Oliver, Olivia, Oiva

Pesäpallo

Valikko

Pesäpallon Intian mestaruudesta kamppaili 20 joukkuetta! Tältä näytti Thiruvananthapuramin pesiskentällä

Julkaistu: , Päivitetty:

Pesäpallo
Intia haluaa löytää lajeja, joista on sille hyötyä. Miten hutunkeitto, kuollut, palo ja laiton edistävät 1,2 miljardin ihmisen kansaa?
Intialaisten esiinmarssi pesäpalloilussa jatkuu määrätietoisin askelin.

Laji on siellä edelleen lapsenkengissä, joten niistä jokaista voi luonnehtia jopa harppaukseksi.

Suomalainen pesäpallovalmentaja Juha Antikainen kävi viime viikolla tutustumassa paikalliseen meininkiin Keralan osavaltiossa sijaitsevassa Thiruvananthapuramissa. Matkasta raportoi ensimmäisenä Yle.

Ilta-Sanomien puhelimitse koti-Suomesta tavoittama Antikainen oli reissusta haltioissaan.

– Osa pelaajista oli matkustanut kaksi päivää junalla, että he pääsivät osallistumaan mestaruusturnaukseen. Sikäläisten kilpailuvietti on kova, ja tunteet olivat vahvasti pinnassa, Antikainen kertoi 20 joukkueen mittelöistä.

– Intian yhteiskunnassa pitää raivata tie eteenpäin kilpailemalla. Monet kokeilivat sääntöjen rajoja, mikä vähän hymyilytti. Turpakäräjät ja torikokoukset luonnistuivat heti.

Intiassa suunnitellaan täyttä häkää mies- ja naispelaajan lähettämistä Suomeen. Heidän määränpäänsä on toistaiseksi tuntematon.

Antikaisen mukaan maan pesäpallopiireissä haaveillaan Hollywood-tarinasta tositapahtumiin perustuvan Million Dollar Armin hengessä.

– He viittasivat usein juuri tuohon elokuvaan, jossa intialaiset pääsevät Yhdysvaltojen korkeimmalle tasolle pelaamaan baseballia. Monet näkevät pesäpallossa mahdollisuuden unelmansa totuttamiseen eli päästä ulkomaille ja elämässä eteenpäin.

– Miehen ja naisen saaminen pelaamaan Suomeen on heidän ykköstavoitteensa juuri nyt. Sitten heistä tehtäisiin sankaritarinoita lajin edistämiseksi Intiassa, Antikainen sanoi.

Hutunkeitto yllätti

Mestaruusturnaus oli järjestyksessään kahdeksas: Intian pesäpallofederaatio perustettiin 2008. Valistuneiden arvioiden mukaan laji on levinnyt lähes koko maahan ja sillä on tuhansia pääasiassa 12–25-vuotiaita harrastajia.

Mikäli osa kouluista ottaa lajin ohjelmistoonsa, määrä nousee heti jyrkästi.

Siitä huolimatta esimerkiksi ennen ottelun alkua suoritettava hutunkeitto oli intialaisille uusi juttu.

– Sääntötulkintoja on ylipäätään monia, mutta lopulta tarkat säännöt ovat heille tärkeitä. Opetimme hutunkeiton, jonka he omaksuivat nopeasti, Antikainen taustoitti.

– Käytimme alussa baseball-termejä, mutta esimerkiksi koppi ja laiton oli helpointa huutaa suomeksi niiden merkityksen ymmärtämiseksi.

Sääntökirja kaikilla mahdollisilla paikallisilla murteilla ei olisi pahitteeksi.

Intian mestaruuskilpailujen sääntösulkeisissa kerrottiin, että syöttäjän pitää nostaa pallo vähintään metri päänsä yläpuolelle. Antikaisen mukaan yksi pelaaja tulkitsi sääntöä kekseliäästi.

– Hän oli ovela, meni ihan kyykkyyn ja syötti kyllä pallon metrin päänsä yläpuolelle...

– Toisaalta osa joukkueista saapui tapahtumapaikalle, katseli siellä ensimmäisen kerran näkemäänsä peliä ja opetteli sääntöjä siinä sivussa.

– Yksi joukkue ryntäsi ulkokentältä kotipesään tuulettamaan jo yhden kopin jälkeen, koska he luulivat pelin loppuneen siihen.

Vain seitinohut otos intialaisista pesäpalloilijoista tietää, että Lauri ”Tahko” Pihkalan kehittämän pelin yksi tarkoituksista oli valkoisen Suomen suojeluskunnan taistelutaitojen kehittäminen sekä ylläpitäminen kaikkine paloineen, haavoittumisineen ja kuolemineen.

