Akseli

Perhe

Valikko

Tutkimus: Mitä enemmän lapsia, sitä hitaammin äiti vanhenee

Perhe
Tutkijat muistuttavat, ettei ikääntymisestä kuitenkaan vielä tiedetä paljoa.
Lasten määrä vaikuttaa siihen, kuinka nopeasti nainen vanhenee. Kanadalaistutkimuksen mukaan mitä useamman elävän lapsen naiset olivat synnyttäneet, sitä pidempiä olivat kromosomien päitä suojaavat telomeerit. Telomeerit lyhenevät vanhentuessa.

Tutkimukseen osallistui 75 guatemalalaista naista, jotka asuivat kahdessa naapuriyhteisössä maaseudulla. Naiset olivat keskimäärin synnyttäneet 5,6 lasta, vaihteluväli oli 1–10. Naisten telomeerien pituudet mitattiin vuonna 2000 ja 2013.

Hieman yllättäen tutkimus paljasti, että naiset, jotka olivat synnyttäneet enemmän lapsia, vanhenivat hitaammin.

– Telomeerien lyheneminen hitaampaan tahtiin osallistujilla, jotka saivat enemmän lapsia, voi kuitenkin olla seurausta raskauden aikana tuotetun estrogeenin pitoisuuden dramaattisesta noususta, tutkimusta johtanut professori Pablo Nepomnaschy sanoo tiedotteessa.

Estrogeeni hidastaa telomeerien lyhenemistä.

Nepomnaschyn mukaan yksi syy tutkimuksen tulokseen voi olla myös se, että monta lasta hankkivat äidit saavat enemmän sosiaalista tukea sukulaisiltaan ja ystäviltään.

Tutkijat muistuttavat ikääntymisen olevan monimutkainen prosessi, josta ei vielä tiedetä paljoakaan.

Tutkimus on luettavissa täällä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    2. 2

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    3. 3

      Bottakselta kysyttiin alkoholista – vastaus hymyilytti

    4. 4

      ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Kuinka tienata kirppiksellä? Katso tonnin tienanneen Ellan, 23, vinkit

    7. 7

      Taksiuudistuksesta poikkeuksellinen kiista – ministeri Berner halusi savustaa puoluetoverinsa ulos valiokunnasta

    8. 8

      Lontoon iskussa surmattu poliisi oli aviomies ja isä – ”Monet ovat elämänsä velkaa”

    9. 9

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    10. 10

      Miljoona Stalinin sotilasta palveli Hitleriä – kauhea kosto ulottui Suomeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    2. 2

      5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

    3. 3

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

    6. 6

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    7. 7

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    8. 8

      Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

    9. 9

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    10. 10

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    9. 9

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    2. 2

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    3. 3

      Bottakselta kysyttiin alkoholista – vastaus hymyilytti

    4. 4

      ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. Näytä lisää