Atso

Perhe

4 kysymystä, joita ei pidä kysyä lapselta

Julkaistu:

Lapset
Lapsen kanssa juttelu voi tuntua hankalalta, eikä aiheita tahdo löytyä. Älä kuitenkaan sorru lässytykseen ja turhiin kysymyksiin.
The Good Men Project -sivusto listaa hassuja kysymyksiä, joita vieraiden aikuisten kuulee kysyvän lapsilta usein. Kun tarkemmin ajattelee, kysymykset voisi muotoilla paremminkin. Nämä neljä lausahdusta ärsyttävät artikkelissa.

”Mikäs sinun nimesi on?”

Kukaan ei aloita keskustelua toisen aikuisen kanssa tällä tavalla. Nimen kysyminen ensimmäisenä luo turhaa painetta lapselle. Sen sijaan itsensä esittely ja sen toteaminen, että on kiva nähdä, toimivat hyvin.

”Kuinka vanha olet?”

Tätäkään kysymystä ei esitetä ensimmäisten joukossa aikuiselle, miksi siis lapsellekaan. The Good Men Project -sivusto ehdottaa kysymään ja keskustelemaan asioista, jotka kiinnostavat lasta. Ikä tuskin on lapsen mieliaihe.

”Kappas, onko paidassasi aurinko?”

Tyhjät kysymykset tuntuvat lapsesta oudoilta, sillä niihin ei voi vastata kunnolla. Kokeile esimerkiksi kertoa, että tykkäsit lapsena piirtää juuri sellaisen auringon, joka paidassakin paistaa. Juttelu lähtee käyntiin helpommin.

”Oletko pikkuisen ujo?”

Monet lapset ovat aikuisten seurassa ujoja, eivätkä uskalla heti avautua. Asiasta huomauttaminen saa lapsen olon entistä epämukavammaksi, eikä auta keskustelussa yhtään.

Sano mieluummin, että sinustakin tuntuu välillä vaikealta jutella täysin vieraille. Näin lapsi tuntee, että ymmärrät häntä.

Mitä outoa tai ärsyttävää sinun lapsillesi on sanottu? Tai muistatko, kyseltiinkö sinulta typeriä pienenä?
  • Lapset
  • keskustelu

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi: Nainen kuoli Helsingin yliajossa

    2. 2

      Helsingin yliajo: Päihtynyt kuljettaja ajoi väkijoukkoon punaisella Jaguarilla

    3. 3

      Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

    4. 4

      Silminnäkijä STT:lle: Yliajosta epäilty ajoi järjetöntä vauhtia ennen turmaa

    5. 5

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    6. 6

      Mies ajoi päin väkijoukkoa Helsingin keskustassa – 1 kuollut, 4 sairaalaan, useita muita loukkaantunut

    7. 7

      Guardian: 11 kuukautta vanhan Charlie-vauvan elintoiminnot lopetettiin –  ”Kaunis pieni poikamme on poissa”

    8. 8

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    9. 9

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    10. 10

      Ratkaisu simppeliin optiseen arvoitukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    4. 4

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    5. 5

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    6. 6

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    7. 7

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    8. 8

      Mies ajoi päin väkijoukkoa Helsingin keskustassa – 1 kuollut, 4 sairaalaan, useita muita loukkaantunut

    9. 9

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    10. 10

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    5. 5

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    8. 8

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    9. 9

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    10. 10

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi: Nainen kuoli Helsingin yliajossa

    2. 2

      Helsingin yliajo: Päihtynyt kuljettaja ajoi väkijoukkoon punaisella Jaguarilla

    3. 3

      Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

    4. 4

      Silminnäkijä STT:lle: Yliajosta epäilty ajoi järjetöntä vauhtia ennen turmaa

    5. 5

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    6. Näytä lisää