Manu, Manne, Immo

Perhe

Valikko

CP-vammainen pariskunta rohkaisee hankkimaan lapsia – ”Vammat eivät ole este”

Erilainen perhe
1990-luvun alkupuolella kahden CP-vammaisen avioliitto ja perheenlisäys eivät olleet kaikille itsestäänselvyys. – Jos pystyy huolehtimaan lapsesta, vammat eivät ole este, kajaanilaispariskunta rohkaisee.
Niemisen perheessä vammaisuus on osa arkea. Niin perheen äiti Päivi Suutari-Nieminen kuin isä Mika Nieminen ovat molemmat CP-vammaisia. Päivi tarvitsee liikkumiseen pyörätuolia, mutta Mikalta liikkuminen onnistuu ilman apuvälineitä. Molemmat puhuvat, mutta etenkin Päivin puheeseen keskustelukumppani joutuu keskittymään tosissaan.

Ja vaikka perheen lapset ovat jo nuoria aikuisia, niin yhden asian Päivi haluaa tehdä selväksi heti alkuunsa.

– Eivät he ole minun avustajia, he ovat minun lapsia. On turha odottaa, että he kohtelevat minua silkkihansikkain sen takia, että olen vammainen. Kyllä he auttavat, mutta vasta pyydettäessä. Muuten saan tulla omin avuin toimeen, Päivi nauraa.

Esikoispoika Ville-Matias on jo muuttanut pois, mutta nyt keväällä ylioppilaaksi kirjoittava Venla-Maria asuu vielä kotona.

Kun lapset olivat nuoria, koko perhe oli mukana heidän urheiluharrastuksissaan.

– Kumpikin lapsi pelasi jalkapalloa, ja siellä me oltiin kentän reunalla seuraamassa otteluita ja kannustamassa. Kuljettiin omalla autolla bussin perässä kauempanakin. Lasten mukaan heitä ei ole ikinä kiusattu meidän takia, vaikka ollaanhan me siellä jalkapallokentän reunalla oltu erilainen perhe, Mika ja Päivi nauravat.

”Tiesin, että pystyn hoitamaan lapsia”

Päivi ja Mika tapasivat ensi kerran lokakuussa 1988. Paikka oli Naantalin kylpylä, jossa nuoret CP-vammaiset olivat mukana viikon kurssilla. Anjalankoskelta kotoisin oleva Mika ja Kajaanissa syntynyt Päivi tutustuivat ja rakastuivat.

– Minä muutin sitten Anjalankoskelle, jossa asuimme pari vuotta. Mika oli silloin töissä ulosottotoimistossa ja minä paljon yksin kotona omissa oloissani. Vaikka minun puhe on vaikeaa, haluan olla ihmisten parissa. Kun tulin raskaaksi, halusin muuttaa Kajaaniin, siellä minulla oli sukulaiset, Päivi kerto.

Naimisiin mentiin elokuussa 1990. Tuore aviopari ei edes ennättänyt miettiä perheenlisäyksen hankkimista, kun Ville-Matias ilmoitti olevansa tulossa.

”Aloin aika pian odottaa lasta. Jo kuukausi häiden jälkeen.”

– Aloin aika pian odottaa lasta. Jo kuukausi häiden jälkeen. Ei ehditty miettiä asiaa ollenkaan. Olin hoitanut aika paljon sisarteni pieniä lapsia ja tiesin kyllä, että pystyn hoitamaan lapsia, Päivi kertoo.

Lastenhoidossa selkeä työjako

1990-luvun alkupuolella kahden CP-vammaisen avioliitto ja perheenlisäys eivät olleet kaikille itsestäänselvyys. Päivi ja Mika eivät kuitenkaan ole antaneet ”terveempien” puuttua asioihinsa.

– Meille ei kyllä tulla sivusta sanomaan, mitä tehdä. Pitää ottaa itse vastuuta omasta elämästä, tietää, mitä haluaa. Toisaalta minun äitikin oli uudesta lapsenlapsesta ihan innoissaan, Päivi muistelee.

– Yksin hoidin kaikki asiat äitiysneuvolasta lähtien. Jos avustaja on mukana, tulee sivullinen olo. Ruvetaan puhumaan ohi. Kuvitellaan, ettet pysty hoitamaan asioita. Mutta kun menin yksin, heidän oli pakko keskittyä minuun, Päivi kertoo.

