Marko, Markus, Markku

Perhe

Valikko

Äiti ja isä, miksi ihmeessä annoitte minulle tällaisen nimen? ”Kysyttiin usein, että mikä oikea nimeni on”

Nuorena liian erikoinen tai tavallinen nimi voi tuntua raskaalta kantaa –mutta viimeistään aikuisiällä nimi kääntyy vahvuudeksi!
Toisinaan vanhemmilla on lapselle nimeä antaessaan hieman erilainen ajatus siitä, millainen on hyvä nimi. Teini-iässä liian tavallinen tai liian erikoinen nimi saattaa kiukuttaa.

– Minä en pitänyt pienenä Sunna-nimestäni, koska se oli outo. Nyt olen ymmärtänyt, että se on muokannut persoonaani enemmän kuin olen käsittänytkään. Ihmiset ovat suhtautuneet minuun kai hieman poikkeavasti sen johdosta – minusta on siis tullut nimeni näköinen, Sunna kertoo.

Toiset harvinaisemmin nimetyt osaavat olla ylpeitä nimestään, salaa toki.

– Kyllä minä olen nimestäni pitänyt, joskus ollut siitä salaa ylpeäkin. Toisaalta muutamia kertoja on tullut turpaan, ihan vaan sillä perusteella, ettei sitä ole almanakassa. Etunimi yhdistettynä vähän kryptiseen sukunimeen on toki ollut riesa. Edelleenkin vähän ärsyttää, kun joku päättää omatoimisesti kutsua vaikka Petriksi, Pete kertoo.

Oma nimi voi olla vaikea lausua

Entäs, jos lasta nimetessä ei muista ottaa huomioon sen ääntämisen vaikeutta? Kyllä se siitä!

– Vanhempien mielestä olin sirppana vauva, niin nimesivät minut Sirpaksi. R- ja s-vikaisena lapsena tympäisi tosi pahasti, mutta nykyään kun osaan jo lausua nimeni, niin omalta se tuntuu, Sirpa kertoo.

– Sitä vain mietin, että onko sirppana edes mikään oikea sana!

Entä, jos kiusaajat keksivät pilkkanimen?

Moni vanhempi makustelee nimeä miettiessään sitä, että entäs jos kiusaajat ovat saaneet siitä herkullisesti suuhun sopivan pilkkaväännöksen. Vaan siitäkin toipuu, lupaa Sirkka.

– Minä jouduin koulussa kiusatuksi nimeni takia. Minua kutsuttiin heinäsirkaksi. En tykännyt nimestäni ollenkaan edes aikuisena.

Mutta sitten tapahtui kohtaaminen, joka muutti suhteen omaan nimeen myönteisemmäksi.

– Eräs mies katseli sääriäni ja sanoi, että ”Kylläpä vanhempasi ovat osanneet antaa sinulle oikean nimen, kun sinulla on sääretkin kuin heinäsirkalla.” Ja se oli kehumista se!

Sekin, että oma nimi ei taivu, voi olla harmin aihe:

– Kun olin pieni, Maiju oli erikoinen nimi ja minulta kysyttiin usein, että mikä oikea nimeni on. Kysyin kerran muusikkokaveriltani, Aknestikin Kailta, että miksi Maijusta ei ole tehty yhtään biisiä. Hän vastasi, että koska nimeni ei taivu minkään kanssa. Äitini sanoo minua Muijaksi ja ystäväni Daijuksi, eli taipuuhan. Nykyään olen ylpeä nimestäni, sitä kun ei ole jokaisella.

Maijun parin kuukauden ikäiselle tyttärelle löytyi kaunis nimi sekä foneettisesti että merkityksellisesti, Oma.

– Toivon, ettei Oma tule häpeämään nimeään. Jo nyt olen saanut kuulla, että tytärtäni tullaan kiusaamaan koulussa. Mitä siihen voi sanoa? Ainakin aion kasvattaa tyttäreni niin, ettei hän kiusaa ketään. Minulle tytär on niin erityinen, ettei hänellä voi olla tavallista nimeä.

Harvinainen nimi onkin muualla suosittu

Nimen harvinaisuus voi olla myös ylpeyden aihe, vahvistaa Lea.

– En ole koskaan tuntenut saman nimistä ikätoveria. Lapsena toisaalta hieman harmitti, kun tietämiäni kaimoja olivat vain Lea Laven ja oopperalaulaja Piltti, jonka sukunimi oli niin typerä. Muutamia vuosia sitten törmäsin Sveitsissä tietoon, että nimeni oli suosituimpia ranskankielisen alueen annettuja lasten nimiä. Se oli hauska tieto, sillä Suomessa nimi ei ole vieläkään yleistynyt.

Päiviä taas harmitti, kun oma nimi oli niin tavallinen aikansa muotinimi:

– Toisaalta olen aina pitänyt äidin ja isän tarinasta nimeeni liittyen. Minua oli tarkoitus kutsua Helenaksi, mutta olin kuulemma niin aurinkoinen vauva, oikein päivänpaiste, että kutsumanimeksi tulikin Päivi ihan itsestään. Nykyään ajattelen, että Päivi on ihan ok. Kiva, että se on ihan suomalainen nimi, kun niitä on oikeastaan aika vähän naisten etunimissä.

Hyvästä nimestä voi tulla kilpailu

Toisinaan nimi on niin hyvä, että sen saamisen kanssa voi tulla kiire:

– Tätini odotti vauvaa yhtä aikaa äitini kanssa ja oli myös suunnitellut antavansa lapselleen nimeksi Anna, mikäli saisi tytön. Minä synnyin kuitenkin ensin ja sain nimekseni Anna. Serkkupojat olivat sitten miettineet, että mikä nyt heidän pikkusiskolleen nimeksi, kun Anna oli jo varattu. ”Laitetaan sitten vaikka Kotiliesi”, oli toinen serkuista keksinyt.

Ja sitten on niitä, jotka eivät edes tiedä, että nimi voisi olla vaikea. Allekirjoittaneelle toimittajalle kävi kerran synnyinkaupungissa passia uusiessa niin, että virkailija muisti nimeni lapsuudesta:

– Ai se olet sinä! Minä ajattelin silloin 1980-luvulla, että voi kun on lapselle laitettu nimeen niin vaikeat diftongit ”hei” ja ”hie”, että oppiiko se lainkaan niitä lausumaan!

Oppi se, eikä tehnyt tiukkaakaan!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    2. 2

      Eurojackpot-voittajat kertovat Veikkauksen haastattelussa säilyttäneensä 87 000 000 euron tositetta keittiön astiakaapissa

    3. 3

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    4. 4

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    5. 5

      Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

    6. 6

      Tutkinnanjohtaja: Hirvensalmella tutkitaan kahta tapon yritystä – rikosten ja hätäpuhelun välillä ”muutaman tunnin haarukka”

    7. 7

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    8. 8

      Kuvat ei herkimmille: Pin up -malli Sini Ariellin aviomies kaatui nuotioon – rajut palovammat: ”Kipu on sietämätön”

    9. 9

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    10. 10

      Valtiovarainministeriö: Kohu oli liikaa, juhlaraha vedetään pois

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    3. 3

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    4. 4

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    5. 5

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    6. 6

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    7. 7

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    8. 8

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    9. 9

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    10. 10

      Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    7. 7

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    2. 2

      Eurojackpot-voittajat kertovat Veikkauksen haastattelussa säilyttäneensä 87 000 000 euron tositetta keittiön astiakaapissa

    3. 3

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    4. 4

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    5. 5

      Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

    6. Näytä lisää