Akseli

Pesäpallo

Valikko

Joensuulle kahden pisteen voitto Koplasta

Superpesiksen puolivälierien kotiedusta taisteleva Joensuun Maila joutui tyytymään yhden huonon ulkovuoron takia vain kahden pisteen arvoiseen voittoon Kouvolan Pallonlyöjistä lukemin 1-0 (5-5, 4-0).
Vieraat tekivät kaikki juoksunsa avausjakson toisessa sisävuorossaan, kun pelinjohtaja Mikko Hylkilän yllätysotto tuotti avausjuoksun Juho Hacklinin keskipompulla ja isäntien lukkari Mika Väisäsen harhaheitto kakkoselta tarjosi peräti kaksi lisäjuoksua. KPL rakensi muissa sisävuoroissaan yhteensä vain kuusi kolmostilannetta.

- Kopla taisi saada avausjakson juoksuistaan yhden oikealla lyönnillä. Meille kaikki pisteet olisivat tärkeitä, mutta nyt oli kahteen tyytyminen, JoMan viuhkamies Antti Eteläpää harmitteli.

Toisella jaksolla taistelu loppui nopeasti Aleksi Rautiaisen, Juha Niemen ja Hannu Kiukkosen iskettyä kotijoukkueen avausvuoroparissa kolmen juoksun johtoon.

JoMan palkitut olivat vahvassa kunnossa oleva vaihtaja ja polttaja Tuomas Jussila (7 kärkilyöntiä/8 yritystä) ja kaksi juoksua sekä lyönyt että tuonut Kiukkonen (7/10).

KPL:n parhaat olivat vaihtajat Hacklin (6/7) ja Saku Kapanen (6/9). Pyhtääläiskasvatti Lassi Vuorela, 18, debytoi pääsarjassa Koplan lukkarina Joni Rytkösen jalkavaivojen takia.
 
Mikko Korhonen juhli kunnarilla

Sarjakärki Sotkamon Jymy teki tarvittavan kolmen pisteen potin saadakseen, vaikka jumbojoukkue Alajärven Ankkurit antautui vierailleen vain 0-2 (1-4, 4-6).

Jo Roope Korhosen kaksi kotiutusta olisivat olleet AA:lle avausjaksolla liikaa.

Toisella jaksolla mentiin viimeiseen vuoropariin saakka Ankkurien johtolukemissa, kunnes Jani Komulaisen sekä Roope ja Mikko Korhosen kotiutukset pelastivat kainuulaisille täyden pistepotin.

Alajärveläisten onnistujia olivat kertaalleen kotiuttanut lukkari Janne Kivipelto (2/7) ja vaihtajajokeri Robert Tallbacka (6/7).

Jymyn luottomiehet olivat 1+3 juoksua lyönyt kakkoskärjen Mikko Korhonen (8/11) ja kaksi juoksua tuonut kolmosvahti Antti Hartikainen (8/9).
 
Janne Mäkelä nujersi PattUn

Veto pysyi pisteen tuntumassa sotkamolaisista, kun viidentenä oleva Pattijoen Urheilijat joutui antautumaan vimpeliläisille 0-2 (1-4, 2-6).

Vieraiden jokerikotiuttaja Janne Mäkelä takoi avausjaksolla juoksuja tasaiseen tahtiin yhden sisävuoroa kohti.

Kun toinen jakso tuntui menevän tiukemmaksi, tyhjensi Mäkelä toisessa vuoroparissa ajolähdön (1+3) ja toi perään tuplajuoksun Hannu Huuskosen kotiuttamana.

Raahelaisten tehosta vastasivat täydellistä työtä vaihtajana tehnyt Jussi Kemilä (7/7) ja kolmesti kotiuttanut jokeri Marko Pelkonen (3/7).
Peräti 1+7 juoksua lyöneen ja lyöjäkuninkuudesta tiukasti kisaavan Mäkelän (10/16) lisäksi Vedosta palkittiin kakkoskärjen koppari Teemu Isoketo (5/5).

Vainionpäällä isännät elkeet

Seinäjoen Jymy-Jussit kiilasi joensuulaisten edelle kolmoseksi, kun Jyväskylän Kiri nollautui pohjalaisten isäntänä numeroin 0-2 (0-5, 0-7).

Vieraiden jokerikotiuttaja Jukka-Pekka Vainionpää takoi joukkueensa kaikki avausjakson viisi juoksua sekä toisen jakson voittojuoksun.
Kirin kuudennen peräkkäistappion sinetöivät toisen jakson aluksi Vainionpään lisäksi kotiutusyrityksessään onnistuneet Juho Toivola ja Markku Hylkilä.

Kiri hävisi kolmostilanteet 8-21. Hippoksen isännistä saattoivat iltapuhteeseensa olla tyytyväisimpiä ykköskärjen Eetu Karhulahti (7/8) ja Atte Vatanen (3/5).

Jymy-Jussien muhkeimmat tilastot kokosivat 11 kotiutuspaikasta kahdeksan juoksuaan lyönyt Vainionpää (10/14) ja kolme juoksua tuonut Paavo Pelto (4/5).
 
KoU karkuun kunnareilla

Koskenkorvan Urheilijat hyydytti Kankaanpään Mailan pudotuspelihaaveita kotivoitollaan 2-0 (3-0, 11-4).

Avausjakson voittojuoksu syntyi jo ensimmäisen vuoroparin tasoittavalla Juha Katajiston kunnarilla.

KaMan selkäranka mureni toisen jakson ensimmäisessä vuorossa, kun Juha Suoraura iski isännille kolme (1+2), Jere Dahlström kaksi ja Janne Leppälä yhden juoksun.

Kuusi pistettä pudotuspeliviivan paremmalla puolella olevien ilmajokisten palkitut olivat kunnaristit Suorauha (12/14) ja Katajisto (4/8).

KaMan tappio ei ollut ykköskärjen kolme juoksua tuoneen Jonne Kemppaisen (7/9) tai Jouni Itävalon (6/6) vika.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Matkustajakoneen ohjaamoon sammunut lentokapteeni myönsi olleensa humalassa: ”Olen erittäin häpeissäni”

    4. 4

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    5. 5

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    6. 6

      CNN: FBI:lla viitteitä Trumpin kampanjan yhteyksistä Venäjään

    7. 7

      Jatkoaika: Raimo Summanen menetti malttinsa ja haukkui vastustajan valmentajaa pedofiiliksi

    8. 8

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    9. 9

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    10. 10

      Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    2. 2

      5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

    3. 3

      Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

    4. 4

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    8. 8

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    9. 9

      Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

    10. 10

      Jelena Välbe antoi naishiihtäjille säälimätöntä palautetta: ”Hänen painollaan on mahdotonta hiihtää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    9. 9

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Matkustajakoneen ohjaamoon sammunut lentokapteeni myönsi olleensa humalassa: ”Olen erittäin häpeissäni”

    4. 4

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    5. 5

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    6. Näytä lisää