Olli, Olavi

Pesäpallo

JoMa murjoi Ankkurit - Niemi piiskasi kahdeksan!

Julkaistu:

Alajärven Ankkurien pelinjohtaja Matti Iivarinen on nähnyt pesäpallossa kuuden vuosikymmenen aikana lähes kaiken. Vaan ei kuitenkaan aikoihin mitään niin murheellista kuin keskiviikkona Joensuussa.
JoMa oli toki hyvä, pelasi kauden parastaan, mutta Ankkurit oli kuin lammaslauma, jonka paimen on karannut juhannuksenviettoon ennen aikojaan. Rehdisti Iivarinen myönsi pelin jälkeen omiensa vaisuuden. JoMa murjoi Ankkurit lopulta 2-0 (9-0, 11-0).

- Joensuun raju alku yllätti. Olimme koko ajan altavastaajana, tämä oli ehdottomasti kesän pohjanoteeraus. Ei tässä mitään muuta kommentoitavaa oikein ole, Iivarinen sanoi pohjalaisella suoruudella.

Samaa komppasi myös Ankkurien lukkari Janne Heimonen, joka palkittiin vieraiden parhaana.

- Oli varmasti raadilla vaikea tehtävä valita meidän ykköspelaaja. Tämä tulos kertoo tasoeron, Heimonen tokaisi.

Pöydän toisella puolella myhäiltiin tyytyväisinä. JoMan pelinjohtaja Antti Eteläpää kiitteli omiaan ja kehui esitystä kauden parhaaksi.

- Joukkue vastasi huutoon. Esitys oli aika lailla täydellinen.

JoMa ratkaisi molemmat jaksot ensimmäisissä vuoropareissa. Ensimmäisessä se niittasi neljä juoksua ja tauon jälkeen kuusi.

- Hyvä lataus johti tähän tulokseen. Harmi vaan, että nyt tulee tauko peleistä, Eteläpää naurahti.

- Pelaajista voisi nostaa esiin omia. Niemen Juha on aina Niemen Juha, mutta nyt kävi Allullakin hyvin lyönti risuun, Eteläpää kehaisi Aleksi Rautiaista, joka löi neljä ja toi kolme.

Rautiainen pokkasi ykköspalkinnon, Niemi kävi kuittaamassa kakkospystin kahdeksalla juoksullaan.

- No joo, kyllähän se pallo ihan kivasti keppiin napsui, Rautiainen tuumi.

- Nyt on huomattavasti mukavampi lähteä viettämään juhannusta. Tänään oltiin huomattavasti Ankkureita edellä, Niemi säesti.

Pienellä tuurilla Niemen teholukema olisi ollut vieläkin kovempi. Pajatso oli tyhjenemässä parikin kertaa, mutta läpilyönnit kilpistyivät välillä pressuihin, välillä suoja-aitaan.

- Turha miettiä niitä, Niemi kuittasi.

Joensuu on noussut viime kierroksilla vaikean alkukesän jälkeen tukevasti pudotuspeliviivan yläpuolelle. Ankkurien kohtalona näyttää olevan tällä kaudella putoamistaistelu. Yrittämisen puutteesta nuorta joukkuetta ei voi syyttää. Tosiasia kuitenkin on, että tuolla materiaalilla säilyminen olisi Ankkureille "mestaruus".

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi: Näin Helsingin yliajon tapahtumat etenivät – epäiltyä kuultu alustavasti

    2. 2

      Jari-Matti Latvala koki huiman yllätyksen – koira jolkotteli auton eteen

    3. 3

      Hanna Sumari ”meni sekaisin” mystisestä hajusta vessassaan – äimistyi tajuttuaan syyn: ”Olen kuurannut mielipuolisesti”

    4. 4

      Katariina Souri, 48, julkaisi meikittömän selfien: nauttii kesästä luonnonkauniina – Eliya-vaimo ahertaa töissä

    5. 5

      Räikkönen taistelee paalupaikasta huippuvauhtisella Ferrarilla – IS seuraa livenä Unkarin aika-ajoja

    6. 6

      Vertaa omiin tuloihisi: Tämän summan keskimääräinen suomalainen saa käteen

    7. 7

      Hätkähdyttävä muutos: Salkkarit-tähti poseeraa lähes tunnistamattomana – faneilta kärkkäitä kommentteja: ”Mitä oot mennyt tekemään...”

    8. 8

      Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

    9. 9

      Kuvat ennen ja nyt: Näin HIM:n musiikkivideolla vuonna 1999 esiintynyt kaunotar on muuttunut – Ninja, 35, on upea plusmalli

    10. 10

      Suomalaisbändi koki jättimäisen yllätyksen Helsingissä – megaluokan maailmantähti kipusi lavalle kesken keikan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

    2. 2

      Vertaa omiin tuloihisi: Tämän summan keskimääräinen suomalainen saa käteen

    3. 3

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    4. 4

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    5. 5

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    6. 6

      Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

    7. 7

      Kuvat ennen ja nyt: Näin HIM:n musiikkivideolla vuonna 1999 esiintynyt kaunotar on muuttunut – Ninja, 35, on upea plusmalli

    8. 8

      Mies ajoi päin väkijoukkoa Helsingin keskustassa – 1 kuollut, 4 sairaalaan, useita muita loukkaantunut

    9. 9

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    10. 10

      Putinin adjutantin toiminta herätti kysymyksen: oliko ydinasesalkku mukana terassilla Punkaharjulla?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    4. 4

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    5. 5

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    6. 6

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    7. 7

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    8. 8

      Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

    9. 9

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    10. 10

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi: Näin Helsingin yliajon tapahtumat etenivät – epäiltyä kuultu alustavasti

    2. 2

      Jari-Matti Latvala koki huiman yllätyksen – koira jolkotteli auton eteen

    3. 3

      Hanna Sumari ”meni sekaisin” mystisestä hajusta vessassaan – äimistyi tajuttuaan syyn: ”Olen kuurannut mielipuolisesti”

    4. 4

      Katariina Souri, 48, julkaisi meikittömän selfien: nauttii kesästä luonnonkauniina – Eliya-vaimo ahertaa töissä

    5. 5

      Räikkönen taistelee paalupaikasta huippuvauhtisella Ferrarilla – IS seuraa livenä Unkarin aika-ajoja

    6. Näytä lisää