Urpo

Perhe

Valikko

Luulitko olevasi kärsivällinen vanhempi? Näin taaperon yöhulinat voivat vaikuttaa

Julkaistu:

Kun taaperoikäinen ei malta nukkua, koko perheen arjesta saattaa tulla ilotonta suorittamista.
Jos lapsen unihäiriöt eivät lopukaan ensimmäisiin kuukausiin, vanhemmat tarvitsevat tukea konkreettisia vinkkejä ja tukea pian, painottaa Oulun ensi- ja turvakodin Vauvatalon tiimivastaava Tarja Kuivala.

– Puolesta vuodesta alle kahden vuoden ikäisen lapsen unihäiriöissä on tärkeää kuulla vanhempia ja tarjota tukea. Vauvan levottomat yöt saavat aikaan vanhempien univajetta, joka voi vaikuttaa nopeasti mielialaan ja parisuhteeseen tulee herkästi ristiriitoja. Ilo arjesta katoaa, Kuivala varoittaa.

Jos lapsi heräilee vielä taaperoikäisenäkin esimerkiksi tunnin välein yöllä, vanhempi on yleensä keskellä omaa puolentoista tunnin pituista unisykliään.

– Unisyklin keskellä on syvä ja rentouttava uni. Kun siitä unesta herää, on vanhempi usein tokkurainen ja ärtynyt ja vanhempi jää ilman rentouttavaa unta, Kuivala kuvailee.

Univaje altistaa masennukselle

Kun uni on hukassa, arjesta tulee helposti suorittamista:

– Vanhemman pitkä univaje tuo masennuksen kaltaisia oireita: mielialan laskua, ilottomuutta, itkuisuutta, ärtymystä ja unohtelua. Univaje altistaa myös masennukselle, Kuivala kuvailee.

Mitä tällaisessa tilanteessa on sitten tehtävissä?

– Jos perheessä on kaksi vanhempaa, molempien vanhempien osallistuminen vauvanhoitoon on tärkeää. Molemmat huolehtivat toistensa jaksamisesta ja päiväunet pitää nukkua silloin, kun lapsikin nukkuu – jos se on mahdollista, Kuivala kuvailee.

– Apua lapsen hoitoon kannattaa pyytää myös läheisiltä. Neuvolasta ja muilta toimijoilta saa myös tukea ja konkreettista apua.

Motorinen kehitys saa vauvan levottomaksi

Toisinaan kaikkein pitkämielisimmänkin vanhemman pinna saattaa palaa yöhulinoissa:

– Silloin lapsi lasketaan turvalliseen paikkaan ja käydään hengittelemässä syvään ja rauhallisesti eri tilassa ja palataan takaisin vasta rauhoittuneena. Toinen vanhempi voi tulla myös avuksi. Jos toista vanhempaa ei ole, soita äitiystävälle, sinkkuystävälle tai jollekin muulle läheiselle, Kuivala kehottaa.

Vauvoilla 6–12 kuukauden ikä on kiihkeää kehityksen aikaa erityisesti motoristen toimintojen kehityksessä ja on tyypillistä, että se näkyy unihäiriöinä ja levottomana nukkumisena.

– Uuden opettelu tuo lapsen yöuniin ylimääräistä vireyttä ja levottomuutta. Kun uutuudenviehätys uudesta asiasta on mennyt, yöt rauhoittuvat. Tosin sitten voikin jo olla jälleen uuden taidon opettelu alkamassa. Tämä vaihe eroahdistuksineen voi kestää viikkoja. Säännöllinen rytmi auttaa tässäkin haasteessa jonkin verran.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    2. 2

      IS SEURAA: Presidentti Koiviston surusaatto lähti liikkeelle – Kaikkien Helsingin kirkkojen kellot soivat

    3. 3

      Presidentti Koiviston siunannut emerituspiispa Eero Huovinen itki vuolaasti

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Presidentti Mauno Koiviston surusaatto Helsingin kaduilla alkaa

    6. 6

      Katso video: Tellervo Koivisto jätti koskettavat hyvästit puolisolleen

    7. 7

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    8. 8

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    9. 9

      Veteraanin iltahuuto kaikui Tuomiokirkossa – hautajaisvieraat pyyhkivät liikuttuneina silmiään

    10. 10

      Moderni perhe -tähden riutunut olemus huolestuttaa – avautuu terveysongelmistaan: ”En voi kontrolloida vartaloni ulkonäköä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    3. 3

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    4. 4

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    5. 5

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    6. 6

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    7. 7

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Presidentti Mauno Koiviston surusaatto Helsingin kaduilla alkaa

    8. 8

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Ei herkille! Suomalaisnäyttelijä syö ihmislihaa televisiossa – reaktio yllättää kaikki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    2. 2

      IS SEURAA: Presidentti Koiviston surusaatto lähti liikkeelle – Kaikkien Helsingin kirkkojen kellot soivat

    3. 3

      Presidentti Koiviston siunannut emerituspiispa Eero Huovinen itki vuolaasti

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Presidentti Mauno Koiviston surusaatto Helsingin kaduilla alkaa

    6. Näytä lisää