Soini, Veini

Perhe

”Koulun roskis oli täynnä kukkia” – IS:n lukijat kertovat, miksi opettajille annettavat lahjat menevät pieleen

Julkaistu:

Koulunpäätös
IS kysyi lukijoilta, kuinka paljon rahaa opettajalle annettavaan lahjaan voi käyttää.
Koulun päätösjuhlien lähestyessä julkiseen keskusteluun on noussut kysymys, kuinka paljon opettajalle annettava kevätlahja voi maksaa.

Kokeneiden opettajien mukaan oppilailta saatujen lahjojen arvo on noussut. Samalla vanhemmat pelkäävät, että kilpavarustelu ajaa lapset eriarvoiseen asemaan.

ILTA-SANOMAT KYSYI lukijoilta, kuinka paljon he ovat valmiita käyttämään rahaa opettajalle annettavaan lahjaan.

7542 äänestäjästä 32 prosenttia oli sitä mieltä, että lahjan arvo voi olla 6–10 euroa. Noin viidennes äänestäjistä, 21 prosenttia ilmoitti, ettei aio ostaa lahjaa ollenkaan.

SUURI OSA kommentoijista tuntui olevan sitä mieltä, ettei opettajalle kuuluu antaa ylimääräisiä lahjoja työstä, joka heidän joka tapauksessa tulee tehdä.

– Miksi lahjoja opettajalle ? Nehän tekee työtään siinä missä muutkin. Saako muilla työpaikoilla lahjoja kun lähtee kesälomalle, ei taida saada. Ikinä ei olla opettajalle lahjoja viety, eikä viedä.

– Siis miksi, siksikö kun se opettaa meidän lapsia, eikö sen kuuluukin opettaa kun on opettajan työ ja siitä palkkaa. Ihan ihme touhua noi lahjat opettajalle, kommentoi nimimerkki Iskä.

KUITENKIN JOTKUT vanhemmista haluavat osoittaa arvostuksensa opettajan tekemää työtä kohtaan jonkinlaisella lahjalla.

Mikäli lahja annetaan, sen ei lukijoiden mielestä kuulu olla rahallisesti arvokas. Ajatus on tärkein, ja toimivan lahjan voi saada aikaan vaikka ilmaiseksi.

– Olen kiitollinen niille aikuisille jotka viettävät aikaa lasteni kanssa arjessa lähes yhtä paljon kuin minä. Hyvä lahja on kahvipaketti hyvää kahvia,ei liian kallis ja useimmat juo kahvia, toteaa nimimerkki Terkkari.

– 
OMATEKEMÄ KORTTI on paras lahja. Jos muistaa/ehtii, voi käydä keräämässä luonnonkukkia. Rahaa ei tarvi käyttää open lahjaan lainkaan, kommentoi puolestaan nimimerkki itsekin ope.

OSA LUKIJOISTA ON saanut omakohtaisesti kokea, ettei lasten itse ideoimia ja askartelemia lahjoja ole arvostettu.

– Me lopetettiin aikoinaan kukkien ym. lahjojen ostaminen opettajille, koska koulutyön päätyttyä koulun roskis oli täynnä lahjoja/kukkia joita lapset oli innolla suunnitelleet ja vieneet opettajilleen. Todella noloa toimintaa, kertoo nimimerkki Muikku.

ERÄS LUKIJA MUISTELEE lukeneensa hiljattain artikkelin, jossa jotkut opettajat olivat kertoneet saamistaan ”tarpeettomista” lahjoista. Tämä herätti lukija ajattelemaan, onko lahjoja ylipäätään mielekästä antaa.

– Vähän aikaa sitten oli lehdessä juttua kun opettajat rutisi saavansa "tarpeettomia" lahjoja. Miksi antaisin opettajalle lahjan joka ei ehkä kelpaakkaan, nimimerkki Älytöntä lahjomista pohtii.

AINAKIN OSA OPETTAJISTA tuntuu lukijakommenttien perusteella olevan sitä mieltä, että opettajille ei tarvitse eikä ehkä kuulukaan antaa kevätjuhlan yhteydessä ylimääräisiä lahjoja.

– Olen opettaja ja mielestäni opettajalle ei mitään lahjoja tarvitse antaa, toteaa nimimerkki opettaja.

VAIKKA OPETTAJA ilahtuisikin lapselta saamastaan lahjasta, rahallisesti arvokkaan lahjan vastaanottaminen on ongelmallista.

– Opettajana arvostan lahjaa kuin lahjaa,myös aineetonta, kuten aidot halaukset, hymyt, kiitos ja kädenpuristus. Lapsesta / perheestä kiinni, kuinka haluavat muistaa.

– Joskus olen saanut yhden paperikarkin lapselta :). Kovin kallista lahjaa voisi olla kiusallista ottaa vastaan, toivon että isot rahat käytetään mieluummin perheen ja lapsen hyvinvointiin tai hyväntekeväisyyteen, kertoo Hilma-ope.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  2. 2

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  3. 3

    Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

  4. 4

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

  5. 5

    Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

  6. 6

    Suomalaisten suosimalla kreikkalaissaarella riehuu taas tulipalo: ”Mietin jo laukkujen pakkaamista”

  7. 7

    Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

  8. 8

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  9. 9

    Suurhyökkäys Isisiä vastaan alkoi Tal Afarissa – äärijärjestölle uhkaava viesti: ”Antautukaa tai kuolkaa”

  10. 10

    Tulosmanipulaatioepäily jääkiekon MM-kisoissa – epäiltyjä uhkaa vuosien vankeus

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  2. 2

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  3. 3

    Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

  4. 4

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  5. 5

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

  6. 6

    Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

  7. 7

    Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

  8. 8

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  9. 9

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  10. 10

    KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  2. 2

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  3. 3

    Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

  4. 4

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

  5. 5

    Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

  6. Näytä lisää