Sami, Samuli

Putous

Putous-sketsihahmot esittelivät erityistaitonsa - Kuka tippuu ensimmäisenä?

Julkaistu:

Illan Putous-jaksossa erityisosaamistaan esitellyt Sanna-Raipe Helminen lauloi Bohemian Rhapsodyn ilman säestystä.
Sketsihahmokilpailun hahmot esittelivät kauden toisessa jaksossa omaa erityisosaamistaan. Ensi viikolla hahmoilla on näytön paikka, sillä ensimmäinen putoaa kilpailusta.

Tampereen Nekalasta kotoisin oleva Sanna-Raipe Helminen veti Queen-yhtyeen Bohemian Rhapsodyn ilman säestystä.

- Mitä nyt vedin sen pari kertaa takahuoneessa, Sanna-Raipe selitti harjoitteluistaan ennen vuoroaan.

Hämmentävän esityksen jälkeen Jaakko Saariluoma kysyi, kuinka neito itse on mieltä esityksestä.

- Mitä mulla nyt pari kertaa rytmi meni sekaisin. Kyllä se muuten meni hyvin, Sanna-Raipe mumisi.

Musiikillisia taitojaan esitteli myös Sisko Sikiö, joka esitti hellyttävän laulun lempisukulaiselleen, joka on niin lähellä, mutta silti aivan liian kaukana.

Ikuinen reissaaja Kristoffer Taxfree kertoi heti kättelyssä, ettei hänellä juurikaan ole minkäänlaisia erityistaitoja.

- Voin kertoa, kuinka menettää risteilylle kaikki ja silti saada enemmän, Kristoffer Taxfree puuskutti ennen kuin kertoi katsojille oman elämäntarinansa.

Tällä hetkellä katsojaäänestystä johtaa Sanna-Raipe Helminen. Toisena ja kolmantena tulevat Turun lahja naisille, Samppa Linna sekä kokoomuslainen somelainen Karim Z. Yskowicz, joka varoitteli ohjelman viime minuuteilla Sampasta.

- Pitäkää varanne näiden turkulaisten niastennaurattajien kanssa.

Vähiten ääniä on tähän mennessä kerännyt  Kela-lomakkeen täytön maailmanennätystä yrittänyt Veli Sikiö.

Kuka sketsihahmoista tippuu ensi lauantain suorassa lähetyksessä? Ota kantaa.

Ota kantaa

Kuka putoaa ensimmäisenä sketsihahmokilpailussa?

Hänmän (Jukka Rasila) 30% Sisko Sikiö (Iina Kuustonen) 17% Karim Z. Yskowicz (Jussi Vatanen) 2% Veli Sikiö (Riku Nieminen) 30% Kristoffer Taxfree (Krista Kosonen) 13% Sanna-Raipe Helminen (Armi Toivanen) 4% Hulivilipoika Samppa Linna (Aku Hirviniemi) 4%
Ääniä yhteensä 11573

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    4. 4

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    5. 5

      Grafiikka: Näin Turun isku tapahtui – silminnäkijät kertovat

    6. 6

      Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

    7. 7

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    8. 8

      Kuvat: Turun Kirjastosilta valaistiin Suomen lipun väreihin Turun puukotusuhrien kunnioittamiseksi

    9. 9

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    10. 10

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    4. 4

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    5. 5

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    6. 6

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    7. 7

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    8. 8

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

    9. 9

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    10. 10

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    4. 4

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    5. 5

      Grafiikka: Näin Turun isku tapahtui – silminnäkijät kertovat

    6. Näytä lisää