Oliver, Olivia, Oiva

Pokeri

Valikko

Miljoonia voittanut varoittaa: "Pitää olla varovainen keneen luottaa"

Julkaistu:

Joe Cada voitti pokerin maailmanmestaruuden vuonna 2009 kautta aikain nuorimpana pelaajana.
Vuosi 2009 oli Joseph ”Joe” Cadan uran käännekohta. Silloin 21-vuotiaalle koulut kesken jättäneelle Cadalle satoi rahaa joka puolelta. Nuori amerikkalainen teki elantonsa pelaamalla korttia ja voitti satoja tuhansia dollareita pokerista. Marraskuussa odotti maailmanmestaruusturnauksen finaali, jossa oli jaossa miljoonia dollareita.

- Pokeriammattilaisuus ei ollut vaikea valinta, koska tulin niin hyvin toimeen ennen collegea. Pelasin korttia päivät pitkät ja muutin kotoa 19-vuotiaana, mutta lähdin collegeen eri syistä. Halusin saada opetusta yrittäjyyttä varten. Yritin todella valmistua, mutta kortin pelaaminen vei kaiken ajan, Cada kertoi Detroitin paikallistelevision haastattelussa vuonna 2009.

World Series of Pokerin (WSOP) yhdeksän hengen finaalipöydästä lähes koko pokerimaailma keskittyi seuraamaan, voittaisiko maailman parhaaksi pokerinpelaajaksi tituleerattu Phil Ivey mestaruuden. Yhtenä altavastaajana finaaliin lähtenyt Cada nousi lopulta voittoon ja kuittasi turnauksesta 6,3 miljoonaa euroa.

Pieni muutos isolla voitolla

Maailmanmestaruus muutti Cadan elämän täysin ja hänestä tuli tunnettu hahmo pokeripiireissä sekä julkkis kotiseudullaan Detroitissa. Voittorahoista puolet menivät sijoittajille, jotka olivat kustantaneet Cadan osallistusmaksun turnaukseen ja iso osa lopuista varoista meni vielä ansioveroihin.

Cada osti nettoamillaan voitoilla ensin asunnon Detroitista ja toisen Kanadasta. Osa rahoista päätyi Cadan nimeä kantavaan pokeri- ja urheiluravintolaan, joka suljettiin hiljaittain. Hän ei kuitenkaan ylpeile omaisuudellaan.

- Minulla on vielä samat vaatteet kuin kouluaikana. En ole materialistinen ihminen. Taloni on luultavasti isompi kuin tarvitsen, mutta se on yksi niistä asioista, jotka ovat myös pitkän ajan sijoituksia, Cada kertoi Detroit Newsin haastattelussa tänä vuonna.

Nykyään 25-vuotias Cada tulee samasta Michiganin osavaltiosta kuin tämän vuoden maailmanmestari 23-vuotias Ryan Riess. Yhtäläisyyskohtia löytyy muitakin, mutta eroavaisuudet näkyvät varmasti tulevaisuudessa. Cada kehoittaakin Riessiä varoivaisuuteen.

- Hän tulee musertumaan, kun valtava väkijoukko haluaa hänestä osansa. Häntä tullaan repimään jokaiseen mahdolliseen suuntaan. Pitää olla todella varovainen keneen voi luottaa. Suuri osa tulijoista hakee varastettavaa tai ohjaa sinua väärään suuntaan. Valitse siis ystäväsi huolella ja kuuntele niitä ihmisiä todella tarkasti, Cada neuvoo.

Voiton jälkeinen aika on yleensä vaikeinta mestareille, minkä Cada oppi kantapään kautta.  Hän ei saanut toivomaansa jatkoa suurelle voitolleen ja oli pari vuotta kaukana omasta tasostaan. Vuoden 2012 aikana Cada löysi kadoksissa olleen pelinsä ja on sen jälkeen voittanut miljoona dollaria. Hän toivookin, että Riess ei lähde liian nopeasti liian isoihin pokeripeleihin.

- Hänellä näyttää olevan jalat maassa. Toivottavasti raha ei muuta häntä liikaa. 

Lähteet: ShelbyTv, Pokernews, Detroit News

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    2. 2

      Poliisi julkaisi uuden kuvan Manchesterin terroristista: raahaa mukanaan outoa matkalaukkua

    3. 3

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    4. 4

      Dramaattiset yksityiskohdat prinsessa Dianan hautajaisista vuotivat julkisuuteen – väliaikainen ruumishuone, tapahtuma salattiin prinsseiltä

    5. 5

      Instagram-sensuuri iski: Vaalea Skam-kaunotar, 20, kohautti alusvaatekuvallaan – kopioi Jennifer Lopezin eroottisen poseerauksen

    6. 6

      Temptation Island loppui: Jonne avasi samantien Elämänpeli-blogin – paljastuksia tv-sarjan kulisseista

    7. 7

      Raju ukkosmyrsky Moskovassa: ainakin 13 kuollut

    8. 8

      Kai, 45, kypsyi Vantaan pysäköinninvalvontaan – sai samasta rikkeestä kaksi pysäköintivirhemaksua 8 minuutin välein

    9. 9

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    10. 10

      Kolmikon ryypiskely riistäytyi käsistä – mies pisti kaverinsa nippusiteisiin, ampui varsijousella poliisien lähelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    3. 3

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    4. 4

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    5. 5

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    6. 6

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    7. 7

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    8. 8

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    9. 9

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    10. 10

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    9. 9

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    10. 10

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    2. 2

      Poliisi julkaisi uuden kuvan Manchesterin terroristista: raahaa mukanaan outoa matkalaukkua

    3. 3

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    4. 4

      Dramaattiset yksityiskohdat prinsessa Dianan hautajaisista vuotivat julkisuuteen – väliaikainen ruumishuone, tapahtuma salattiin prinsseiltä

    5. 5

      Instagram-sensuuri iski: Vaalea Skam-kaunotar, 20, kohautti alusvaatekuvallaan – kopioi Jennifer Lopezin eroottisen poseerauksen

    6. Näytä lisää