Verneri

Purjehdus

Sari Multala lyö lisää vettä myllyyn

Julkaistu: , Päivitetty:

Sari Multala jatkaa mainioita esityksiään Belgiassa Laser radial -luokan EM-kisoissa. Multala sijoittui tämän päivän ensimmäisessä lähdössä omassa ryhmässään toiseksi. Kisan kuudennessa lähdössä Multala sijoittui puolestaan 16:nneksi.

Kisojen aiemmissa neljässä lähdössä Multala on ollut jokaisessa ykkönen, joiden ansiosta Multala jatkaa EM-kisan kärjessä. Multalan pistesaldo on kuuden lähdön jälkeen kuusi pistettä. Olympialaisiin valittu Tuula Tenkanen on puolestaan EM-tilanteessa 24:ntenä ja koko regatassa Tenkasen sijoitus on 29:s 70 pisteellä.

Multalaa on kritisoitu huonoksi kevyiden tuulten purjehtijaksi, mutta Belgiassa purjehdittiin tänään hyvin kevyissä oloissa. Näin suomalainen napautti arvostelijoitaan ja löi lisää vettä olympiavalintojen myllyyn.

- Tänään tuuli oli hiukan kevyempi kuin aiempina päivinä. Molemmissa lähdöissä lähdin hiukan väärästä paikasta, mutta ensimmäisessa kisassa ajoin oikeaan paikkaan ensimmäisellä vastatuuliosuudella ja olin ylämerkillä 3. Nousin heti toiseksi ja pidin sijani loppuun asti, Multala kertasi tiedotteessaan.

- Toisessa kisassa sen sijaan olin väärässä laidassa ensimmäisellä vastatuuliosuudella ja vaikka nousinkin kisan aikana vähän, jäi sijoituksekseni 16, minkä tällä hetkellä jätän pois laskuista.

Viidennessä lähdössä Multala ja Tuula Tenkanen purjehtivat eri ryhmissä. Multalan lähdön voitti EM-kisojen ulkopuolella purjehtiva Australian Sarah Blanck, jolle Multala hävisi vain 5 sekuntia. Tenkanen oli omassa ryhmässään seitsemäs. Tenkasen lähdön voitti Yhdysvaltain Paige Railey.

Tenkanen sijoittui puolestaan kuudennessa lähdössä 21:nneksi.

Kuuden lähdön jälkeen huonoin sijoitus putoaa pois laskuista. Tenkaselta on tällä hetkellä putoamassa toisen lähdön 54:s sija, Multalalta kuudennen lähdön 16:s sija.

- Tilanne kärjessä on edelleen tiukka ja tällä hetkellä kaikilla on ainakin yksi heikompi sijoitus. Kisa on nyt vasta puolivälissä, finaaleihin siirrytään vasta ylihuomenna, Multala mietti.

Tenkanen on valittu edustamaan Suomea Pekingin olympialaisiin, mutta Multalan huikeat purjehdukset EM-regatassa ovat saaneet monet miettimään, pitäisikö päätös pyörtää.

  • purjehdus
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suora lähetys: Useita kuollut ja loukkaantunut terrori-iskussa Barcelonan keskustassa – IS seuraa

  2. 2

    Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

  3. 3

    Asemiehet linnoittautuivat ravintolaan Barcelonassa – mahdollisia panttivankeja

  4. 4

    Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

  5. 5

    Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

  6. 6

    Boltilla edessä pitkä sairausloma – raju kuva vammasta ja twiitit katosivat mystisesti

  7. 7

    Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

  8. 8

    Talk show -legenda on Trumpin parhaita ystäviä – huomasi presidentin käytöksessä hälyttävän muutoksen: ”En tunne enää häntä”

  9. 9

    Poliisi: Barcelonan autoiskussa kuollut useita

  10. 10

    Prinsessa Leonore, 3, aloitti esikoulun Tukholmassa – Madeleine valmistautuu muuttamaan takaisin Ruotsiin?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

  2. 2

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  3. 3

    Suora lähetys: Useita kuollut ja loukkaantunut terrori-iskussa Barcelonan keskustassa – IS seuraa

  4. 4

    Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

  5. 5

    Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

  6. 6

    Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

  7. 7

    Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

  8. 8

    Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

  9. 9

    Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

  10. 10

    Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  3. 3

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  4. 4

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  5. 5

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  6. 6

    Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

  7. 7

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  8. 8

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  9. 9

    Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

  10. 10

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suora lähetys: Useita kuollut ja loukkaantunut terrori-iskussa Barcelonan keskustassa – IS seuraa

  2. 2

    Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

  3. 3

    Asemiehet linnoittautuivat ravintolaan Barcelonassa – mahdollisia panttivankeja

  4. 4

    Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

  5. 5

    Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

  6. Näytä lisää