Manu, Manne, Immo

Pokeri

Valikko

Mobiilivallankumous nostaa Kiinan maailman ykköseksi vedonlyönnissä

Vedonlyönti
Kiinassa rahapelimarkkinat ovat kasvamassa kymmenien miljardien eurojen bisnekseksi.
Kiinassa tehty on ennätysmäärä vetoja koskien jalkapallon MM-kisoja. Rahapelejä valvova viranomainen ilmoitti viime sunnuntaina, että vetojen yhteismäärä on ylittänyt neljä miljardia juania eli noin 470 miljoonaa euroa. Edellisissä jalkapallon maailmanmestaruuskisoissa vuonna 2010 vedonlyöntiin käytetty kokonaissumma oli 2,3 miljardia juania.

Maailman väkirikkaimmasta valtiosta on nopeasti kasvamassa rahapelialan jättiläinen. Syynä vedonlyönnin suosion kasvuun Kiinassa on sen helpottuminen mobiilipelaamisen myötä. Tällä hetkellä 850 miljoonalla kiinalaisella on matkapuhelimessaan yhteys internetiin, joka mahdollistaa nopean vedonlyönnin verkon kautta.

Kasvupotentiaalia on vielä runsaasti jäljellä. Arvioiden mukaan Kiinan uhkapeliala kasvaa tulevana kolmena vuonna 20 prosentin vuosivauhdilla, jolloin siitä tulisi maailman suurin rahapelimaa vuoden 2015 loppuun mennessä. 

Uhkapeleihin liittyvät lieveilmiöt ovat myös kasvussa. Ainakin kaksi ihmistä on tehnyt itsemurhan hävittyään suuren summan vetoihin MM-kisojen aikana. Toisessa tapauksessa kiinalainen opiskelija oli hävinnyt yli 2 000 euroa, mikä ajoi velkoihin joutuneen opiskelijan hyppäämään talon katolta. 

Laittomat pelinjärjestäjät käärivät myös miljoonien eurojen tuotot jalkapallosta. Aasian pimeillä uhkapelimarkkinoilla on asiantuntija-arvioiden mukaan 100 miljardin euron vuosittainen liikevaihto.   

Lähteet; USAtoday, The Guardian, Wall Street Journal

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sebastian Vettel jälleen vitsikkäällä päällä – pilaili toistamiseen suomalaisten kustannuksella

    2. 2

      KSML: Matti Nykäsen juoni meni mönkään – ei voi ostaa mitaleitaan takaisin

    3. 3

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    4. 4

      Kaksi miestä putosi jään läpi Jyväskylässä – neuvokkaan pilkkijän nopea toiminta pelasti

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      Oletko nähnyt Joonas Ryhästä? Soita havaintosi poliisille

    7. 7

      Porilaista miestä seuranneen vuohipukin arvoitus ratkesi – se oli kevätkiimassa

    8. 8

      Mereltä kuului avunhuutoja Naantalissa – railosta nostettu mies kuoli

    9. 9

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    10. 10

      Sebastian Vetteliltä yllättävä kommentti – jakoi kunniaa voitostaan toiselle kuljettajalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    3. 3

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    4. 4

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    5. 5

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    6. 6

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    7. 7

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    8. 8

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    9. 9

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    10. 10

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sebastian Vettel jälleen vitsikkäällä päällä – pilaili toistamiseen suomalaisten kustannuksella

    2. 2

      KSML: Matti Nykäsen juoni meni mönkään – ei voi ostaa mitaleitaan takaisin

    3. 3

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    4. 4

      Kaksi miestä putosi jään läpi Jyväskylässä – neuvokkaan pilkkijän nopea toiminta pelasti

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. Näytä lisää