Minja, Miisa

Ralli

Räikkönen päihitti jo Hirvosen ja Latvalan!

Julkaistu:

Citroenin junioritiimissä ensimmäistä kauttaan rallin MM-sarjassa ajava Kimi Räikkönen kenki lupauksia herättävän ajan Bulgarian MM-rallin testierikoiskokeella.

Räikkönen aloitti Bulgarian-urakkansa tasatahtia lajin menestyneimmän kuskin, asvalttispesialisti Sebastien Loebin kanssa. Kaksikko jäi 1,1 sekunnin päähän Petter Solbergin ajamasta pohja-ajasta 1.39,4.

Solbergin takana päivän toiseksi nopein oli Dani Sordo. Räikkösen ja Loebin edelle ehti myös suomalaisen tiimikaveri Sebastien Ogier.

Vaikka testipätkän ajoista ei vielä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä voikaan tehdä, Räikkösen asvalttivauhti oli vähintäänkin lupaavaa. Perjantaiaamuna kello 9 käynnistyvä Bulgarian-ralli on kauden ensimmäinen asvalttiralli MM-sarjassa.

Ford ja sen suomalaiskuskit Mikko Hirvonen ja Jari-Matti Latvala eivät ole tavanneet olla parhaimmillaan asvaltilla. Bulgarian 2,1 kilometrin mittaisella testipätkällä heidät jätettiin sijoille kuusi ja seitsemän.

Hirvonen oli 0,8 ja Latvala 1,7 sekuntia hitaampia kuin Räikkönen.

Lähellä Kistenetsin kylää ajettu testipätkä oli ensimmäistä kertaa MM-kalenteriin päässeessä maassa suuri tapahtuma. Rallin kotisivuilla kerrotaan pätkän keränneen peräti 5000-päisen yleisön.

IS Urheilu seuraa Bulgarian MM-rallin etenemistä verkkosivuillaan perjantaiaamusta lähtien.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  2. 2

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  3. 3

    TMZ: Kylie Jenner, 20, on kertonut ystävilleen olevansa raskaana

  4. 4

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  5. 5

    Havaiji valmistautuu Pohjois-Korean vetypommikokeeseen – asukkaita kehotettiin varaamaan vettä ja ruokaa 14 päiväksi

  6. 6

    Fitness-kaunotar Janni Hussi vietti sensuellia syntymäpäivää – julkaisi alastonkuvan ammeessa

  7. 7

    Yhdysvaltain hallinto ilmoitti 21 osavaltion olleen venäläishakkerien kohteena presidentinvaaleissa

  8. 8

    Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

  9. 9

    Seurakunnassa toiminut isäpuoli teki perheen elämästä helvetin – uhkaili väliin tullutta lastensuojelua ”Jumalan kostolla”

  10. 10

    Iäkkään naisen kotiin pyrkinyt valepoliisi jäi rysän päältä kiinni Espoossa – lukkopainin harrastaja piti epäiltyä otteessaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  2. 2

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  3. 3

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  4. 4

    Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

  5. 5

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  6. 6

    Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

  7. 7

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  8. 8

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  9. 9

    Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

  10. 10

    Hyvinkään ABC:n räjähdysmäisen palon syy selvisi – tuhot niin suuret, että purkaminen voi olla realismia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  2. 2

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  3. 3

    TMZ: Kylie Jenner, 20, on kertonut ystävilleen olevansa raskaana

  4. 4

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  5. 5

    Havaiji valmistautuu Pohjois-Korean vetypommikokeeseen – asukkaita kehotettiin varaamaan vettä ja ruokaa 14 päiväksi

  6. Näytä lisää