Manu, Manne, Immo

Pesäpallo

Valikko

Mestari Sotkamo aloitti mestarin ottein

Miesten superpesiksen voimasuhteet eivät ole muuttuneet talven aikana. Mestari Sotkamon Jymy vie ja muut vikisevät.

Kauden avauksessa kotiottelunsa Finnair-stadionilla Helsingissä pelannut Sotkamo polvisti sarjapaikkansa kyökin kautta säilyttäneen Kouvolan 2-0 (3-0, 2-1). Numerot näyttävät pieniltä, mutta peli kieli aivan toista.

Sotkamo jyräsi lähes miten tahtoi ja takoi 15 kolmostilannetta. Kouvola sai kainuulaisten tiukasta ulkokentästä vain viisi tilannetta, eikä sellaisella määrällä mestari kaadu.

Sotkamon juoksuista kaksi latasivat Roope Korhonen ja nuori jokeri Tommi Nissinen, jonka toinen tikki upposi harvinaisen komeasti 3-takakulmaan koppari Jani Toikan yli.

Sotkamon sisäpeliä pyöritti tehokkaasti viime vuoden pesäpalloilija Jani Komulainen.

- Olimme aika vahvoja ja uskon, että olemme myös koko kauden, Jymyn pelipäällikkö Janne Vuorinen sanoo.

Kouvolan ainoan juoksun iski pelin jo ratkettua täksi kaudeksi hankittu vahvistus Sami Joukainen. Kiteeltä tullut kaveri Toni Kohonen yritti sisäpelissä kiitettävästi, mutta muilta ei tullut riittävästi apua.

Kouvolan pelipomo Marko Hovi johti ensimmäisen superpesismatsinsa.

- Eipä tarvinnut 1. jaksolla paljon viuhkaa aukaista. Emme päässeet oikein mihinkään, Hovi murehtii.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  2. 2

    Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

  3. 3

    Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

  4. 4

    Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

  5. 5

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  6. 6

    Haluatko miljonääriksi -kisaaja vastaa varmoin elkein 1000 euron kysymykseen – Jaajolta ilmeetön tuijotus väärään vastaukseen

  7. 7

    Hollanti karmeissa vaikeuksissa MM-karsinnoissa – Arjen Robben: ”Olen sanaton”

  8. 8

    Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

  9. 9

    6 asiaa, joita moni häpeää seksissä – aivan turhaan

  10. 10

    Jalokivikaupan ryöstö ja tulitaistelu Monte Carlossa: ryöstäjät järjestivät harhautuksen F1-kisoista tuttuun tunneliin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  2. 2

    Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

  3. 3

    Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

  4. 4

    Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

  5. 5

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  6. 6

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  7. 7

    Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

  8. 8

    Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

  9. 9

    Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

  10. 10

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  2. 2

    Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

  3. 3

    Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

  4. 4

    Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

  5. 5

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  6. Näytä lisää