Verneri

Perhe

Suomalaisvanhemmat avautuvat Huonon Äidin seksikirjassa: Pikku Kakkosen aikaan ”putsattiin isän korvat”

Julkaistu:

Perhe
Sari Helinin uudessa Huonon Äidin seksikirjassa suomalaiset kertovat, millaista on vanhempien seksielämä pikkulapsiarjessa.
Huono Äiti -nettisivustoa pitävältä Sari Heliniltä ja psykoterapeutti Leena Hattuselta ilmestyy tänään kirja Huonon Äidin seksikirja, joka käsittelee perheellisten seksielämää sekä sen puutetta.

Helinin mukaan yksi suurimmista väärinymmärryksistä koskee sitä, minkälaista seksiä muilla on.

– Harhaudutaan kuvittelemaan, että kaikilla muilla on tosi mahtavaa, ja vain meillä ankeaa. Tosiasiassa on niin, että lähes kaikki ruuhkavuosia elävät ovat samassa seksittömyyden veneessä.

Yllä olevalla videolla näet 8 vinkkiä parempaan seksiin.

Uutuuskirjassa käsitellään sitä, että lapsen syntymä aiheuttaa aina jonkinlaisen katkoksen parin seksielämään.

– Ihmisille saattaa tulla kovanakin sokkina se, että lapsi herättää vuositolkulla öisin, kaikki ovat väsyneitä, ja seksielämäkin menee pilalle.

Helin kuitenkin kannustaa, että vaikka pikkulapsiaika yöheräämisineen on haastavaa, siitä voi selvitä erkaantumatta kumppanista, eikä seksielämän katkoksen tarvitse jäädä päälle.

– Ruuhkavuodet ovat kuluttavia, mutta toisaalta niiden tarpominen yhdessä lisää suhteen kestävyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tärkeintä on ymmärtää, että kyseessä on väliaikainen vaihe. Pelkkä asian hyväksyminen auttaisi jo montaa.


Näin suomalaiset kertovat seksielämästään Huonon Äidin seksikirjassa:

”Meillä vessaseksi on ollut pelastus, ja ennen nuorimman syntymää sillä piristettiin useinkin päivää. Esimerkiksi Pikku Kakkosen aikaan ”putsattiin isän korvat”. Seksiä saa lisää harrastamalla sitä. Mitä enemmän sitä on, sitä enemmän sitä tekee mieli. Kyllä hätä keinot keksii!”

”Seksin harrastamisesta on tullut meillä yleinen vitsi. Siis että ihan oikeasti molemmat nauravat, kun niin joskus harvoin tapahtuu. Viikolla seksi on harvoin mahdollista, koska mies tekee ilta- ja yövuoroja. Muutamia kertoja olemme harrastaneet seksiä niin, että mies herättää minut. Olen kuitenkin yöllä niin sekaisin, että kestää tovin ennen kuin kunnolla herään pöhnästäni. Kello on puuhien jälkeen siinä 3–4 välillä.”

”Voin sanoa ihan suoraan, ettei seksi ole enää millään tavalla läsnä minun elämässäni. Pärjään ihan hyvin ilman sitä. Lapsi on minulle paljon tärkeämpi kuin mieheni, ja kyllä mies sen aistiikin. Iltaisin minä menen todella aikaisin nukkumaan ja mies jää pelaamaan tietokonepelejä. Ei meillä ole enää mitään parisuhdetta, vaan meillä on huoltosuhde, jossa jaetaan tehtäviä – yleensä minä jaan ja mies toteuttaa. Jossain syvällä sisimmässäni tiedän, ettei tämä voi jatkua näin ja ettei tämä ole hyväksi.”

 

Lapsi on minulle paljon tärkeämpi kuin mieheni, ja kyllä mies sen aistiikin.

”Meillä on nukuttu perhepedissä kohta kaksikymmentä vuotta. Lapsia on kuitenkin siunaantunut ajoittain hyvinkin harvakseltaan tapahtuvasta ”aviollisesta velvollisuudesta” huolimatta. Ihanuudet ja harminsa toki vuosien varrella on perhepedillä ollut. Meillä kuitenkin suukotellaan, halaillaan ja ollaan lähekkäin, rakastuneitakin aika ajoin. Mielestäni 6-vuotiaan ei vielä tarvitse olla tietoinen aikuisten ”tarpeista”, joita perhepedissä ei yleensä ole helppo tyydyttää.”

