Mervi

Pesäpallo

SMJ:n Paloniemi ja Niemi upottivat Nurmon

Julkaistu:

Seitsemällä voitolla Superpesiksen aloittanut Nurmon Jymy hävisi toistamiseen peräkkäin jouduttuaan antautumaan kuuden kilometrin matkan tehneelle Seinäjoen Maila-Jusseille 0-1 (2-3, 4-4).

Nurmolaiset johtivat molempia jaksoja kahdella juoksulla, mutta Jussit jaksoi taistella hakien ensimmäisen runkosarjavoittonsa Hyllykalliolta sitten kesän 1987!

- Taktiikkamme onnistui täydellisesti. Onneksi läpilyönti (etumiehen) kypärän kautta ei ratkaissut. Saimme tänään karsittua ulkopelivirheemme pois, iloitsi SMJ:n pelinjohtaja Sami-Petteri Kivimäki.

Jumbojoukkue SMJ tuuletti jo avausjakson jälkeen kuin ottelun voittaja. Nurmolaisia eivät pelastaneet Jyri Kyllösen ja jokeri Antti Piuholan välilyönneillä iskemät johtojuoksut, kun esiin nousi uransa kaikki juoksut tv-kameroiden edessä paukuttanut SMJ:n Jarkko Paloniemi.

Paloniemen puhkaisu kolmospesän taustalta tuotti kunnarin ja tavallisen. Jakson voittojuoksu nähtiin heti perään, kun Paloniemi tuuletti tuplajuoksua jokeri Juha Niemen lyönnillä.

Toisella jaksolla Juha Puhtimäki iski kunnarillaan (1+1) ja toi vielä tuplajuoksullaan Jymyn kolmen vuoroparin jälkeen johtolukemiin 4-2. Niemi kavensi illan kolmannella kotiutuksellaan ja Tero Viinamäki iski kolmospuolen välilyönnillään jaksolukemat tasoihin.

KPL jatkaa voittoputkessa

Kaikki kolme voittoaan vieraista hakenut Vimpelin Veto hävisi kotisaarellaan jo viidennen kerran, kun Kouvolan Pallonlyöjät haki Saarikentältä kahden pisteen arvoisen niukan voiton 1-0 (2-1, 1-1).

KPL jatkaa kahdeksannen peräkkäisen voittonsa myötä sarjakärjessä. Kymenlaaksolaiset ovat hävinneet vain toisella sarjakierroksella Seinäjoella.

- Ulkopelimme oli erittäin hyvää, mutta sisällä kopinnostopalot, merkkivirheet ja peräpalot eivät mahdollistaneet enempää juoksuja, kuittasi KPL:n viuhkamies Eero Pitkänen.

Kouvolalaisten toisen runkosarjavoiton Saarikentällä kolmeen vuosikymmeneen varmisti kaikki vieraiden juoksut lyönyt jokerikotiuttaja Sami Joukainen.

Vimpelin palkitut olivat mailan varressa onnistuneet Mikko Haukkala (5 kärkilyöntiä/6 yritystä) ja Pekka Hietakangas (5/6).

KPL:n tehosta vastasivat lukkari Toni Kohonen (7/7) ja seitsemän kertaa kotiuttamaan päässyt Joukainen (4/10).

PattU nollasi oululaiset

Kolmen peräkkäisen viikon aikana Oulun Lipon kohtaava Pattijoen Urheilijat aloittivat Perämeren keskinäiset väännöt ylivoimaisella vierasvoitolla.

Lippo jäi tylysti nollille lukemin 0-2 (0-4, 0-3), kun raahelaiset saalistivat vasta kauden kolmannen täyden kolmen pisteen pottinsa.

Yli kaksinkertaisesti isäntiin nähden tilanteita rakentaneet PattU:n palkitut olivat vaihtajana täydellistä työtä tehnyt lukkari Topi Kosonen (8/8) ja kakkoskoppari Tuomas Jussila (7/8).

Vieraiden Jari Törmänen kotiutti jokerina kolmesti ja Pertti Mäkelä numero neljä hihassaan kahteen kertaan.

Lipon harvoja onnistujia olivat kolmospolttaja Sami Parttimaa (3/6) ja etenijän rooliin työntynyt ykkösvahti Paavo Pelto (7/9).

