Kaapo, Gabriel

Perhe

Valikko

Miehet ja naiset, te siat!

Suomalainen mies on hämmentynyt ja pelkotilassa.

MINUSTA se näyttää ihan samanlaiselta kuin ennenkin, eli hiljaiselta ja vähän vaivaantuneelta, koska se ei ole kännissä. Mutta kuulemma se ei enää tiedä mikä sen kuuluisi olla, raavas mammutinmetsästäjä vai Soldier of Koti.

Välimuotoja ei toki ole, paitsi ne Makian vaatteisiin vuorautuneet partahipsterit, jotka vahvistavat urosstatustaan juurileipäkursseilla ja isyyslomilla aivan kuin tällaista liiallisen tasa-arvon ongelmaa ei olisi olemassakaan.

Koska tämä hömpötyshän on mennyt aivan liian pitkälle.

KESKUSTELUN miehen alisteisesta asemasta räjäytti Rosa Meriläisen kolumni, jossa hän kertoi arvostavansa naispuolisia ystävättäriään. Oliko hei pikkuisen liikaa.

Yhteisöllisyyden vahvistaminen, siis jonkinlaisen kotirintamasimulaation haikailu, on tähän mennessä heruttanut liikutuksen kyyneleitä julkisessa puheessa. Mutta yhtäkkiä teksti vahvasta yhteisöllisyyden alalajista, naisten välisestä ystävyydestä, muuttuikin ”tyypilliseksi miestä väheksyväksi puheeksi”.

Yhtäkkiä teksti vahvasta yhteisöllisyyden alalajista, naisten välisestä ystävyydestä, muuttuikin ”tyypilliseksi miestä väheksyväksi puheeksi.

Alistetussa suhteessa eläminen on tietenkin ahdistavaa, jopa vaarallista, riippumatta siitä mitä sukupuolta kukin osapuoli edustaa. Mutta alistamisella tai väheksynnällä ei olekaan mitään tekemistä tasa-arvon kanssa. Se, että nainen kohtelee puolisoaan tai lapsiaan kaltoin, ei ole tasa-arvotaistelun ilmentymä. Se on sikailua täsmälleen samaan tapaan kuin miesten vastaavat otteet.

Siksi tasa-arvokehityksen kyseenalaistaminen onkin absurdi argumentti kodin voimasuhteita pohdittaessa. Ihminen, joka perustelee huonoa käytöstään jostain rakennelmasta käsin, on vain löytänyt näppärän tavan olla kantamatta vastuuta teoistaan.

TASA-ARVOKESKUSTELUA leimaa usein myös raivostuttava uhriutumisen ja uhriuttamisen piirre. Olen aina karsastanut joidenkin feministien tapaa hahmottaa maailmaa esteiden ja rajoitteiden kautta, ja pidän turhauttavana että miesaktivistit tekevät nyt samaa.

Uhriutuminen on elämättömään elämään tarrautumista, sitä että ei yritäkään muuttaa asioita, koska jokin luonnonvoima – naiset, yhteiskunta, kohtalo, patriarkka – on estävinään sen.

Naiset esimerkiksi valittavat usein, että tuntuu vaikealta tehdä jotain, koska ”naisilta ei odoteta” asiaa x, ja kun ei ole niitä kiveksiäkään. Entäs sitten? Maailma ei lähettele lupia kenellekään. Yhtä lailla hyödytöntä on mankua olevansa parisuhteensa statisti, jos pitää ainoana muutoksen mahdollisuutena siirtymistä historiassa taaksepäin aikaan jolloin naisilla ei ollut (itse)määräämisoikeutta.

Koska tasa-arvoa ei anneta. Se otetaan.

Kirjoittaja on toimittaja ja tuottaja.
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    2. 2

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    3. 3

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    4. 4

      Lähes 50 vuotta vanha murhamysteeri ratkeamassa – Australian poliisi pidätti Cherylin, 3, sieppauksesta epäillyn miehen

    5. 5

      Trumpille paha takaisku – republikaanit peruivat äänestyksen terveydenhuoltouudistuksesta

    6. 6

      Helsinkiläisestä kukkakaupasta löytynyt valaisin myytiin Ruotsiin 159 016 eurolla

    7. 7

      Kokonainen kylä myynnissä Yhdysvalloissa – hintakaan ei päätä huimaa

    8. 8

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    9. 9

      Trump Time-lehdelle: ”Vaistoni tapaavat olla oikeassa” – uskoo edelleen salakuunteluun

    10. 10

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    3. 3

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    4. 4

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    7. 7

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    8. 8

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    9. 9

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    10. 10

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    8. 8

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    9. 9

      Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

    10. 10

      Nuori mies teki virheen uutta kotia ostaessaan – seurauksena vuosien painajainen ja 80 000 euron lasku

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    2. 2

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    3. 3

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    4. 4

      Lähes 50 vuotta vanha murhamysteeri ratkeamassa – Australian poliisi pidätti Cherylin, 3, sieppauksesta epäillyn miehen

    5. 5

      Trumpille paha takaisku – republikaanit peruivat äänestyksen terveydenhuoltouudistuksesta

    6. Näytä lisää