Teresa, Tessa, Terttu

Ralli

Valikko

Mikko Hirvonen: Grönholm voi rynniä kärkeen avausrallissa

Torstaina yleisöerikoiskokeella alkavan Ruotsin MM-rallin todellisista asetelmista saadaan makua vasta perjantaina.

Kisan ensimmäinen varsinainen kilpailupäivä näyttää, kärsivätkö ensimmäisinä autoina tiellä olevat Sebastien Loeb ja Mikko Hirvonen lähtöpaikasta.

- Voi olla, ettei kärjessä ole nyt hyvä lähteä kisaan. Tiellä on jonkun verran irtolunta ja eivätkä tien pinnat olet torstain yleisöerikoiskoetta ja perjantain ensimmäistä erikoiskoetta lukuun ottamatta kunnolla jäässä, Hirvonen sanoo harjoitusten jälkeen.

- Pienen lumen alla on jäätynyttä soraa, joka nousee nopeasti esille. Se repii nastoja ja vähintäänkin johtaa nastojen kuumenemiseen, joka taas lisää renkaan huojuntaa. Tie puhdistunee lumesta ja osin varmaan sorastakin isommilla lähtönumeroilla ajaville.

Hirvonen veikkaa, että kärkikuljettajien perässä yksityisellä Fordilla kisaava Marcus Grönholm voi olla kuljettaja, joka korjaa tilanteesta hyödyn.

- Ei olisi mikään ihme, jos Marcus olisi kärjessä perjantain erikoiskokeiden jälkeen.

b>Loeb toivoi jäisiä teitä

Rallin MM-sarjassa siirrytään tällä kaudella samaan osakilpailun voiton arvoa korostavaan pistelaskuun kuin formula ykkösissä. Pisteitä saavat kisan kymmenen parasta tyyliin 25-18-15-12-10-8-6-4-2-1. Hirvosen tavoitteena on yrittää tehdä alkukauden kisoissa piste-eroa Loebiin ennen syyskauden asvalttiralleja. Ruotsin rallin voitto olisi tuossa työssä oiva startti.

- Voitoista lähdetään ajamaan ilman muuta, mutta pikkuisen täytyy kisan alussa katsoa miten noissa olosuhteissa pysyy muiden vauhdissa. Millään sikariskillä en lähde heti perjantaina ajamaan, Hirvonen sanoo.

Olosuhteet saattavat johtaa siihen, että kärkikuljettajat taktikoivat ajopaikan suhteen perjantain ja lauantain etappien lopussa. Loeb sanoo, että olosuhteet suosivat suomalaisia. Hän ei katso olevansa Ruotsin rallin suosikki.

- Ajaisin mieluimmin jäisellä pinnalla, jossa on tasainen pito, Loeb tunnustaa.

Kisayleisön silmätikku 21 ek:n reitillä on ensimmäisen MM-rallinsa WRC-autolla ajava Kimi Räikkönen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomeen tuodusta kurkumasta, currysta ja chilistä löytyi maaliväriä – asiantuntija: ”Syöpävaarallista ainetta”

  2. 2

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

  5. 5

    4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

  6. 6

    Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

  7. 7

    Kommentti: Hallitus suojelee miljoonabisnestä – ja sinä maksat

  8. 8

    Suomenhevosen siitosura toi tuhansia jälkeläisiä ja miljoonia euroja – 28-vuotias legenda pääsi ansaituille eläkepäiville

  9. 9

    Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

  10. 10

    Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  2. 2

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  3. 3

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  4. 4

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  5. 5

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  6. 6

    Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

  7. 7

    Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

  8. 8

    Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

  9. 9

    Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

  10. 10

    Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  3. 3

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  4. 4

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  5. 5

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  6. 6

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  7. 7

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  10. 10

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomeen tuodusta kurkumasta, currysta ja chilistä löytyi maaliväriä – asiantuntija: ”Syöpävaarallista ainetta”

  2. 2

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

  5. 5

    4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

  6. Näytä lisää