Jarkko, Jere, Jarno

Perhe

Valikko

10 juhlaa, joita nykyvanhukset viettävät

Julkaistu:

Tällaista ohjelmaa keksitään nykyään palvelutaloissa. Kokosimme 10 illanviettoa vanhusten tapaan.
1. Pizzaa & bissee Tilataan läheisestä ravintolasta pizzaa ja nautitaan yhdessä olutta sekä musisoidaan.

2. Matkalla maailmalla Lähdetään kuvitteelliselle lennolle ja saavutaan kohdemaahan. Tutustutaan maahan videoiden, ruuan ja musiikin avulla.

3. Olympialaiset Järjestetään jokavuotiset kilpailut yhdessä läheisen päiväkodin lasten kanssa.

4. Sirkus Läheisen päiväkodin lapset pukeutuvat. Palvelutalo koristellaan sirkusteeman mukaan, ja lapset esiintyvät.

5. Disco Tanssia, musiikkia ja yhdessäoloa. Palvelutalo sisustetaan teeman mukaan. Tarjoilut asukkaiden toiveiden mukaan.

6. Vapaaehtoiset laulattavat Lähiseudulla toimivat lauluryhmät tai yksittäiset vapaaehtoiset laulavat vanhusten kanssa.

7. Tanssit Kukapa ei viihtyisi hyvissä tansseissa? Pyörätuolia käyttäville asukkaille omat tanssittajat. Kaikki mukaan.

8. Kesäjuhlat Lähdetään viettämään yhteistä kesäjuhlaa yhdessä sovittuun paikkaan.

9. Kalenterijuhlat Ei ole väliä, mikä juhlapäivä on kyseessä. Juhlitaan sitä joka tapauksessa yhdessä.

10. Karvakaverit Onko alueella lemmikkieläinharrastajia? Kutsutaan heidät palvelutaloon.

Tapahtumat on koottu yhdessä Kannelmäen palvelutalon henkilökunnan kanssa. Pizzaa & bissee on porvoolaisen Laamannin hoivakodin järjestämä tapahtuma.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi määräsi Helsingin Rautatientorin Suomi ensin -leirin tyhjennettäväksi – syynä juhannuksen tapahtumat

    2. 2

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    3. 3

      Tätä et nähnyt tv-lähetyksessä: Räikkönen raivosi ennenkuulumattomalla tavalla tiimilleen

    4. 4

      Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

    5. 5

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    6. 6

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    7. 7

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    8. 8

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    9. 9

      Tämän kaikista autoista löytyvän laitteen käyttämättä jättäminen on suomalaisten suurin ärsytyksen aihe liikenteessä

    10. 10

      Junioreiden turnaus sai traagisen lopun – 12-vuotias jalkapallolupaus kuoli torjuessaan rangaistuslaukausta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    2. 2

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    3. 3

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    4. 4

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    5. 5

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    6. 6

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    7. 7

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    8. 8

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    9. 9

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    10. 10

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    6. 6

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi määräsi Helsingin Rautatientorin Suomi ensin -leirin tyhjennettäväksi – syynä juhannuksen tapahtumat

    2. 2

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    3. 3

      Tätä et nähnyt tv-lähetyksessä: Räikkönen raivosi ennenkuulumattomalla tavalla tiimilleen

    4. 4

      Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

    5. 5

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    6. Näytä lisää