Kaapo, Gabriel

Pesäpallo

Valikko

Ankkuri upotti Jymyn

Kouvolan Pallonlyöjät kipusi Superpesiksessä kahden pisteen päähän pudotuspeliviivasta voittamalla Kymenlaaksossa vierailleen Nurmon Jymyn 2-1 (5-6, 4-1, 2-1).
Isäntien ykköstykki oli kotikaupunkinsa Seinäjoen joukkueen lannistanut jokerikotiuttaja Ismo Ankkuri. Voittojuoksu supervuoroparin tasoittavalla oli Ankkurin illan viides kotiutus. Ankkuri iski juoksunsa yksitellen.

- Nahkeaan alkukauteen nähden nyt näyttää hyvältä. Tuntuu hienolta, kun juoksut syntyivät hienoilla lyönneillä, Ankkuri korosti.

Seitsemästä kotiutuspaikastaan juoksunsa lyöneen Ankkurin (5 kärkilyöntiä/11 yritystä) lisäksi KPL:stä palkittiin kunnarin (1+1) kakkosjatkeelta lyönyt Anssi Lammila (7/8).

Ankkurin onnistuessa varjoon jäi neljästi kotiuttanut isäntien ykkösjokeri Sami Joukainen, jonka pelin ensimmäinen juoksu oli pääsarjauran 959. runkosarjassa. Joukainen nousi kaikkien aikojen lyöjätilastossa kakkoseksi ohi Sami Aholan.

Nurmolaisten onnistujia olivat pomppovaihtaja Ville-Pekka Jokinen (8/12) ja lukkari Jani Viljanen (0/1).
 
Tahko nöyrtyi Kajaanissa

Sotkamon Jymy vahvisti asemiaan sarjakärjessä otettuaan täydet pisteen Hyvinkään Tahkolta 2-0 (3-1, 5-0).

Kajaaniin kotiottelunsa vienyt Jymy pääsi tuulettamaan voiton lisäksi täyden kierroksen suurinta yleisömäärää (2 296).

Riku Rantasen Tahkolle avausjaksolla lyömä johtojuoksu ei riittänyt pitkälle, kun isäntien kotiuttajat Roope Korhonen ja Kosti Rautiainen iskivät takaisin jo ensimmäisen vuoroparin tasoittavalla.

Kainuulaisten Antti Hartikainen (7/7) ja kolme juoksua tuonut jokerivaihtaja Jani Komulainen (9/9) tekivät mailan varressa täydellistä työtä.

Pääsarjapelinjohtajana työkiireisen Pasi Virtasen tuuraajana debytoineen Tahkon Antti Yli-Saunamäen viuhkassa eivät laikat osuneet kohdalleen. Hyvinkääläisten pirteimpiä olivat lukkari Rantanen (3/9) ja Lännen joukkueeseen ensikertalaisena valittu sieppari Lauri Vierimaa (4/7).

Veto löytyi vasta toisella jaksolla

Jyväskylän Kirille ei ollut käytännössä mitään iloa Vimpelin Vedon hyydyttämisestä avausjaksolla tasalukemiin.

Hippoksen isännät hävisivät selkeän toisen jakson myötä 0-1 (5-5, 2-7), joten vimpeliläiset veivät kaksi sarjapistettä matkassaan.

Kahdesti mieheen kotiuttaneet Mikko Rantalahti ja Hannu Kiukkonen nipistivät avausjakson onnistumisillaan Vedon saaliista yhden pisteen.
Vimpeliläisten kiri alkoi vapaataivaljuoksulla, jonka jälkeen toisen jakson voittojuoksusta vastasi kahdesti tauon jälkeen kotiuttanut Matias Rinta-aho.

Kirin luottomiehet olivat kaksi juoksua tuonut kolmosvahti Perttu Hautala (5/7) ja viidestä tilanteestaan kolme juoksua lyönyt Rantalahti (5/8).

Vedon parhaat olivat viisi juoksua tuonut Sami Haapakoski (10/11) ja kakkoskoppari Toni Kuusela (1/5).
 
Vainionpäät lyöntipäällä

Koskenkorvan Urheilijat antautui tiukan avausjakson jälkeen Pattijoen Urheilijoille 0-1 (2-2, 0-9).

