Marko, Markus, Markku

Pesäpallo

Valikko

Sotkamon Jymy juhlii pesäpallomestaruutta - "Huikea kausi"

Sotkamon Jymy juhlii miesten superpesiksen mestaruutta, kun se voitti Vimpelin Vedon myös kolmannessa loppuottelussa.
Toisen kultamitalinsa putkeen voittanut kainuulaisjoukkue vei kolmannen finaalin lauantaina kotikentällään 2-0 (5-2, 4-0).

- Huikea kausi. Veimme päävastustajia eli Pattijokea ja Vimpeliä vastaan pelit 7-0, summasi Sotkamon pelinjohtaja Mikko Kuosmanen.

Vimpelin Veto ei kolmannessa loppuottelussa pystynyt haastamaan Sotkamoa.

- Sotkamon profiilipelaajat tekivät mitä vaadittiin. Meillä epäonnistuivat kotiuttajat, linjasi Vimpelin pelinjohtaja Miika Rantatorikka.

Hurjimmassa vireessä oli Sotkamon kokenut Jani Komulainen, joka jokeripaidassa löi kunnarin ja neljä tavallista sekä toi vielä kaksi Sotkamon yhteensä yhdeksästä juoksusta.

- Katselin kahteen ensimmäiseen finaaliin videolta, mihin lyön. Kun se ei oikein sujunut niin kolmanteen otteluun en katsonut yhtään videota vaan päätin kokemuksesta mihin lyön, Komulainen kertasi.

Vimpeli sai lyömällä vain yhden juoksun viimeisessä finaalissa. Sen löi jokeri Janne Mäkelä merkatulla välilyönnillä. Toisen juoksun joukkue sai harhaheitolla.
 
Lyöntijärjestys uusiksi

Vimpelin sisäpelissä vain Sami Haapakoski pelasi omalla tasollaan.

- Muutamassa pelissä pystyimme haastamaan Sotkamon, mutta tässä pelissä emme sitäkään. En mene selittämään loukkaantumisilla vaisua peliämme, sillä niillä pelataan, jotka ovat ehyenä, Haapakoski tiivisti.

Vimpeli lähti hakemaan Sotkamosta kauden avausvoittoa uusitulla lyöntijärjestyksellä. Finaalisarjassa pahasti mailan varressa epäonnistunut Antti Kuusisto sai hihaansa ykkösen, Sami Haapakoski kakkosen. Henri Puputti pysyi kolmosena. Nelonen oli pelinjohtaja Miika Rantatorikan yllätysveto eli A-juniori-ikäinen Severi Lassila.

Kuusisto ja Haapakoski onnistuivat omissa rooleissaan, mutta Henri Puputti ei. Vimpelin sisävuoron katkettua heti ensimmäisessä sisävuorossa Puputtiin, Lassila ei päässyt kertaakaan lyömään avausjaksolla.
 
Rautiainen kunnostautui

Sotkamo vei ottelun kolmostilanteet 14-7. Sotkamon sisäpelissä kunnostautui erityisesti kakkospolttaja Immo Rautiainen. Hän sai suitsutusta sekä Sotkamon ykköspalkitulta Jani Komulaiselta että pelinjohtaja Mikko Kuosmaselta.

- Immon paluu joukkueeseen on suuri yksittäinen tekijä meidän kauteen. Huikeaa peliä, Kuosmanen korosti.

Kuosmanen kehui myös Hyvinkään Tahkossa lainassa ollutta Jere Vikströmiä. Nuori mies eteni röyhkeästi kentälle myös finaalisarjassa.
Sotkamon Jymyllä on nyt 15. mestaruutta. Seura johtaa 22 mitalillaan seurojen mitalitilastoa miehissä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miley Cyrusin pikkusiskon ulkonäkö muuttui merkittävästi vain parissa viikossa – uudet kuvat hämmentävät: ”Mitä hänelle tapahtui?”

    2. 2

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    3. 3

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    4. 4

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    5. 5

      Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

    6. 6

      Trumpin muurihanke uhkaa sulkea Yhdysvallat loppuviikosta

    7. 7

      Le Peniltä yllättävä ilmoitus: luopuu Kansallisen rintaman puheenjohtajuudesta

    8. 8

      Samassa kerrostalossa taas tulipalo Espoon Viherlaaksossa – ”Tarkoituksella sytytetty”

    9. 9

      Yksi kuoli ja kaksi loukkaantui Hirvensalmella sijaitsevassa asunnossa – poliisi tutkii kahtena tapon yrityksenä

    10. 10

      Leijonat saa NHL-maalivahdin MM-kisoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    2. 2

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    3. 3

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    4. 4

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    5. 5

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    6. 6

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    7. 7

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    8. 8

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    9. 9

      Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

    10. 10

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    9. 9

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miley Cyrusin pikkusiskon ulkonäkö muuttui merkittävästi vain parissa viikossa – uudet kuvat hämmentävät: ”Mitä hänelle tapahtui?”

    2. 2

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    3. 3

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    4. 4

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    5. 5

      Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

    6. Näytä lisää