Ilpo, Tuure

Putous

Valikko

Putous-tähdet avoimina kuvauksista: Pilkkaa, rakkautta ja energioita

Putous
Viisi tuoretta Putous-näyttelijää kertovat ISTV:ssä, millainen ryhmähenki porukan välille on ehtinyt muodostua.
32-vuotias Antti Holma tulee teatterimaailmasta. Viimeisimpänä hänet on nähty myös Myllyrinne  & Company -sketsisarjassa. Holma kertoo, että ei aluksi ollut lähteä mukaan Putoukseen.

- Ajattelin olevani niin vakavasti otettava taiteilija, että minua ei voi tämmöiseen viihdeohjelmaan laittaa. Ja tajusin, että kukaan ei ensinnäkään tiedä kuka olen ja miten vakavasti otettava taiteilija olen, voin tehdä ihan mitä haluan, ja tämä on sellainen asia, minkä haluan tehdä.

Holma kertoo sketsihahmonsa syntyneen jo Putouksen koekuvauksia varten.

- Kesän aikana olen vekslannut sitä, ja välillä jo luovuinkin siitä, mutta tajusin, että rakastan tätä tyyppiä ja haluan tehdä tämän. Tänään ollaan menossa sovittamaan vaatteita ja katsomaan, miltä näyttää.

Ville Tiihonen muistetaan viimeisimpänä roolistaan Mustissa leskissä. Hän on iloinen siitä, että enää ei tarvitse pitää salaisuutena Putous-roolia.

- Tuon Putoukseen upeat hiukseni. Se on ihan keskeinen asia, Tiihonen vitsailee.

26-vuotias Essi Hellén on Putous-porukan nuorimmainen. Hän on näytellyt 21 tapaa pilata avioliitto -elokuvassa. Hän odottaa rupeamaa innoissaan.

- Odotan, että se on hauskaa. Töiden tekeminenkin voi olla hauskaa, ja onko mitään parempaa. Itselläni ei ole paineita, koska uskon, että sovin siihen, ja ajattelen, että teen vain sitä työtä, Hellén pohtii.

Hellén hehkuttaa näyttelijöiden ryhmähenkeä.

- Odotan sitä, että tämä alkaa, jotta voidaan sitten olla koko ajan yhdessä, bondailla ja naureskella.

Myös toinen uusi Putous-tähti Jenni Kokander ylistää ryhmän meininkiä. Ryhmän sisällä lentää Ainoat oikeat –elokuvan näyttelijän mukaan roisiakin läppää.

- Ystävällismielistä, pientä pilkkaa, ja roastausta ilmassa, mutta se on rakkaudella, hän kuitenkin vakuuttaa.

Kokander myöntää jännittävänsä suorien lähetysten alkamista.

- Hirveät paineet on totta kai, mutta ajattelen että vain hyvällä, ne luovat energiaa. Ei ole sellaisia paineita, että sydän pysähtyy, hän muotoilee.

Niina Koponen on näytellyt elokuvissa ja tekee myös musiikkia. Sketsiohjelmaan pääsy on hänelle unelman toteutuminen.

- Halusin aikanaan näyttelijäksi sketsien takia. Pienenä ihailin tosi paljon sketsisarjoja ja halusin tehdä niitä itse myös, hän paljastaa.

Myös Koponen kehuu näyttelijöiden yhteishenkeä.

- Se on tosi hyvin hitsautunut yhteen, on hyvää naljailua. On myös kiva, että on eri-ikäisiä, eri energioita.

Koposen sketsihahmo on hänen mukaansa muotoutumassa.

- Kyllä hän on heräilemässä kuorestaan, jostain pimeästä, hän nauraa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      Trump myöntää avoimesti: ”Voimme päätyä suureen, suureen konfliktiin Pohjois-Korean kanssa”

    3. 3

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    4. 4

      Turvapaikanhakijat häiriköivät kauppakeskuksessa – kolme vietiin putkaan

    5. 5

      HS: Sauli Niinistö torjui virkanimityksen – oikeusministeriö muutti ehdotustaan uudeksi oikeuskansleriksi

    6. 6

      Yksi loukkaantunut Tampereen kerrostalopalossa – pelastuslaitos: Talo tuhoutuu kokonaan

    7. 7

      Tillerson: Kim Jong-un ei ole ”hullu” – Kiina varoitti Pohjois-Koreaa pakotteista

    8. 8

      Tomi kuvasi videon Tampereen parkkisakkorysästä – mistä tässä on kyse? ”Ainakin 16 auton tuulilasissa oli lappu”

    9. 9

      Torijuhlien toinen puoli: Tapparan fanit lähtivät koteihinsa jo hyvissä ajoin ennen keskiyötä – ”Ymmärtäähän sen”

    10. 10

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    3. 3

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    4. 4

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    5. 5

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    6. 6

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    7. 7

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    8. 8

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    9. 9

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    10. 10

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      Trump myöntää avoimesti: ”Voimme päätyä suureen, suureen konfliktiin Pohjois-Korean kanssa”

    3. 3

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    4. 4

      Turvapaikanhakijat häiriköivät kauppakeskuksessa – kolme vietiin putkaan

    5. 5

      HS: Sauli Niinistö torjui virkanimityksen – oikeusministeriö muutti ehdotustaan uudeksi oikeuskansleriksi

    6. Näytä lisää