Tiina, Kirsi, Krista

Perhe

Valikko

Saako 15-vuotias mennä yöksi poikakaverin luo? Psykologi: Kivankin pojan kanssa voi tulla raskaaksi

Julkaistu:

Perheen pulmat
Vanhemmuuteen ja jaksamiseen erikoistunut psykologi Keijo Tahkokallio vastaa kasvatusaiheisiin kysymyksiin.
15-vuotias tyttäreni on ruvennut seurustelemaan kaksi vuotta vanhemman pojan kanssa. Poika on ihan meidän mieleen, mutta nyt tyttäreni on alkanut hinkua yökylään pojan luo. Kuulemma kaikki muutkin yöpyvät tyttö- ja poikakaveriensa luona. Minusta tässä vaiheessa voisi mieluimmin vain treffailla ja vaikka pussailla.

Tiukkismutsi

Ihan kivankin pojan kanssa ”nukkumisesta samassa sängyssä” voi tulla raskaaksi tai siitä voi saada sukupuolitaudin, vaikka ehkäisystä huolehdittaisiin.

Pitää myös kysyä, minkä ikäisen tytön kanssa 17-vuotias voi olla sukupuoliyhteydessä, ilman että mieleen tulee ajatus lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Kun lisäksi tiedetään, että varhain aloitettu petielämä haittaa henkistä kypsymistä omaan seksuaalisuuteen, ei kai ole ihme, että me normaalilla järjellä varustetut vanhemmat emme anna 15-vuotiaan lapsemme nukkua seurustelukumppaninsa kanssa samassa sängyssä.

Poikamme seiskaluokalla on 34 oppilasta, ja se on kyllä mielestämme liikaa kasvuiässä olevia, murrosiän kanssa kamppailevia lapsia yhden opettajan kaitsettavana! Tunnemme suurta voimattomuutta, kun koulun rehtori sen paremmin kuin koulutoimikaan ei ota vanhempien huolta kuuleviin korviinsa.

Vanhemmat pääkaupunkiseudulta

34 oppilasta luokalla on kohtuutonta sekä oppilaille, että opettajille. Tämä ei kuitenkaan johdu ryhmän koosta, vaan siitä, että meillä on kovin paljon lapsia, jotka eivät kestä ryhmässä oloa. Liian monet oppilaat eivät pysty hillitsemään tunneimpulssejaan, eivät osaa noudattaa ohjeita eivätkä jaksa odottaa vuoroaan.

Suomalaisessa keskustelussa syyt ja seuraukset ovat menneet sekaisin. Keski- ja Etelä-Euroopassa esikoulun luokkakoko on 30 oppilasta. Kuitenkin 4–5-vuotiaat eskarilaiset pystyvät keskittyneesti kuuntelemaan opettajan puolen tunnin esityksen.

Meillä tarvitaan ryhmäkokojen pienentämistä, mutta on muistettava, että se toimii särkylääkkeen tavoin. Oireet lievittyvät, mutta itse tauti ei sillä parane.

Psykologi Keijo Tahkokallio on perehtynyt kasvatuksen, vanhemmuuden ja elämänhallinnan kysymyksiin.
  • Perheen pulmat

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    2. 2

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    3. 3

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    4. 4

      Voiko olla huonompaa tuuria? Uimari hylättiin nolon mokan takia MM-kisoissa: ”Voi ei, miten kamalaa”

    5. 5

      13-vuotias Dylan katosi jäljettömiin, kallo löytyi metsästä – isä pidätettiin neljä vuotta myöhemmin

    6. 6

      Poliisin tehovalvontaisku alkanut aamuvarhain: Suunnataan mm. mökkiteille ja -paikkakunnille

    7. 7

      Janni Hussi: ”Peniskuvia tulee viikoittain yli kymmenen”

    8. 8

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    9. 9

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    10. 10

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    5. 5

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    6. 6

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    7. 7

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    8. 8

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    9. 9

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    10. 10

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    4. 4

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    7. 7

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    8. 8

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    9. 9

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    10. 10

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    2. 2

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    3. 3

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    4. 4

      Voiko olla huonompaa tuuria? Uimari hylättiin nolon mokan takia MM-kisoissa: ”Voi ei, miten kamalaa”

    5. 5

      13-vuotias Dylan katosi jäljettömiin, kallo löytyi metsästä – isä pidätettiin neljä vuotta myöhemmin

    6. Näytä lisää