Atso

Purjehdus

Toteutuuko Multalan "lapsellinen ajatus" viimein Lontoossa?

Julkaistu:

Kolme neljän vuoden olympiadia, kolmannet olympiakisat. Purjehtija Sari Multala on paitsi Suomen olympiajoukkueen menestystoivo myös äitihahmo, tahtomattaankin.
Multalan, 34, pitkän kilpauran aikana purjehduksessa on myllertänyt.

- Siitä kun olin ensimmäisissä olympialaisissani Sydneyssä vuonna 2000, lajista on tullut huipulla ammatti. Lisäksi naisten sarjoissa näkee entistä enemmän kokeneempia purjehtijoita, äitejäkin.

Tämän vuosituhannen menestynein kesäolympialajien suomalaisurheilija ei osannut arvata, minkälaisiin mittoihin ura venyisi.

- Nuorempana minulla oli lapsellinen ajatus, että otan olympiakisoista mitalin, lopetan kilpailemisen ja menen töihin, sekä Sydneyssä että Ateenassa 2004 E-jollissa viidenneksi sijoittunut Multala naurahtaa.
 
Kokemuksen karaisema

Multala jahtaa ensimmäistä olympiamitalia uransa viimeisessä arvokilpailussa, joka purjehditaan maanantaista alkaen Englannin etelärannikolla Weymouthissa.

Hän palaa olympiaregattaan kahdeksan vuoden jälkeen. Neljä vuotta sitten hän putosi Suomen joukkueesta epämääräisen karsintajärjestelmän takia, ja Qingdaon olympiavesillä mitteli ilman menestystä Tuula Tenkanen.

Muista arvokisoista 13 mitalia keränneen Multalan erityisvahvuutta ei tarvitse arvailla. Hän näki 12 vuotta sitten läheltä, kun nykymaajoukkueessa manageri-nimikettä totteleva Thomas Johanson oli voittamassa Sydneyssä 49er-luokan olympiakultaa.

- Kokemusta on tietysti tullut lisää. Nykyisin tietää, mikä toimii ja mikä ei.

Kokemus on opettanut, ettei Laser radial -luokan kuuden päivän regatassa kannata kiirehtiä eteenpäin.

- Ei pidä lähteä höntyilemään. Kilpailun alussa ei ratkaista mitään, vaan sijoitukset voivat ratketa vasta finaalilähdön jälkeen.

- Taktisia ratkaisuja kannattaa varsinaisesti miettiä joskus kolmannen purjehduspäivän jälkeen, kun on nähnyt muiden vauhdin.
 
Keli kuin keli sopii

Multala tunnettiin pitkään purjehtijana, joka pärjää lähinnä kovissa tuulissa. Nykyisin menestystä voi tulla periaatteessa kelissä kuin kelissä.

Weymouthissa vettä voi vihmoa taivaalta vaakatasossa, lämpötila hipoa kesälläkin nippa nappa kymmentä astetta. Suomen joukkuetta on lämpö olympiavesillä toistaiseksi hellinyt, mutta viikonloppuna viilenee.

- On erikoista, kun Weymouthissa on ollut kevyt ja lämmin maatuuli pohjoisesta. Luvassa on merellistä lounaistuulta, mutta siihen on täällä ehtinyt tottua.

Multalan Laser radial lienee purjehduksen olympialuokista vaikeimmin ennustettava. Kultakamppailuun voi hyvin perustein listata  kymmenkunta ehdokasta.

- Luokassa tilanne on tasoittunut, kun mukaan kärkitaistoon on tullut laillani kokeneempia ja toisaalta nuoria kykyjä.

Multala otti toukokuussa Saksassa MM-pronssia ja oli kesäkuussa Weymouthin maailmancupissa toinen.

- Maailmancup-kisassa menestys perustui tasaisuuteen. Jos samanlaiseen suoritukseen pystyy olympialaisissa, on tuloksissa korkealla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    4. 4

      Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putinin saattue lähti Savonlinnasta

    6. 6

      Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

    7. 7

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    8. 8

      Uskoisitko 62-vuotiaaksi? Ex-huippumalli Janice Dickinson keimailee luksusjahdin kannella seksikkäissä pikkubikineissä – häämatkaa lykättiin rintasyövän takia

    9. 9

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    10. 10

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    2. 2

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putinin saattue lähti Savonlinnasta

    4. 4

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. 6

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    7. 7

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    8. 8

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    9. 9

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    10. 10

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    4. 4

      Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putinin saattue lähti Savonlinnasta

    6. Näytä lisää