi päälle – uhri jäi alasti öiselle hiekkamontulle 16 asteen pakkaseen

  8. 8

    Dramaattiset yksityiskohdat prinsessa Dianan hautajaisista vuotivat julkisuuteen – väliaikainen ruumishuone, tapahtuma salattiin prinsseiltä

  9. 9

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  10. 10

    Temptation Island loppui: Jonne avasi samantien Elämänpeli-blogin – paljastuksia tv-sarjan kulisseista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  2. 2

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

  3. 3

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  4. 4

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  5. 5

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  6. 6

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  7. 7

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  8. 8

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  9. 9

    Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

  10. 10

    Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  5. 5

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  6. 6

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  7. 7

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  8. 8

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  9. 9

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  10. 10

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

  2. 2

    Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

  3. 3

    Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

  4. 4

    Nainen talutti tiikerin häkkiin eläintarhassa – kissapeto kävi kiinni ja tappoi

  5. 5

    Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

  6. Näytä lisää