Miia, Mira, Mirva

Pesäpallo

Valikko

Tusina-Komulainen tarjolla lempinimeksi – tässä ovat Suomen mestaruusrohmut

kultaa ja kunniaa
Voittamalla 12. Suomen mestaruutensa Jani Komulainen sivuaisi Tuula Rantasen, 69, naisten pesäpalloilussa tekemää ennätystä.
Tuula Rantanen voitti mestaruutensa kolmessa helsinkiläisseurassa 1959-76.

Palloilulajien jaettua ennätystä pitänee hallussaan Tampereen Ilveksen kasvatti Päivi Halonen, 50, jonka jääkiekkouralle vuosina 1982-2006 kertyi 24 mitalia. Kultaisia niistä oli 16.

Jani Komulainen, 36, ei ole saanut liki kahdessa vuosikymmenessä Sotkamon Jymyn joukkueessa lempinimeä. Vuoden pesäpalloilijan tittelin kahdesti pokannut Komulainen tunnetaan pelkällä etunimellään. Komulaisella ei taitaisi olla mitään sitä vastaan, että hänet kastettaisiin syksyllä uudelleen lempinimellä ”Tusina”.

Komulainen on 11-kertaisena Suomen mestarina eniten SM-kultaa voittanut miespesäpalloilija.

– Tusina-nimen saadakseen pitäisi sitten pelata vielä vuosi, Komulainen virnistää.

– Kieltämättä intohimo pelaamiseen lähtee siitä, että 12 on enemmän kuin 11. Pitää kuitenkin ymmärtää, ettei 12 Jani Komulaista voittaisi yhtään mitään, toteaa pari viime vuotta jokerivaihtajana ja -kotiuttajana pelannut Komulainen.

Rauman Lukossa menneen kauden puolustanut Ilkka Mikkola, 36, saavutti kahdeksannen (TPS, Jokerit ja Kärpät) Suomen mestaruutensa jo 29-vuotiaana, mutta seitsemän viime kautta ovat tuoneet hänelle vain pari himmeämpää mitalia.

Koripalloilun ykkönen on 16 kultaa (1977-2004) saavuttanut 23 SM-mitalin lahtelaiskasvatti Lea Hakala, 55. Pelkästään kultamitaleita kerännyt Esko Karhunen voitti helsinkiläisseuroissa 13 korismestaruutta 1944-59.

Jalkapalloilussa mestaruushirmut ovat 11 kultaa kahminut Hanna-Mari Sarlin, 50, (HJK:ssa ja Puotinkylän Valtissa) ja yhdeksään titteliin yltänyt Eino Soinio (HJK:ssa 1911-27).

Muissa palloilulajeissa toistakymmentä mestaruutta on voittanut ainakin Viipurin Susissa jääpalloillut Jussi Pelli.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    2. 2

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    3. 3

      Kadunvaltaus käynnissä Tampereella – poliisi: ”Suosittelemme, ettei sinne tarvitsisi ehdoin tahdoin tulla”

    4. 4

      F1-legenda ylisti Bottasta: ”Hänen ajamisensa oli täydellistä”

    5. 5

      Tuleva ministeri lyttäsi kauppojen omat merkit – Elintarvikeala hiiltyi: Pirkat ja Rainbow't eivät ole markkinahäirikköjä!

    6. 6

      Kuvat: Helsingin keskustassa valtava määrä ihmisiä – ”Mantan lakitukseen tuli viime hetkellä useita tuhansia juhlijoita”

    7. 7

      Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

    8. 8

      72-vuotias ”kaksoisolento” vastasi Scarlett Johanssonin kutsuun – ”Katsotaan, saanko juotua hänet pöydän alle”

    9. 9

      Neuvokkaat nuoret seurasivat kengänjälkiä ja pitivät varasta paikallaan – poliisilla helppo työ napata epäilty

    10. 10

      Matti Nykänen sanoo suorat sanat vankila-ajoistaan: ”Se oli kuin loistohotelli”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    4. 4

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    5. 5

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    6. 6

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    7. 7

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    8. 8

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    9. 9

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    10. 10

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    2. 2

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    3. 3

      Kadunvaltaus käynnissä Tampereella – poliisi: ”Suosittelemme, ettei sinne tarvitsisi ehdoin tahdoin tulla”

    4. 4

      F1-legenda ylisti Bottasta: ”Hänen ajamisensa oli täydellistä”

    5. 5

      Tuleva ministeri lyttäsi kauppojen omat merkit – Elintarvikeala hiiltyi: Pirkat ja Rainbow't eivät ole markkinahäirikköjä!

    6. Näytä lisää