Joni, Joonas, Jouni

Presidentinvaalit 2012

Valikko

Presidentin suukko "maan äidille": Tämä on suurin hetkeni!

"Sauli, Sauli, Sauli!" kaikui tuhannesta kurkusta, kun Suomen 12. tasavallan presidentt Sauli Niinistö asteli kannattajiensa eteen Finlandia-talolla.
Jo aulassa oli häntä ensimmäisenä vastassa tuore "maan äiti", aviopuoliso Jenni Haukio, joka halasi Niinistöä.

Kampanjapäällikkö Taru Tujusen ja liikemies Hjallis Harkimon ojentamien onnittelukukkien jälkeen oli voitonpuheen vuoro.

Mutta sitä ennen Niinistö totesi:

- Nyt koettaa suuri hetkini, ja antoi hellän suukon puolisonsa poskelle.

- Kuin ihminen vain voi kiittää, niin kiitän teitä! Niinistö totesi vaalityöjoukolleen.

Mutta osoitti heti seuraavaksi sanansa Pekka Haavistoa ja muita ehdokkaita äänestäneille.

- Haluan kiittää myös niitä, joka olleet toista mieltä. On suuri arvo, että on erilaisia ajatuksia, huomautti Niinistö.

- Tasavallan presidentin on Suomessa ymmärrettävä, että on monia erilaisia ajatuksia. Vain niin voi olla, kuten pitää olla - koko kansan presidentti.

Niinistö luovutti mikrofonin hetkeksi Jenni-puolisolleen.

- Haluan omalta osaltani sydämestäni kiittää Saulin rinnalla töitä tehneitä. Olen ylpeä Saulista, mutta olen ylpeä myös jokaisesta teistä. Kiitos! Haukio lausui.

Lopuksi tuleva tasavallan presidentti Sauli Niinistö summasi:

- Tästä hyvät ystävät yhdessä eteenpäin. Pidetään muutkin mukana, ne jotka ovat lähempänä tai vähän kauampana.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Siepattu ruotsalainen YK-työntekijä löydettiin kuolleena

    2. 2

      Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

    3. 3

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    4. 4

      Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

    5. 5

      Alastomuutta saunassa vaativille suomalaisille löytyi yllättävä sukulaiskansa

    6. 6

      Vartiointikuluissa hillitön piikki – veronmaksajat vaativat Melania Trumpia muuttamaan Valkoiseen taloon

    7. 7

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    8. 8

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    9. 9

      Jani Sievinen julkaisi itsestään herkuttelumeemin 20 kiloa lihavampana: ”6 vuotta sitten ei olisi paljon naurattanut...”

    10. 10

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    3. 3

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    4. 4

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    5. 5

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    6. 6

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    7. 7

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    8. 8

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    9. 9

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    10. 10

      Kirsi-Kaisa Sinisalo hakee eroa Eppu-kitaristi Pantse Syrjästä: ”Uusi elämä on nyt aluillaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    3. 3

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Siepattu ruotsalainen YK-työntekijä löydettiin kuolleena

    2. 2

      Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

    3. 3

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    4. 4

      Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

    5. 5

      Alastomuutta saunassa vaativille suomalaisille löytyi yllättävä sukulaiskansa

    6. Näytä lisää