”Meillä ei mies puhu eikä pussaa. Se on hirvittävä klisee, mutta aivan totista totta minun elämässäni. Mies ei koskaan halaa minua kotiin tullessaan, hän ei koskaan esimerkiksi tarjoudu hieromaan hartioitani. Mies ei kosketa eikä paijaa. Tämä on johtanut siihen, että halaan lapsia koko ajan, koska johonkin se tunne on purettava.”

”Itseinhoni on vaikuttanut seksielämäämme niin, että seksiä voi olla vain pimeässä – jos sittenkään. Mietin koko seksin ajan, miltä miehestäni tuntuu, kun hän on hyllyvien, valkoisten ihrojeni päällä. Joka paikassa roikkuu ja rintani ovat painavat enkä jaksa ajella säärikarvojani mitenkään pilkuntarkasti. Olen omasta mielestäni kauhea otus, miten voisin kuvitellakaan, että kukaan mies ihan oikeasti haluaa minua?”

”Tunnen itseni petetyksi. Ihan kuin vaimoni olisi vain päättänyt tehdä kanssani lapset ja seksi oli sitten siinä. Aina löytyy joku tekosyy: väsyttää, tulee liian hyvä tv-ohjelma, lapset heräävät, lapset valvovat. Kaikki tekosyyt on käytetty meillä moneen kertaan. Välillä vaimo suostuu jalat levällään sängylle. Etsi siitä sitten intohimoa ja läheisyyttä, kun toinen suunnilleen tuijottaa kattoon vihamielisenä, että milloin tämä loppuu.”

”Minä en miehenä osaa tehdä mitään oikein, vaan kaikki on aina väärin sammutettu. Meillä on päivän aikana varmasti 20 erilaista riitaa, ja niiden aiheet vaihtelevat ruoan maustamisesta seksiasentoihin. Kaikesta kyllä saadaan tappelu.”

”Seksi..? Onko se jotain syötävää? Uusi vaippamerkki? Meillä seksiä harrastetaan ehkä kerran kuukaudessa. Jos oikein villeiksi ja irstaiksi heittäydytään, niin kahdesti. Kun sitten tähtien asento on oikea ja mikään loputtoman listan asioista ei ole ajankohtainen, niin seksi on pikapano sohvalla, koska makuuhuoneessa nukkuu lapsi. Kun päästään asiaan, yleensä lapsi herääkin heti tai viimeistään h-hetkellä, mikä lisää entisestään kynnystä aloittamiseen.”

Lähde: Huonon Äidin seksikirja

Miten teidän seksielämänne kävi, kun lapsi syntyi? Millaista on ruuhkavuosiaan elävän seksielämä? Miten seksille saa järjestettyä aikaa? Kerro tarinasi kommenteissa!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    2. 2

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    3. 3

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    4. 4

      Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

    6. 6

      Tällainen on Trumpin uusi viestintäpäällikkö: Entinen malli ja näyttelijä

    7. 7

      Näyttelijä joutui järkyttävän hyökkäyksen kohteeksi keskellä Lontoota – ohikulkija viilsi saksilla päähän: ”Verta oli kaikkialla”

    8. 8

      Palvottu plusmalli julkaisi kuvan, jollaisia mallit harvoin someen laittavat – esittelee uhkeat luomukurvinsa

    9. 9

      Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

    10. 10

      Toni Wirtanen huomasi vaimonsa käytöksessä hälyttävän muutoksen – Jannika B:n masennus paljastui salakavalasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    2. 2

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    3. 3

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    4. 4

      Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

    5. 5

      Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

    6. 6

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    7. 7

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    8. 8

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    9. 9

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    10. 10

      Turun Ruissalosta löytyi kaksi ruumista – poliisi tutkii

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    2. 2

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    3. 3

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    4. 4

      Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    2. 2

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    3. 3

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    4. 4

      Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

    5. 5

      Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. Näytä lisää