Aulis

Pesäpallo

Simo Eerikäinen upotti Nurmon

Julkaistu:

Kauden ensimmäisen Superpesiksen ottelunsa Pihkalassa Tahkon asussa pelannut Simo Eerikäinen sytytti hyvinkääläisyleisön kerralla. Eerikäinen varmisti toisen jakson pajatson tyhjennyksellään kotivoiton numeroin 2-0 (5-1, 4-3).

Avausjaksolla Tahko teki mitä halusi. Riku Rantanen kotiutti kahdesti. Toisella jaksolla vieraat johtivat Antti Kuusiston vauhdittaman kunnari-iskun (1+1) myötä jo kolmella juoksulla, kun myös Eerikäinen sai neljän juoksun (1+3) lyöntinsä osumaan kolmosluukkuun.

Jaetulle toiselle sijalle nousseen Tahkon sankareita oli liki joukkueellinen, mutta jokeri Eerikäisen (8 kärkilyöntiä/11 yritystä) ja kakkoskärjen vaihtajan Tero Lepolan (6/8) onnistuminen osui parhaiten palkintoraadin silmiin. Varsin vähän moitittavaa oli myöskään ykköskärjen Valtteri Ketosen (6/6) ja Mikko Röppäsen (5/6) sisäpelissä.

Nurmolaisten onnistujat olivat lyöntijärjestyksen kaksi ensimmäistä; Henri Puputti (7/8) ja Kuusisto (7/11). Kolmostilanteilla mitaten Tahko hallitsi tapahtumia 20-14.

Joensuun Maila tasoitti Pattijoen karkumatkaa sarjan kärjessä kukistamalla Pohjois-Karjalassa vierailleen Puijon Pesiksen 1-0 (4-4, 9-6). Kuopiolaisvieraita kyykytti rankimmin jokerina seitsemän juoksua täydellisellä teholla sivaltanut Mika Laukkanen (10/12).

Vasta isäntien viimeisessä sisävuorossa viiden juoksun myötä ratkenneen yli kahden ja puolen tunnin taistelun muita karjalaissankareita olivat kunnarin ja kaksi tavallista juoksua iskenyt kakkosvahti Tuomo Schroderus (8/12) ja viittä juoksua etenijänä tuulettanut Pasi Kokkonen (7/9).

Vaihtaja Teemu Haatajan (10/11) ja kunnarin höysteenä kaksi juoksua lyöneen Olli Lehtolan (5/8) onnistuminen ei PuPea pelastanut. Kolmesti kotiuttaneen Jarmo Viittasen ja kaksi juoksua sivaltaneen Panu Knuutisen myötä vieraiden jokeriosasto pystyi kahden miehen voimin liki haastamaan Laukkasen.

Vimpelin Veto joutui huomaamaan, että jaksot on pelattava loppuun asti hävittyään Saarikentällä Pattijoen Urheilijoille 0-2 (3-4, 3-4). Vimpeliläiset johtivat molempia jaksoja, kunnes PattU iski identtisesti kummankin jakson viimeisessä sisävuorossaan kolme juoksua. Kuuden pisteen kaulan sarjan keulilla saaneiden vieraiden tehokkaimmat olivat kaksi kunnaria ja yhden tavallisen juoksun tililleen saanut Pertti Mäkelä (13/17) ja kolmoskoppari Tuomas Tervonen (6/8).

ViVe rakensi yli 2500 katsojan edessä tilanteita raahelaisten tahtiin, mutta Timo Rantatorikan ja Janne Mäkelän kaksi kotiutusta mieheen eivät pisteille asti riittäneet. Vedon palkinnot pokkasivat sieppari Aki Orava (7/8) ja kakkosvahti Tuomo Lönnmark (4/5).

Sotkamon Jymyllä ei ollut suuria vaikeuksia hyydyttää Koskenkorvan Urheilijoita, kun Kainuussa nähtiin kotivoitto 2-0 (5-2, 4-0). Jymyn parhaista tehoista vastasivat neljä juoksua sivaltanut Roope Korhonen (12/14) ja vaihtajana tasaista työtä tehnyt kolmospolttaja Lauri Suutarinen (7/8).

Jymyn Mikko Korhonen kotiutti täydellisellä teholla kolmesti, kun ykköskärjessä Antti Hartikainen ja Suutarinen tuulettivat puolestaan yhtä useaa juoksua etenijänä. Sieppari Toni Rannan (5/8) ja kaksi juoksua 50-prosenttisella onnistumisella lyöneen jokerikotiuttaja Jere Dahlströmin (3/6) sitkeys ei ilmajokisia pelastanut.

Jyväskylän Kirin tappionsävyinen kierre ei ota oietakseen, vaikka Hippoksen isännät hurjastelivat Kouvolan Pallonlyöjien isäntänä avausjaksolla. Kiri taipui sarjapaikastaan taistelevalle vierasjoukkueelle lopulta supervuoroparin jälkeen lukemin 1-2 (6-0, 1-9, 0-1).

Ratkaisun supervuoroparin tasoittavalla illan toisella juoksullaan sivalsi palottomaan ajolähtöön kotiuttamaan päässyt Antti Järvinen. Kirin avausjakson pistettä pohjusti ennen kaikkea kunnarin (1+2) iskenyt Pasi Rajala (8/12), mutta isäntien ykköspalkinnon vei kuitenkin hyvin vaihtanut kakkospolttaja Timo Rautiainen (8/10).

KPL:n kirin avasi kunnarin ja viisi tavallista juoksua lyönyt jokeri Sami Joukainen (7/13), jonka lisäksi vieraista palkittiin lukkari Toni Kohonen (9/10). Alkukaudesta KPL:ssä vielä viuhkaa heiluttanut Marko Hovi (4/8) palasi kentille kakkoskopparina lyöden myös yhden juoksun.

  • Pesäpallo
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

  2. 2

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  3. 3

    Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

  4. 4

    Toni Wirtanen huomasi vaimonsa käytöksessä hälyttävän muutoksen – Jannika B:n masennus paljastui salakavalasti

  5. 5

    Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

  6. 6

    Palvottu plusmalli julkaisi kuvan, jollaisia mallit harvoin someen laittavat – esittelee uhkeat luomukurvinsa

  7. 7

    Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

  8. 8

    Eikö istu ja nouse -testi onnistu? Kokeile liikettä, josta jokaisen peruskuntoisen tulisi selviytyä

  9. 9

    Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

  10. 10

    Helsingin uusi piispa perehtyi nuorena miehenä itsetyydytykseen erinomaisin arvosanoin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

  2. 2

    Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

  3. 3

    Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

  4. 4

    Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

  5. 5

    Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

  6. 6

    Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

  7. 7

    Helppo testi kertoo parissa sekunnissa, kuinka suuri on riskisi kuolla ennenaikaisesti

  8. 8

    Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

  9. 9

    Huippumalli Elle Macpherson, 53, lumoaa bikineissä – tätä vartaloa ei turhaan kutsuta maailman upeimmaksi!

  10. 10

    Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  3. 3

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  4. 4

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  5. 5

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  6. 6

    Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

  7. 7

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  8. 8

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  9. 9

    Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

  10. 10

    Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

  2. 2

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  3. 3

    Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

  4. 4

    Toni Wirtanen huomasi vaimonsa käytöksessä hälyttävän muutoksen – Jannika B:n masennus paljastui salakavalasti

  5. 5

    Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

  6. Näytä lisää