Kainuussa juoksut kortilla

Sotkamon Jymy oli tyly isäntä Kainuussa vierailleelle Koskenkorvan Urheilijoille. Kainuulaiset laimensivat Kossun täydellisesti lukemin 1-0 (1-0, 2-0).

Jymyä olivat sarjan kolmossijalle nostamassa aktiivisimmin yhden juoksun tuonut ykköskärki Antti Hartikainen (9/9) ja ulkona tehokasta työtä tehnyt ykkösvahti Jimi Heikkinen (4/5).

Isäntien kotiutuksista vastasivat kahdesti asialla ollut Roope Korhonen ja yhden sivaltanut Matti Salminen.

KoU:n ykköskärki Veli-Pekka Yli-Hirvelä (6/7) ja kakkospolttaja Jukka Latvala (4/6) saattoivat olla suoritukseensa suhteellisen tyytyväisiä, mutta vieraiden vaihtajat olivat Kainuun kymmenessä asteessa täysin jäässä. Jukka Latvalan neljän onnistumisen lisäksi kärkietenijää pystyttiin saattelemaan takapesille onnistuneesti vain viisi kertaa!

KoU:n jokeri Jere Dahlström kisaa lyöjäkuninkuudesta, mutta nyt ruuti oli märkää neljän epäonnistuneen kotiutuslyönnin muodossa.

JoMa tiukoilla PuPen kanssa

Joensuun Mailan pelasti Puijon Pesiksen isäntänä vasta viimeinen vuoropari, jonka kolmen juoksun myötä JoMa kukisti Mehtimäellä vierailleen jumbojoukkueen 1-0 (3-3, 4-1).

Loppukirin aloitti kunnarin tyhjään kenttään kiertänyt ykköskärki Joni Nousiainen. PuPen tasoittavan toiveilta vei pohjaa kahdella lisäkotiutuksellaan jokeri Mika Laukkanen.

JoMan palkitut olivatkin neljä juoksua lyönyt Laukkanen (4/6) ja Nousiainen (6/9).

PuPea eivät pystyneet pelastamaan onnistumisellaan lukkari Mikko Lahtinen (1/8) ja kakkospolttaja Aki Tervo (5/7). Vieraista kunnarikerhoon ilmoittautui lukemin 1+1 Arto Korhonen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Perheenäidin hengen vaatinut tulipalo jätti jälkeensä lohduttoman näyn – ”Ajattelin, ettei perhe ollut talossa”

  2. 2

    Venäjän media: pommikoneet tekivät harjoituslennon Itämerellä – Suomen ja kolmen muun maan hävittäjät lensivät perään

  3. 3

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  4. 4

    Nooralotta Nezirin uusi valmentaja hämmästyi, kun testitulokset paljastuivat: ”Oli vaikeampi tilanne kuin oletin”

  5. 5

    Pirkko-ilves ei suostunut lopetettavaksi – vältti ensimmäisen kuolinpiikin, toisella kerralla tuli lähtö

  6. 6

    Lauantaina löytyi 25-vuotiaan naisen ruumis, tiistaina 65-vuotiaan: poliisi tutkii surmien yhteyttä

  7. 7

    Antti koki karmaisevan nakkipettymyksen: ”Eikö mikään tässä maailmassa ole enää pyhää?”

  8. 8

    Kirjailija Laura Gustafsson avoimena Me Naisille: 25-vuotiaana jo 50 eri miestä – ”Aina, kun joku kysyi, lähdetkö mukaan, lähdin”

  9. 9

    Saako lentokoneen laskeuduttua taputtaa? Asiantuntijat kertovat

  10. 10

    Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

  2. 2

    Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

  3. 3

    Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

  4. 4

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  5. 5

    Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

  6. 6

    IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

  7. 7

    Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

  8. 8

    Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

  9. 9

    Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

  10. 10

    HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Perheenäidin hengen vaatinut tulipalo jätti jälkeensä lohduttoman näyn – ”Ajattelin, ettei perhe ollut talossa”

  2. 2

    Venäjän media: pommikoneet tekivät harjoituslennon Itämerellä – Suomen ja kolmen muun maan hävittäjät lensivät perään

  3. 3

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  4. 4

    Nooralotta Nezirin uusi valmentaja hämmästyi, kun testitulokset paljastuivat: ”Oli vaikeampi tilanne kuin oletin”

  5. 5

    Pirkko-ilves ei suostunut lopetettavaksi – vältti ensimmäisen kuolinpiikin, toisella kerralla tuli lähtö

  6. Näytä lisää