Urpo

Perhe

Valikko

Poliisi avautuu perheväkivallasta: ”Kulunut joulu oli liian monessa perheessä sittenkin verenpunainen”

Julkaistu:

Perheväkivalta
Joulu ei ole ollut kaikissa kodeissa iloinen perhejuhla. Poliisi toivoo Facebookissa, että ihmiset soittaisivat rohkeammin apua, kun havaitsevat perheväkivaltaa.
Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen vanhempi konstaapeli Timo Härkönen ottaa Facebookissa tiukasti kantaa perheväkivaltaan. Hän toivoo, että kotona tapahtuvasta väkivallasta, joka on poliisin arkipäivää, puhuttaisiin laajemmalti.

– Kulunut joululoma-aika oli liian monessa perheessä sittenkin verenpunainen, Härkönen kirjoittaa.

Jos et näe Facebook-päivitystä, katso se tästä.

Perheväkivalta voi olla lyömisen lisäksi muun muassa ahdistavaa henkistä painostusta, seksuaalisia rikoksia sekä lapsiin kohdistuvia rikoksia eri muodoissaan. Väkivalta heijastuu monin tavoin lasten kehitykseen ja kasvamiseen.

Väkivalta on äärimmäinen tapa kontrolloida ja alistaa läheisiään kotioloissa tai parisuhteessa.

– Suomessa kulttuurieroilla ei voi perheväkivaltaa selittää. Suomessa perheväkivalta on kriminalisoitu, Härkönen muistuttaa.

– On vaikea ymmärtää, miksi puoliso antaa toiselle törkeydet anteeksi vain kokeakseen pian saman kohtelun uudelleen. Pariskunnan on varmasti vaikea erota etenkin jos on yhdessä hankittua omaisuutta ja pieniä lapsia kasvamassa. ”Kaiken se kestää, kaikessa se uskoo, kaikessa se toivoo, kaiken se kärsii...” Tätä on vaikea ymmärtää, kun on joutunut verisissä kodeissa työkseen käymään, poliisi kertoo.

”Kaiken se kestää, kaikessa se uskoo, kaikessa se toivoo, kaiken se kärsii...” Tätä on vaikea ymmärtää, kun on joutunut verisissä kodeissa työkseen käymään.

Vuonna 2014 viranomaisten tietoon tulleiden perheväkivaltatapausten uhrien määrä oli 6900, joista 69 prosenttia oli naisia. Härkösen mukaan todellinen uhrien määrä on monikertainen, sillä kaikkia tapauksia ei ilmoiteta poliisille.

– Ensi vuonnakin ihmisiä kuolee ja vammautuu perheväkivallan uhrina. Kuka ottaa vastuun? Kenen tulisi olla huolissaan tuttavaperheistään? Kuuluuko se viranomaisille, ystäville vai läheisille? Ehkäpä kaikille meille? poliisi kysyy.

Härkönen ihmettelee, miten ihmiset soittavat helposti hätäkeskukseen yleisillä paikoilla tapahtuvasta häiriköinnistä, mutta kotiväkivalta saa jatkua rauhassa kenenkään siitä ilmoittamatta.

– Miksei sinne soiteta yhtä aktiivisesti kotioloissa tapahtuvista pahoinpitelyistä kun ryske ja huuto kerrostaloasunnossa alkaa? Onko niin, että omakotitaloalueella naapurusto katsoo sormien läpi väkivaltaan taipuvan isännän humalaista käytöstä naapurustosovun nimissä? Härkönen kysyy.

– Aika monesti tilanne on vaan niin. Ei haluta puuttua toisten ongelmiin. Kun lopulta äärimmäinen teko tapahtuu, alkaa se arvuuttelu, että olisiko joku voinut tehdä toisin tai ovatko viranomaiset toimineet oikein tai väärin. Hiljaista tukea tosin uskalletaan antaa somessa tai soittelemalla tuttavalle.

Härkönen toivoo, että ihmiset auttaisivat rohkeasti läheisiään pois perheväkivaltahelvetistä ja hakisivat uhrille apua, jos hän ei itse siihen pysty tai uskalla.

– Järjestäväthän asioista huolestuneet ihmiset monenlaisia ideologisia ja asenteellisia mielenilmauksia, kuka huutaisi perheväkivallan uhrin puolesta?

Oletko kokenut perheväkivaltaa? Jaa kokemuksesi kommenteissa tai lähetä sähköpostia osoitteeseen lifestyle@iltasanomat.fi.

Kun kohtaat perheväkivaltaa, toimi näin:

  • Akuutissa tilanteessa soita yleiseen hätänumeroon 112.
  • Prosessi lähtee viranomaisten puolelta käyntiin ja asiasta menee myös tieto sosiaaliviranomaisille, jos kohdeosoitteessa on lapsia.
  • Netin kautta löytää paljon erilaisia tukitoimia ja verkostoja perheväkivallan uhrien auttamiseksi.
  • Esimerkiksi maksuton Nollalinja 080 005 005 auttaa eteenpäin lähisuhdeväkivallan uhria.
  • Perheväkivalta on virallisen syytteen alainen rikos, jolloin poliisi voi tutkia tapausta ja syyttäjä syyttää rikostutkinnan perusteella, vaikka uhri ei vaatisi tekijälle rangaistusta.
  • perheväkivalta

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    3. 3

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    4. 4

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    5. 5

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    6. 6

      Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

    7. 7

      Poliisi löysi lisää räjähteitä Britanniassa – viranomaiset varmoja terroristisolun olemassaolosta

    8. 8

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    9. 9

      Vessapaperitehtaassa tulipalo Pirkanmaalla – sammutuksessa mukana 10 yksikköä

    10. 10

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    2. 2

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    3. 3

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    4. 4

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    5. 5

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    6. 6

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    7. 7

      Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

    8. 8

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    9. 9

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    10. 10

      Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    3. 3

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    4. 4

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    5. 5

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    6. Näytä lisää