Pertti, Albert

Poppipoliisit

Valikko

Poppipoliisit: Tämä asia pimitetään The Voice of Finlandin katsojilta - "Epäreilua!"

Poppipoliisit
Poppipoliisit paljastavat tuoreessa jaksossaan salaisuuden The Voice of Finlandin kulisseista, joita tv-katsojat eivät tiedä.
Poppipoliisit-ohjelman viidennellä tuotantokaudella käsitelläänThe Voice of Finland -ohjelman käänteitä. Ohjelmassa nähdään myös katkelmia tuoreimmasta The Voice of Finland -jaksosta. Seuraa Poppipoliiseja myös Facebookissa!

Tuoreimmassa, peräti 47-minuuttisessa jaksossa Poppipoliisien Wallu Valpio ja Mika Seppänenpaljastavat muun muassa salaisuuden The Voice of Finlandin kulisseista. Kyseinen asia on pimitetty tv-katsojilta koko ohjelman historian ajan, ja Poppipoliisien mukaan kyseinen asia on asettanut The Voice of Finlandissa kilpailevia laulajia epätasa-arvoiseen asemaan jo neljän tuotantokauden ajan. Aiheen käsittely alkaa noin 25 minuutin kohdalla.

Lisäksi Poppipoliisit kertovat tuoreessa jaksossa muun muassa omat veikkauksensa The Voice of Finlandin voittajaksi. Valpion ja Seppäsen mielestä muutamat ennakkosuosikit myös pettivät ja menettivät mahdollisuutensa kisan voittoon tämänviikkoisessa jaksossa joko esimerkiksi laulamalla tasoaan huonommin tai valitsemalla väärän kappaleen esitettäväkseen.

Poppipoliisit pohtivat myös, mitä käyttöä 50-vuotiaalla laivalaulajalla on The Voice of Finlandin live-lähetyksissä.

Jättipitkän jakson aikana puheenaiheita riittää, ja Poppipoliisien käsittelyn kohteeksi joutuvat ainakin Raakel Korhola, Miia Kosunen, Kiia Kullberg, Diana Drathen, Kevin Stocks, Miro Miikael Laine, Elna Romberg, Sini Järvinen, Jennie Storbacka, Jani Klemola, Amanda Kauppinen, Heikki Mäkäräinen ja Riina Ammesmäki.

Vuonna 2011 ISTV:ssä alkanut Poppipoliisit-ohjelma seuraa Nelosen The Voice of Finlandin tapahtumia koko kevään ajan. Uudet jaksot julkaistaan ISTV:ssä ja Ilta-Sanomien verkkosivuilla heti The Voice of Finland -lähetyksen jälkeen torstai- tai perjantai-iltaisin.

Uutena piirteenä tämänvuotisessa Poppipoliiseissa on se, että sekä Wallu Valpio että Mika Seppänen keräävät laulajia omiin tiimeihinsä Team Walluun ja Team Mikaan. Kevään aikana seurataan, kumman tiimi menestyy The Voice of Finlandissa paremmin ja kumman tiimistä koko kisan voittaja löytyy.

Seuraa ja tykkää Poppipoliiseista myös Facebookissa. Osallistu keskusteluun myös Twitterissä ja Instagramissa hashtagilla #poppipoliisit.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    3. 3

      Järjestölle yli 450 000 euron tuki ministeriöltä – sovelsi Suomessa islamin lakia

    4. 4

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    5. 5

      Komarovin Toronto venyi 66 vuoden takaiseen ennätykseen

    6. 6

      Trump käsitteli videopuheessaan ihmiskunnan historian synkintä lukua – ”Ei enää koskaan, sanon sen, ei enää koskaan”

    7. 7

      Ilmatieteen laitokselta lohduton ennuste: Lisää lunta luvassa

    8. 8

      Näin maailma reagoi vaalitulokseen – ”Viimeinkin mahdollisuus johtajuuteen, jota Ranska tarvitsee”

    9. 9

      Koskettava hetki Pikkuleijonien pukukopissa MM-finaalitappion jälkeen – päävalmentaja herkistyi kyyneliin

    10. 10

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    3. 3

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    4. 4

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    5. 5

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    6. 6

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    7. 7

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    8. 8

      Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

    9. 9

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    10. 10

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    3. 3

      Järjestölle yli 450 000 euron tuki ministeriöltä – sovelsi Suomessa islamin lakia

    4. 4

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    5. 5

      Komarovin Toronto venyi 66 vuoden takaiseen ennätykseen

    6. Näytä lisää