Atso

Perhe

Näin vauvan syntymäpaino voi vaikuttaa persoonallisuuteen

Julkaistu:

Aiemmissa tutkimuksissa on tarkasteltu ennenaikaisen syntymän yhteyttä alempaan älykkyysosamäärään ja autismiin. Tuoreessa tutkimuksessa vertailtiin ennenaikaisesti ja pienikokoisina syntyneiden aikuisten luonteenpiirteitä.
Warwickin yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan aikuiset, jotka ovat painaneet syntyessään alle 1,5 kiloa tai syntyneet ennen 32. raskausviikkoa ovat muita todennäköisemmin introvertteja luonteita.

Tutkijoiden mukaan ennenaikaisesti ja pienikokoisina syntyneillä on suurempi todennäköisyys autistisiin piirteisiin. He eivät välttämättä pidä esimerkiksi riskien ottamisesta tai uusien ihmisten tapaamisesta ja ovat luonteeltaan ujoja ja huolestuneita.

Tutkimuksessa tarkasteltiin 200 hyvin varhain tai pienikokoisena syntynyttä vauvaa Saksan Baijerissa, jotka ovat nyt 26-vuotiaita. Heitä verrattiin 197 täysiaikaisina ja normaalipainoisina syntyneisiin vauvoihin.

Tutkimuksesta uutisoi The Independent.

Taustalla monta syytä

Tuloksia selitetään aivojen kehityksellä ja lapsuuden kokemuksilla. Ennenaikaisesti syntyneillä vauvoilla aivojen rakenne voi olla erilainen kuin täysiaikaisilla. Eroja voi olla myös aivojen toiminnassa erityisesti oikeassa otsalohkossa, joka vaikuttaa käyttäytymiseen sosiaalisissa tilanteissa.

Syntymän yhteydessä tapahtuvat komplikaatiot voivat johtaa siihen, että ylisuojelevat vanhemmat asettavat lapselle kieltoja ja rajoja, jotka voivat puolestaan vaikuttaa siihen, kuinka ulospäin suuntautuneita lapset ovat vartuttuaan.

Hyvin paljon ennenaikaisesti syntyneiden on havaittu kohtaavan huomattavasti stressiä jo vastasyntyneiden teho-osastolla, jolla voi tutkijoiden mukaan olla pitkän aikavälin vaikutuksia heidän persoonallisuuteensa.

– Tämä voi vaikuttaa huolestuneisuuteen ja autististen piirteiden esiintymiseen, sekä voi altistaan ennenaikaisesti syntyneet lapset kiusaamiselle. On tärkeää, että vanhemmat ja opettajat olisivat tietoisia tästä ja voisivat auttaa lapsia sopeutumaan sosiaalisesti, kommentoi professori Dieter Wolke The Independentille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

    2. 2

      Poliisi: Helsingin yliajossa kuollut nainen raahautui auton mukana risteyksestä toiseen

    3. 3

      Video Helsingin yliajopaikalta paljastaa turman synkät jäljet

    4. 4

      Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

    5. 5

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    6. 6

      Poliisi: Nainen kuoli Helsingin yliajossa

    7. 7

      Guardian: 11 kuukautta vanhan Charlie-vauvan elintoiminnot lopetettiin –  ”Kaunis pieni poikamme on poissa”

    8. 8

      Helsingin yliajo: Päihtynyt kuljettaja ajoi väkijoukkoon punaisella Jaguarilla

    9. 9

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    10. 10

      Ratkaisu simppeliin optiseen arvoitukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    4. 4

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    5. 5

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    6. 6

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    7. 7

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    8. 8

      Mies ajoi päin väkijoukkoa Helsingin keskustassa – 1 kuollut, 4 sairaalaan, useita muita loukkaantunut

    9. 9

      Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

    10. 10

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    5. 5

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    8. 8

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    9. 9

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    10. 10

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

    2. 2

      Poliisi: Helsingin yliajossa kuollut nainen raahautui auton mukana risteyksestä toiseen

    3. 3

      Video Helsingin yliajopaikalta paljastaa turman synkät jäljet

    4. 4

      Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

    5. 5

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    6. Näytä lisää