Illan tähdet olivat erikoisesti Vainionpäät. Isäntien Mikko Vainionpää iski avausjaksolla (1+1) kunnarin, johon raahelaisilta löytyi kuittausta vain tasoituksen verran.

Avausjaksolla kertaalleen kotiuttanut PattUn jokeri Jukka-Pekka Vainionpää (ei sukua edelliselle) puhkoi puolestaan kunnarin (1+2) toisella jaksolla niin, että KoU lamaantui.

Vain neljästi kotiutusta tauon jälkeen yrittäneiden ilmajokisten palkitut olivat Mikko Vainionpää (5/6) ja lukkari Juha Puhtimäki (3/9).
Yhteensä 1+4 juoksua lyöneen Jukka-Pekka Vainionpään (9/13) lisäksi vieraista erottui 1+2 juoksua lyönyt Pertti Mäkelä (11/13).
Kunnarikerhoon liittyi tyhjän kentän läpilyönnillään (1+0) myös Hannu Ikonen.
 
Lankinen laukaisi KaMan rennoksi

Jokerikotiuttaja Jukka Lankinen otti pääroolin, kun alkukauden suurin alisuorittaja Kankaanpään Maila oikaisi kurssiaan.

Joensuun Maila antautui Mehtimäellä satakuntalaisvierailleen 0-2 (3-5, 2-5).

Kahdesti vieraille kotiuttaneet Markku Hylkilä ja Teemu Isoketo varmistelivat avausjakson voittoa. Lankisen kunnari (1+2) toisella jaksolla lannisti kotijoukkueen lopullisesti.

JoMan teho oli kolmesti kotiuttaneen Aleksi Rautiaisen (6/10) ja Lauri Kivisen (5/9) varassa.

KaMan palkinnot pokkasivat 1+3 juoksua lyönyt Lankinen (5/9) ja sekä kaksi juoksua lyönyt että tuonut Isoketo (4/6).
 
Kitrolla noloja harhaheittoja

Kiteen Pallolla ei ollut vaikeuksia nousta viidenneksi hakemalla Kitrolta täydet pisteet.

Alajärven Ankkurit antautui vierailleen lukemin 0-2 (1-3, 0-5).
Tappion nolous korostui alajärveläisten tarjottua jo ensimmäisessä vuoroparissa kaksi juoksua eri harhaheitoilla.

Kaksi pistettä Nurmon jumboryhmää edellä olevan AA:n pirteimmät olivat sieppari Jouni Koskela (2/5) ja vaihtajajokeri Jere Saukko (3/5).
KiPan Mika Laukkanen (6/8) kotiutti kolmesti ja lukkari Toni Laakso (5/10) osoitti taas hallitsevansa pesäpalloilun kaikki roolit.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    3. 3

      Onko tässä Pohjois-Korean kylmähermoisin upseeri? Hyppäsi ohjuskoetta juhlineen Kim Jong-unin reppuselkään

    4. 4

      Hamiltonin ja Bottaksen ero yli puoli sekuntia – Mercedeksen tallipomo ihmeissään

    5. 5

      Jopa 15 000 euron erot eläkeläisten keskituloissa – näin eri ryhmät pärjäävät vertailussa

    6. 6

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    7. 7

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    8. 8

      Katso video! Toista lastaan odottava prinsessa Sofia edusti häikäisevän upeana tulenpunaisessa iltapuvussa

    9. 9

      Nopeita autoja ja uskomattomia kaunottaria: Tässä ovat F1-varikon seksikkäimmät formulavaimot – katso kuvat

    10. 10

      Silminnäkijä ilmoitti yöllä poliisille: pikkupoika ulkona pelkissä alusvaatteissa – etsinnät käynnistettiin heti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    4. 4

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    5. 5

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    6. 6

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    7. 7

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    8. 8

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    9. 9

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    10. 10

      HS: Toni, 41, meni flunssan vuoksi lääkäriin – sai tietää sairastavansa aidsia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    10. 10

      Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    3. 3

      Onko tässä Pohjois-Korean kylmähermoisin upseeri? Hyppäsi ohjuskoetta juhlineen Kim Jong-unin reppuselkään

    4. 4

      Hamiltonin ja Bottaksen ero yli puoli sekuntia – Mercedeksen tallipomo ihmeissään

    5. 5

      Jopa 15 000 euron erot eläkeläisten keskituloissa – näin eri ryhmät pärjäävät vertailussa

    6. Näytä lisää