Sauli, Saul

Ralli

Valikko

Räikkönen ison haasteen edessä Ruotsin rallissa

Kimi Räikkönen pitää talvisissa oloissa ajettavaa Ruotsin rallia yhtenä MM-sarjan kovimmista haasteista.

Kisa alkaa torstaisen yleisöek:n jälkeen perjantaina seitsemän erikoiskokeen etapilla Värmlandin nopeilla ja lumipenkkojen reunustamilla teillä.

- Ruotsin ralli on yksi sarjan vaikeimmista kisoista. Näihin olosuhteisiin tottumiseen tarvitaan lisää aikaa ja kilometrejä, mutta yritetään ajaa hyviä ek-aikoja ja nauttia kilpailusta, Räikkönen sanoo.

Räikkönen ajaa Ruotsissa uransa ensimmäisen MM-rallin WRC-autolla. Kun kisa on vielä MM-sarjan toiseksi nopein, voittotaistoon aikova Mikko Hirvonen ei odota Citroenin junioritiimissä kisaavalta Räikköseltä mykistäviä näyttöjä.

- Virheetön ajo olisi minusta kisan ensikertalaiselta hyvä suoritus, Hirvonen sanoo.

Samaa mieltä on Hirvosen tallitoveri Jari-Matti Latvala.

- Sijoille 5-8 ajaminen olisi Räikköseltä tosi hyvä saavutus, Latvala miettii.

Tarvitaan aikaa ja kokemusta

Räikkönen kilpaili ensi kertaa Citroenin WRC-autolla Tunturirallissa pari viikkoa sitten. Hän jäi silloin tehtaan ykköstiimissä kisaavalle Dani Sordolle sekunnin per kilometri. Tuon eron säilyttäminen kärkeen tuskin onnistuu Ruotsissa.

- Tunturirallin oli ajanut kerran aikaisemmin, nyt kaikki erikoiskokeet ovat minulle uusia, joten se on vaikeampaa, Räikkönen tunnustaa.

Nuottien teko ja kisojen vaihtelevien olojen opiskelu ovat Räikköselle alkavan MM-sarjan kovin haaste. Entinen formulamestari ajaa sarjan kaikki kilpailut lukuun ottamatta Uuden-Seelannin rallia.

- Teiden oppiminen ja nuottien tekeminen tulee olemaan vaikeinta. Se vaatii aikaa ja kokemusta, Räikkönen arvioi.

Ajamisessakin työstämistä

Räikkösen mukaan tekemistä riittää myös WRC-ajokin ajamisen opiskelussa. Auton säätäminen eri olosuhteisiinkaan ei käy samalla rutiinilla kuin formula ykkösissä.

- Nyt kannattaa varmaan käyttää enemmän aikaa ajamisen opiskeluun, kuin auton säätämiseen, Räikkönen sanoo.

Rallin niksit Räikkönen haluaa opetella yksin. Neuvoja hän ei ole käynyt kyselemässä sen paremmin Loebiltä kuin muiltakaan alan asiantuntijoilta.

- Ei ajamista voi kukaan toiselle opettaa. Kyllä se pitää itse oppia ja kokemus tietysti auttaa.

  • mm-ralli
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

  2. 2

    "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

  3. 3

    Anu Saagim räväyttää taas – jakaa Jethro Rostedtille härskin kauneusvinkkinsä: Spermaa kasvoille seksin jälkeen

  4. 4

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  5. 5

    Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

  6. 6

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  7. 7

    Tv-kamerat tallensivat F1-pomon kuumenemisen – takoi nyrkkiä pöytään: ”On harjoiteltava tunteiden hallintaa”

  8. 8

    Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

  9. 9

    Valtava romahdus uuden Bumtsibumin katsojaluvuissa – Haluatko miljonääriksi? kiri reilusti ohi

  10. 10

    SM-liigan puolivälierien ratkaisut lähestyvät – HIFK mylläsi taas kokoonpanoaan, Tapparan ykkösketju uusiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  3. 3

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  4. 4

    6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

  5. 5

    Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

  6. 6

    Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

  7. 7

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  8. 8

    Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

  9. 9

    Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

  10. 10

    F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  2. 2

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  3. 3

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  4. 4

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  7. 7

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

  2. 2

    "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

  3. 3

    Anu Saagim räväyttää taas – jakaa Jethro Rostedtille härskin kauneusvinkkinsä: Spermaa kasvoille seksin jälkeen

  4. 4

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  5. 5

    Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

  6. Näytä lisää