Aija, Aava

Pokeri

Valikko

”Onnekkaalle” jo toinen suurvoitto - nyt saaliina 18 000 euroa

POKERI
Pokerin Suomen mestaruuskisoissa kruunattiin uusi Omaha-mestari.
Jari Mähönen voitti Omaha-pokerin Suomen mestaruuden. Kaksipäiväiseen Casino Helsingissä käytyyn turnaukseen osallistui 70 pelaajaa. Keskiviikkona ratkenneen turnauksen voitosta Mähönen tienasi 18 745 euroa.

Edellisen kerran Mähönen juhli turnausvoittoa elokuussa, kun hän voitti ensimmäisen Suomessa pelatun Pineapple Chinese -turnauksen. Silloin Mähönen kommentoi voittoaan ytimekkäästi olleensa onnekkain. Tälläkin kertaa tarvittiin hieman onnettaren apua. 

Jukka Ylitalo aloitti Omaha-finaalin selvässä johtoasemassa, kun hänellä oli yli kolmasosa kaikista pelin merkeistä. Ylitalo oli pelannut aggressiivisesti edellisenä päivänä ja pudottanut useita pelaajia. Sama tahti jatkui finaalissa, mistä Ylitalo ei ottanut paineita. 

- En minä ennakkosuosikki ole, vaikka minä chipleadissä olenkin. Siinä on vielä kymmenen jäljellä. Ei siinä, jos antaa yhden ison tuplauksen jollekin, niin ollaan tasoissa tai toinen menee ohi, Ylitalo kertoi ennen finaalin alkua.

Pelätty käännekohta mestaruustaistossa nähtiin, kun Ylitalo menetti johtopaikan hävittyään päivän isoimman potin Mähöselle. Muiden pudottua kaksikko ratkaisi mestaruuden erittäin tasaisessa kamppailussa, missä koeteltiin molempien hermoja.

Kaksinkamppailussa Mähönen pelasi hieman etevämmin ja tärkeissä paikoissa osasi malttaa mielensä. Viimeiseksi jääneessä jaossa Mähönen viritti täydellisen ansan, mikä laukesi viimeisellä yhteisellä kortilla. Siinä Ylitalo sai epäonnekseen huonomman täyskäden riverillä, kun Mähösellä oli salettipeli jo turnilla.

Sääntöuudistus puhutti 

Omaha-turnauksessa pudonneille pelaajille oli annettu yksi mahdollisuus ostaa itsensä uudelleen mukaan turnaukseen missä tahansa vaiheessa ensimmäisen päivän aikana. Erona perinteiseen menettelyyn oli, että uutta ostoa ei tarvinnut tehdä heti putoamisen jälkeen.

Turnauksessa kuudenneksi sijoittunut Veli-Pekka Alakorva käytti viimeisen oljenkortensa hieman ennen päivän päättymistä, jonka avulla hän selvisi nipin napin finaaliin. Alakorva tuli takaisin turnaukseen mukaan, kun rahapalkinnot olivat muutaman pelaajan putoamisesta kiinni. Hän ei nähnyt sääntöjen suomassa mahdollisuudessa mitään väärää, vaikka se oli muita pelaajia kohtaan epäreilua.

- Lähdin kotoa tulemaan fillarilla kun näin, että turnauksessa oli 15 pelaajaa jäljellä. Soitin kasinolle ja kysyin paljonko minulla on aikaa, johon vastattiin 31 minuuttia. Minä ajattelin, että kannattaa se arpa tulla kokeilemaan, Alakorva kertoi.

Alakorva viittasi arvonnalla lopussa sattuneeseen tilanteeseen, missä hänelle annettiin 20 000 pisteen edestä merkkejä. Omaha-turnauksessa oli siinä vaiheessa alkupanokset 2500/5000, jonka takia Alakorvalla ja muilla yrittäjillä ei periaatteessa jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin yrittää nopeaa tuplausta. Alakorva oli lopulta ainoa, joka onnistui viime hetken ostolla pääsemään rahoille.

Kasinon pokerimanageri Jukka Räsänen piti tapahtunutta ainutlaatuisena ja sääntöön tullaan tekemään korjauksia. Tilanne pääsi sattumaan, kun turnaukseen tuli oletettua vähemmän pelaajia. Räsäsen mukaan viimeistä takarajaa tullaan tulevaisuudessa aikaistamaan.

Lopputulokset SM-Omaha, osallistumismaksu 550€, 70 pelaajaa

1. Jari Mähönen, 18 745 €
2. Jukka Ylitalo, 11 903 €
3. Thahn Doan, 8 108 €
4. Jaakko Siitonen, 5 463 €
5. Jussi Kärpänen, 3 853 €
6. Veli-Pekka Alakorva, 2 818 €

Tänään livepokerin SM-kisoissa on vuorossa Texas hold'emin Suomen mestaruus -turnauksen ensimmäinen pelipäivä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle: Presidentti Tarja Halosen ex-kumppani Kari Pekkonen on kuollut

    2. 2

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    3. 3

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    4. 4

      Kommentti: Hjalliksen ja Sipilän sauna­diili ei kestä moraalista päivänvaloa – Harkimo aneli paikkaa Veikkauksessa jo vuosi sitten

    5. 5

      Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

    6. 6

      Nurmijärveläinen Seppo, 72, kiskoi järvestä oudon mulkosilmäisen mörköhauen – ”Jotain erikoista tuli...”

    7. 7

      ”Soita nimismiehelle, että tulee hakemaan nuo raatonsa pois” – Näin Pihtiputaan poliisisurmat etenivät 48 vuotta sitten

    8. 8

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    9. 9

      Au pair -Mona, 19, häkeltyy maailmankartasta – oma asuinpaikka jäänyt täysin pimentoon: ”Täähän on isompi kuin Eurooppa!”

    10. 10

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    3. 3

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    4. 4

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    5. 5

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    6. 6

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    7. 7

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    8. 8

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    9. 9

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    10. 10

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle: Presidentti Tarja Halosen ex-kumppani Kari Pekkonen on kuollut

    2. 2

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    3. 3

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    4. 4

      Kommentti: Hjalliksen ja Sipilän sauna­diili ei kestä moraalista päivänvaloa – Harkimo aneli paikkaa Veikkauksessa jo vuosi sitten

    5. 5

      Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

    6. Näytä lisää