Mervi

Perhe

Tuttua lähes kaikille vanhemmille – Kuvien lapset luulivat olevansa piilossa, eivät todella olleet

Julkaistu:

Leikit
Piilopaikkojen klassikot ovat olohuoneen pitkien verhojen takana tai sohvalla pää tyynyssä. Ei sillä niin väliä, vaikka takamus tai varpaat vilkkuvat.
Oletko koskaan leikkinyt pienten lasten kanssa piilosta? Sehän on aika ihanaa – ja huvittavaa – puuhaa. Aivan pieni lapsi ei malta edes olla hiljaa piilossa, vaan yleensä huikkaa olinpaikkansa viimeistään viisi sekuntia sen jälkeen, kun etsijä on aloittanut hommansa. Hän myös mielellään kertoo, mihin kaikki muut ovat piiloutuneet.

Vähän isommat malttavat (ehkä) olla hiljaa, mutta aivan oma lukunsa ovat heidän piilopaikkansa. Laulu jäniksestä, joka pistää päänsä pensaaseen, pätee myös lapsiin.

Kädet silmillä sohvannurkassa on aivan riittävän hyvä piilopaikka. Verkon takaa kukaan ei taatusti osaa etsiä, ainakaan kankaan alta vilkkuvien jalkojen perusteella. Myös pöydän alla pieni ihminen tuntee olevansa turvassa etsijän katseilta, ei väliä, vaikka näköyhteys pöydän alle olisi ilmeinen.

Alla parhaat piilovinkit suoraan alle 4-vuotiailta!

Mikä on ollut huvittavin piilopaikka, josta olet löytänyt lapsesi? Onko sinulla kuvaa tapauksesta? Kerro kommenttikentässä tai lähetä kuva osoitteeseen lifestyle@iltasanomat.fi otsikolla ”Piilosilla”. Liitä kuvaan mukaan lapsesi etunimi ja ikä sekä oma nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Seksiaihe oli liikaa: tv-juontajalta lipsahti kaksimielinen sutkautus suorassa lähetyksessä – kiusallinen hiljaisuus laskeutui studioon

    2. 2

      Kirjailija Laura Gustafsson avoimena Me Naisille: 25-vuotiaana jo 50 eri miestä – ”Aina, kun joku kysyi, lähdetkö mukaan, lähdin”

    3. 3

      Virpi Sarasvuo poistui yllättäen Ylen tiimistä – tämä kaksikko on hiihdon asiantuntijana ensi talvena

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      Oppilaalta takavarikoitiin teräase koulussa Kauhavalla

    6. 6

      Vapaaottelijan ja voimanostajan raaka katutappelu johti kuolemaan Venäjällä – epäillyn tappajan pitkä pako on nyt ohi

    7. 7

      Perheenäiti kuoli tulipalossa Seinäjoella – palo sammutettu, poliisitutkinta alkaa

    8. 8

      Saako lentokoneen laskeuduttua taputtaa? Asiantuntijat kertovat

    9. 9

      Raju maastopalo raivosi Gran Canarialla – suomalaispariskunta onnistui pakenemaan täpärästi liekkejä

    10. 10

      Bill Gates paljastaa: Tämän vuoksi Windowsissa käytetään ctrl-alt-del-näppäinyhdistelmää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    2. 2

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    3. 3

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    4. 4

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    5. 5

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    6. 6

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    7. 7

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    8. 8

      Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

    9. 9

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    10. 10

      Entinen Ensitreffit alttarilla -vaimo kauhistui uuden Ensitreffit-parin meiningistä: ”Huolestuttaa kyllä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Seksiaihe oli liikaa: tv-juontajalta lipsahti kaksimielinen sutkautus suorassa lähetyksessä – kiusallinen hiljaisuus laskeutui studioon

    2. 2

      Kirjailija Laura Gustafsson avoimena Me Naisille: 25-vuotiaana jo 50 eri miestä – ”Aina, kun joku kysyi, lähdetkö mukaan, lähdin”

    3. 3

      Virpi Sarasvuo poistui yllättäen Ylen tiimistä – tämä kaksikko on hiihdon asiantuntijana ensi talvena

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      Oppilaalta takavarikoitiin teräase koulussa Kauhavalla

    6. Näytä lisää