Atso

Ralli

Grönholm: Antakaa Latvalan taistella mestaruudesta!

Julkaistu:

Joulukuussa ralliuransa lopettaneen Marcus Grönholmin mukaan Fordin pitäisi antaa Jari-Matti Latvalalle tasapuolinen mahdollisuus taistella maailmanmestaruudesta.

Latvala voitti uransa ensimmäisen MM-rallin helmikuussa Ruotsissa ja on vain viiden pisteen päässä sarjaa johtavasta Mikko Hirvosesta. Ford-kuskien välissä on Citroenin Sebastien Loeb, joka on pisteen jäljessä Hirvosta.

- Mikko on tällä hetkellä vaikeassa asemassa. Hän uskoi olevansa ykköskuski, mutta Jari-Matti on ajanut samaa vauhtia kuin hän, Grönholm kertoi brittilehti Autosportille.

Grönholmin mukaan Fordin tallipäällikön Malcolm Wilsonin ei tarvitse olla huolissaan tilanteesta.

- Hän voisi antaa poikien ajaa rauhassa, mutta Mikkoa ei tarvitse pitää ykköskuskina, jos he voivat ajaa samalla tasolla.

- Yksi asia on ainakin varma - he eivät enää tarvitse minua, inkoolainen vitsaili.

Wilson myöntää, että Latvalan kehitys on yllättänyt hänetkin. Ford ei aio silti muuttaa tallin sisäistä marssijärjestystä.

- Latvala tekee juuri sitä työtä, mihin toivoin hänen pystyvän kauden loppupuolella. Tiedämme kuitenkin tarkkaan, mitä Mikko voi saavuttaa meille, Wilson perusteli.

- Mikko haluaa puskea kovaa Argentiinassa tänä viikonloppuna, mutta voi olla vaikeaa olla ensimmäisenä tiellä. Hän varmasti tietää, mitä häneltä odotetaan, joten hänen täytyy korottaa panoksia, brittipomo sanoi.

  • Ralli
Näitä luetaan!
  1. 1

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  2. 2

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  3. 3

    Unelma vei tamperelaisen Inkan Las Vegasiin – ujosta kaunottaresta kuoriutui uhkea burleskitähti: ”Eroottisuus on minulle kantava voima”

  4. 4

    Putin ja Niinistö skoolasivat kuohuvalla – Höyrylaivan kapteeni kertoo, kuinka presidenttien matka sujui

  5. 5

    Suomalaisille komea kolmoisvoitto Urriassa – Latvala, Lappi ja Suninen hurjassa vauhdissa!

  6. 6

    Narahtiko Khloe Kardashian kuvanmuokkauksesta? Pikkuruinen vyötärö herätti fanien epäilykset: ”Järkyttäviä Photoshop-mokia”

  7. 7

    Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

  8. 8

    Arvostettu amerikkalaislehti julkaisi reportaasin kainuulaiselta suolta – ”Suomessa tapahtuu jotain outoa”

  9. 9

    Tullin kuvat rankoista viinalasteista: Yhdestä autosta löytyi jopa 3000 litraa alkoholia – ”Kun auto laahaa, niin näet heti”

  10. 10

    Tällainen mies on ala-arvoisia möläytyksiä esittänyt Valkoisen talon viestintäjohtaja Anthony Scaramucci

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  2. 2

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  3. 3

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  4. 4

    IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

  5. 5

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  6. 6

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  7. 7

    Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

  8. 8

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  9. 9

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  10. 10

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  2. 2

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  3. 3

    Unelma vei tamperelaisen Inkan Las Vegasiin – ujosta kaunottaresta kuoriutui uhkea burleskitähti: ”Eroottisuus on minulle kantava voima”

  4. 4

    Putin ja Niinistö skoolasivat kuohuvalla – Höyrylaivan kapteeni kertoo, kuinka presidenttien matka sujui

  5. 5

    Suomalaisille komea kolmoisvoitto Urriassa – Latvala, Lappi ja Suninen hurjassa vauhdissa!

  6. Näytä lisää