Irma, Irmeli

Pokeri

Valikko

Futistähti jätti matsin väliin pokerin takia - sai potkut

Pokeri
Serie A-seura irtisanoi niskoitelleen pelaajansa, kertoo italialaislehti Gazzetta.
Italialainen jalkapalloseura Udinese on irtisanonut sopimuksensa Albert Rieran kanssa. Seura ilmoitti pelaajan irtisanomisesta sen jälkeen, kun pelaaja jätti saapumatta otteluun Chievoa vastaan. Kesällä ilmaisella siirrolla tullut Riera sai pakata laukkunsa, kun syy poissaoloon selvisi.

Kokoonpanoon merkitty Riera osallistui samaan aikaan Sloveniassa järjestettyyn pokeriturnaukseen. Espanjalainen sijoittui kyseisessä turnauksessa toiseksi, josta hän kuittasi 3 000 euroa. Riera otti uutisen lopputilistä tyynesti vastaan.

- Selvennän, että sopimuksen purku tapahtui yhteisymmärryksessä ja ei-pelillisistä syistä, Riera kirjoitti Twitterissä.

Penkillä alkukauden istunut Riera oli ollut pitkään tyytymätön peluuttamiseen eivätkä jatkuvat julkiset mielenilmaukset helpottaneet tilannetta.

- Kaikista seuroista, missä olen pelannut mukavin oli Galatasaray kolmen kauden ajan. Epämukavinta on ollut Udinesessa vietetty kaksi kuukautta, Riera kritisoi jo lokakuussa Twitterissä.

Maajoukkueessakin esiintynyt vasen laitapakki ei päässyt Udinesessa pelaamaan otteluakaan.

Kaikesta huolimatta 32-vuotias Riera on luottavainen tulevaisuudesta pelaajamarkkinoilla. Aiemmin espanjalaispakki on edustanut muun muassa Liverpoolia ja Olympiacosia.

- Toivottavasti en erehdy toista kertaa peräkkäin ja teen hyvän jatkopäätöksen nauttiakseni taas voittavasta jalkapallosta tänä vuonna.

Jos twiitti ei näy selaimessasi, näet sen täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

    2. 2

      Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

    3. 3

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    4. 4

      Trumpin ex-neuvonantaja valmis todistamaan syytesuojaa vastaan – ”Flynnillä on todellakin tarina kerrottavanaan”

    5. 5

      Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

    6. 6

      Henri Kontinen teki suomalaista urheiluhistoriaa – nousee tenniksessä maailmanlistan ykköseksi!

    7. 7

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    8. 8

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    9. 9

      7-vuotias Senni pelasti 2-vuotiaan Hilla-siskon tukehtumiselta: ”Hillan kasvot olivat jo ihan harmaat”

    10. 10

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    3. 3

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    4. 4

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    5. 5

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    6. 6

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    7. 7

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    8. 8

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    9. 9

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    10. 10

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    6. 6

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    7. 7

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

    2. 2

      Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

    3. 3

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    4. 4

      Trumpin ex-neuvonantaja valmis todistamaan syytesuojaa vastaan – ”Flynnillä on todellakin tarina kerrottavanaan”

    5. 5

      Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

    6. Näytä lisää