Aatu, Aatto

Ralli

Valikko

Mikko Hirvosella meneillään tuttu jahti: vain Loeb edellä

Julkaistu: , Päivitetty:

Citroenin Sebastien Loeb voitti lauantain etapin neljä ensimmäistä erikoiskoetta ja nousi johtoon Argentiinan MM-rallissa. Ero toisena olevaan Fordin Mikko Hirvoseen on 7,3 sekuntia.

- Sebastien menee kovaa näillä teillä, se oli tiedossa, mutta kisaa on jäljellä, tästä on tulossa hyvä taistelu, Hirvonen totesi päivän huoltotauolla.

Kolmanneksi kilpailussa on pudonnut perjantain jälkeen rallia johtanut Citroenin Dani Sordo. Espanjalaisen ero Loebiin on 12,2 sekuntia.

Viidettä perättäistä voittoa Argentiinan rallista jahtaavaa Loeb lähti lauantain etapille kolmantena 16,3 sekuntia kärkeä perässä. Hän nousi kisaan johtoon lauantain neljännellä ek:lla, vaikka ajoi lievästi ulos ensimmäisellä ek:lla, joka oli edellisyön sateen jäljiltä liukas. Ranskalainen pääsi onnekkaasti jatkamaan matkaa ilman vaurioita.

Hirvonen oli lauantain neljän ensimmäisen ek:n aikana neljästi toinen. Hän ajoi virheittä, mutta ei ongelmitta.

- Olisin tietysti mielummin kisan johdossa, mutta auto luistelee vähän liikaa, Hirvonen totesi.

Lauantaina Argentiinan rujoilla ja pahimmillaan yli 2 000 metrin merenpinnasta nousevalla reitillä ajetaan kahteen kertaa neljän ek:n etappi ja illan päätteeksi yleisöek Cordoban jalkapallostadionilla.

Lauantain etapin soratiet ovat paikoin kapeita ja kiharaisia. Teiden varressa on rutkasti teräviä kiviä, joten ajolinjalla pysyminen on tärkeää.

- Siksi auto pitäisi saada luistelemaan vähän vähemmän, Hirvonen sanoi.

Neljäntenä rallissa on oman yksityistallinsa Citroenilla kisaava norjalainen Petter Solberg 55,3 sekuntia kärkeä perässä.

Lauantain jälkeen kuudentena ollut Fordin Jari-Matti Latvala on noussut viidenneksi, vaikka menetti autostaan konepellin ensimmäisen ek:n röykyissä konepellin kiinikkeiden irrottua. Eroa kärkeen on 1.26,9 minuuttia.

Rallin MM-sarjan 5/12 kilpailu, Argentiinan ralli:

Kärjen tilanne 13/23 ek:n jälkeen:

1) Sebastien Loeb Ranska, Citroen 2.34.37,8, 2) Mikko Hirvonen/Jarmo Lehtinen Suomi -7,3, 3) Dani Sordo Espanja, Citroen -12,2, 4) Petter Solberg Norja, Citroen -55,3, 5) Jari-Matti Latvala/Miikka Anttila Suomi, Ford -1.26,9, 6) Henning Solberg Norja, Ford -1.45,9, 7) Matthew Wilson Britannia, Ford -4.00,1, 8) Federico Villagra Argentiina, Ford -6.06,6.

Ek10 (20,81 km): 1) Loeb 11.28, 2) Sordo -3,2, 3) Hirvonen -5,3, 4) Latvala -11,6.Ek11 (22,79 km): 1) Loeb 18.18,2, 2) Hirvonen -8,0, 3) Latvala -8,3.Ek12 (16,29 km): 1) Loeb 13.04,6, 2) Hirvonen -3,2, 3) Latvala -8,5.Ek13 (9,73 km): 1) Loeb 6.19,4, 2) Hirvonen -2,0, 3) Sordo -6,2 4) Latvala -8,4.

Lauantaina ajetaan vielä viisi erikoiskoetta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

  3. 3

    Otto Warmbier laskettiin haudan lepoon – hautajaisissa erikoinen näyttely miehen matkatavaroista

  4. 4

    Näin käy naali kolossa Pohjoisessa – ”Vaimoni kyykisteli sillä tavoin”

  5. 5

    Raju ulosajo Korpilahdella: Auton kuljettaja loukkaantui vakavasti – löytyi takatavaratilasta

  6. 6

    Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

  7. 7

    Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

  8. 8

    Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

  9. 9

    Lauri teki monta turhaa reissua aamuyöllä, mutta viimein onnistui – katso upea utuinen kuva!

  10. 10

    72-vuotias nainen katosi Kajaanissa – havainnot pyydetään ilmoittamaan hätäkeskukseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

  2. 2

    Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

  3. 3

    13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

  4. 4

    Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

  5. 5

    Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

  6. 6

    Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

  7. 7

    Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

  8. 8

    Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

  9. 9

    Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

  10. 10

    Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  2. 2

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  3. 3

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  4. 4

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  5. 5

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  6. 6

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  7. 7

    Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Kirpaisevat 10 kuvaa 2000-luvun alusta muistuttavat, että tatuoinnit todella ovat ikuisia – valitettavasti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

  3. 3

    Otto Warmbier laskettiin haudan lepoon – hautajaisissa erikoinen näyttely miehen matkatavaroista

  4. 4

    Näin käy naali kolossa Pohjoisessa – ”Vaimoni kyykisteli sillä tavoin”

  5. 5

    Raju ulosajo Korpilahdella: Auton kuljettaja loukkaantui vakavasti – löytyi takatavaratilasta

  6. Näytä lisää