Toisaalta ihan käytännön asioiden opetteluun meni aikaa. Mutta niinhän on jokaisen uuden isän ja äidin kohdalla.

– Kyllä minä ensimmäistä vaippaa tuhersin paikalleen kaksi tuntia, Mika tunnustaa.

– Meillä oli selvä työnjako. Mika vaihtoi vaipat, minä imetin, Päivi jatkaa

Jos ensimmäisen lapsen kohdalla kaikki kävi pyytämättä ja nopeasti, niin perheen kuopus, 19-vuotias Venla-Maria on harkinnan lopputulos.

– Me ajattelimme heti, että jos menee hyvin ensimmäisen lapsen, hankimme toisenkin lapsen. Lasten ikäero on viisi vuotta, sillä kahden pienen lapsen kanssa elämä olisi voinut olla liian raskasta, Niemiset pohtivat.

Mieti omat voimavarat

Niemisillä on nyt reilut 20 vuotta ”lapsellista” perhe-elämää takana. Päivi ja Mika rohkaisevat muita vastaavassa tilanteessa olevia vammaisia tarttumaan oman elämänsä herraksi. Vammaisuus ei ole este isäksi tai äidiksi ryhtymiselle.

– Jos pystyy huolehtimaan lapsesta, vammat eivät ole este. Mutta itse pitää tietää, mitä pystyy hoitamaan. Omat voimavarat ja talous kannattaa miettiä, Mika pohtii.

Taloudellinen tilanne on yksi asia, joka kannattaa ottaa huomioon.

– Vammaiselle perustoimeentulo on turvattu, mutta rahaa ei liikaa ole. Minä voisin vähän tienata eläkkeen päälle, mutta ottaa päähän, etten pysty tekemään töitä, Päivi harmittelee.

”Minäkin voin auttaa”

Töitä Päivi Suutari-Nieminen ei ole pystynyt vammansa takia tekemään, mutta se ei ole estänyt olemasta aktiivinen yhdistysmaailmassa.

Kajaanin CP-yhdistyksen toiminnassa pariskunta on ollut aktiivisesti mukana. Tänä päivänä vain yhdistystoiminta on painottunut entistä enemmän nettimaailmaan.

– Yhdistystoiminta alkaa olla hiipumaan päin. Tiedot löytyvät tänä päivänä netistä, Mika toteaa.

Eikä vammaisuus rajoita toisten auttamista.

Pienestä eläkkeestään Päivi on auttanut vielä heikommassa tilanteessa olevia. Jo vuosien ajan hänellä on ollut oma Plan-kummilapsi.

– Minusta on hyvä ajatella, että minäkin voin auttaa jotain, Päivi myhäilee.

Eläinrakkaaksi tunnustautuva Päivi haaveilee jo seuraavasta hyväntekeväisyysprojektista.

– Minulla on aina ollut koira, enkä osaa ilman koiraa olla. Seuraavaksi koiraksi olen harkinnut pelastettua koiraa Espanjasta tai jostain. Pitää auttaa, jos pystyy auttamaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Merkel tyrmistyi Trumpin ”hävyttömästä” tempusta – ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Kuoliaaksi raadellun Manu-koiran tapaus puhuttaa: ”Miksi alaikäiset taluttavat vaarallisia koiria”

    3. 3

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    4. 4

      Laskettelulegenda Kalevi ”Häkä” Häkkinen on kuollut

    5. 5

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    6. 6

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    7. 7

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    8. 8

      KSML: Matti Nykäsen juoni meni mönkään – ei voi ostaa mitaleitaan takaisin

    9. 9

      Noormarkussa oksanhaarasta pelastettu kissa ei toipunut – ”Se on nyt kissojen taivaassa”

    10. 10

      Sebastian Vettel jälleen vitsikkäällä päällä – pilaili toistamiseen suomalaisten kustannuksella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    3. 3

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    4. 4

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    5. 5

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    6. 6

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    7. 7

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    8. 8

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    9. 9

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    10. 10

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Merkel tyrmistyi Trumpin ”hävyttömästä” tempusta – ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Kuoliaaksi raadellun Manu-koiran tapaus puhuttaa: ”Miksi alaikäiset taluttavat vaarallisia koiria”

    3. 3

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    4. 4

      Laskettelulegenda Kalevi ”Häkä” Häkkinen on kuollut

    5. 5

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    6. Näytä lisää