– Jotkut olivat lukeneet Tahkon tarinoita ja hänen historiaansa. Intiassa tiedettiin, että laji tekee hyvää yleismotoriikalle.

Pesis kehittää Intian yhteiskuntaa?

Antikaista hämmästytti reissussa se, että pesäpallo oli saapunut Intiaan YouTube -kanavaa pitkin, ei esimerkiksi maassa asuvan suomalaisdelegaation tuputtamana.

Pesäpallon suositulta verkkosivustolta bongasi Chetan Pagawad, joka toimi myös Intian mestaruusturnauksen pääsihteerinä.

Pagawad jalkautti lajin Intiaan, jossa siltä alettiin pelata niin pätevillä säännöillä kuin aluksi oli mahdollista. Suomalaisekspertit kävivät viime viikolla neuvomassa sikäläisiä kädestä pitäen.

– Hän organisoi muutamaa lajia ja edistää niitä omalla verkostollaan. Haussa on lajeja, joista on hyötyä Intialle. Jäi kysymättä, millä hakusanalla hän löysi pesäpallon ensimmäisen kerran, Antikainen harmitteli.

Suomalainen pesäpallo voi jopa parantaa naisten asemaa intialaisessa yhteiskunnassa.

– Miehet ja naiset pystyivät pelaamaan samalla kentällä. Lisäksi mestaruusturnaukseen tuli joukkueita, joissa oli sekä tyttöjä että poikia. Osallistujat tulivat eri osavaltioista, puhuvat eri kansallisia kieliä ja tunnustavat eri uskontoja. Silti pesäpallokentälle ei muodostunut rajoja, Antikainen riemuitsi.

1,2 miljardin asuttamalla Intialla on vankat perinteet mailapelien rintamalla etenkin kriketissä, maahockeyssa, sulkapallossa ja tenniksessä.

Mukaan World Cupiin

Yksi pesäpallon suuntaan vetävä tekijä on lajin harrastamisen helppous. Monet sikäläiset pitävät ainakin uunituoreimpien tietojen mukaan pesäpalloa kiinnostavampana lajina kuin base- ja softballia.

– He eivät lyöneet juurikaan huteja ja kehittyvät älyttömän nopeasti opittuaan lisää mailankäyttöä. Ulkopelissä näin pitkiä ja kovia heittoja sekä hienoja koppeja. Monet olivat tottuneet ottamaan koppeja paljailla käsillään.

Intialaisten pesäpalloilijoiden harjoituskausi voi kestää 12 kuukautta per vuosi, mikäli monsuunit eivät sekoita rytmiä pahasti.

Toisaalta pelaajat voivat vetäytyä silloin sisätiloihin hiomaan taktiikkoja.

– Potentiaalia on. Pitää vain varmistaa, että saamme sinne riittävästi varusteita. Yksi vaihtoehto on suomalaisten yritysten tarjoama tuki. Intian laissa lukee, että yritysten pitää ohjata viisi prosenttia voitoistaan yhteiskunnalliseen toimintaan.

Intia on tulossa pesäpallon World Cupiin, joka pelataan kesällä Turussa.

Suomen sinivalkoiset urhokkaat lähtevät tällä kertaa kotimaassa pelattavaan tapahtumaan edelleen ennakkosuosikkeina.

– Toivottavasti Intia kehittyy niin kovasti, että Suomen pitää heittää heitä vastaan jonain päivänä oikea Dream Team.

– Intialaisilla on joka tapauksessa kova tahtotaso. He ovat suunnitelleet niukkojen varojen vuoksi vievänsä lajin Nepaliin, Myanmariin ja Pakistaniin ja pelaavansa heitä vastaan.

Klo 10.11: otsikkoa muokattu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    2. 2

      Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

    3. 3

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    4. 4

      Nainen talutti tiikerin häkkiin eläintarhassa – kissapeto kävi kiinni ja tappoi

    5. 5

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    6. 6

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    7. 7

      Mieskolmikko muilutti, ryösti ja virtsasi päälle – uhri jäi alasti öiselle hiekkamontulle 16 asteen pakkaseen

    8. 8

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    9. 9

      Dramaattiset yksityiskohdat prinsessa Dianan hautajaisista vuotivat julkisuuteen – väliaikainen ruumishuone, tapahtuma salattiin prinsseiltä

    10. 10

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    3. 3

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    4. 4

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    7. 7

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    8. 8

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    9. 9

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    10. 10

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    9. 9

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    10. 10

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    2. 2

      Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

    3. 3

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    4. 4

      Nainen talutti tiikerin häkkiin eläintarhassa – kissapeto kävi kiinni ja tappoi

    5. 5

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    6. Näytä lisää