Aija, Aava

Ralli

Valikko

Colin McRae 1968-2007

Viisinkertaisen rallin Britannian mestari Jimmy McRaen poika Colin aloitti ralliuransa vuonna 1986 Talbot Sunbeamilla. Pian McRae alkoi niittämään mainetta Skotlannin rallipiireissä, ja hänen ajotyyliään verrattiin jopa Ari Vataseen, jota McRae ihaili.

Jo vuonna 1987 McRae osallistui ensimmäiseen MM-ralliinsa Ruotsissa Vauxhall Novalla. Kaksi vuotta myöhemmin skottikuljettaja kaasutteli jälleen Ruotsissa ja sijoittui 15:nneksi.

McRae liittyi Subarun talliin vuonna 1991, minkä jälkeen hän puhkesi kukkaan. Vuosina 1991-92 hänet kruunattiin Britannian mestariksi ja varsinaisen läpimurtonsa hän teki vuonna 1993 voitettuaan Uuden-Seelannin MM-rallin.

Kaikkiaan urallaan 25 MM-rallia voittanut Colin McRae juhli ainoata maailmanmestaruuttaan kaudella 1995. Kausina 1996-97 hän oli MM-sarjan kakkonen.

Vuonna 1999 McRae siirtyi Fordille, jolla hän ajoi MM-hopealle 2001. Skotlantilainen vaihtoi Citroenille vuonna 2003, mutta hän jäi ranskalaistallissa Sebastien Loebin ja Carlos Sainzin varjoon. Seuraavana kautena hän ei enää saanut tallipaikkaa.

Vuonna 2005 McRae teki paluun MM-sarjaan Skoda Fabialla, jolla hän kaasutteli muutamissa kisoissa. Viime kaudella hän ajoi Turkin MM-rallissa Citroenilla, koska tallin ykköskuljettaja Loeb oli loukkaantunut.

McRae kilpaili urallaan myös Pariisi-Dakar-rallissa sekä Le Mansin 24 tunnin kisassa.

Colin McRaella ja Alison-vaimolla on kaksi lasta, Hollie ja Johnny. Tietojen mukaan 5-vuotias Johnny menehtyi myös helikopterionnettomuudessa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

  2. 2

    Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

  3. 3

    Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

  4. 4

    F1-kuskilta harvinaisen raju avautuminen – miten talli reagoi?

  5. 5

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  6. 6

    Haluatko miljonääriksi -kisaaja vastaa varmoin elkein 1000 euron kysymykseen – Jaajolta ilmeetön tuijotus väärään vastaukseen

  7. 7

    Loton oikea rivi on tässä – ensi viikolla jaossa 2,4 miljoonaa euroa

  8. 8

    Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

  9. 9

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  10. 10

    6 asiaa, joita moni häpeää seksissä – aivan turhaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  2. 2

    Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

  3. 3

    Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

  4. 4

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  5. 5

    Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

  6. 6

    Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

  7. 7

    Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

  8. 8

    Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

  9. 9

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  10. 10

    Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

  2. 2

    Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

  3. 3

    Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

  4. 4

    F1-kuskilta harvinaisen raju avautuminen – miten talli reagoi?

  5. 5

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  6. Näytä lisää