Oliver, Olivia, Oiva

Perhe

Valikko

Pienellä tytöllä iso syntymämerkki – vanhemmilta liikuttava ele

Julkaistu:

Vanhemmat halusivat, että tyttö ei häpeäisi syntymämerkkiään, vaan olisi siitä ylpeä.
Brittilehti Mirror kertoo liikuttavasta tapauksesta, jossa vanhemmat päättivät tatuoida jalkansa samannäköiseksi kuin 18-kuukautisella tyttärellään. Honey-Raella oli syntyessään suuri syntymämerkki, joka on vain kasvanut tytön kasvaessa.

– Se on kirkkaanpunainen ja se peittää lähes puolet hänen oikeanpuoleisesta vartalostaan. Se leviää hänen varpaistaan alaselkään asti. Se ei ole haalistunut ajan kanssa. Todellisuudessa se näyttää joinakin päivänä tummemmalta kuin toisina, äiti Tanya Phillips kertoo Mirror-lehdelle.

Neljän lapsen äiti ei koskaan unohda ensimmäistä kertaa, kun hän näki tyttärensä syntymämerkin.

– Hän taisteli hengittääkseen, kun hän syntyi ja hänet kiidätettiin tehohoitoon. Kun menin katsomaan häntä, hän vain makasi pienessä keskoskaapissa ja silloin näin sen. Se särki sydämeni.

– Nyyhkytin ja nyyhkytin sitä, että tyttäreni olisi pysyvästi merkitty loppuikänsä.

Phillips ei halunnut tyttärensä tuntevan olevansa erilainen, vaan halusi hänen olevan aivan samanlainen kuin muutkin terveet lapset.

– Ja vaikka syntymämerkki ei ole vaarallinen, tiesin, että sillä olisi suuri vaikutus hänen koko elämäänsä. Vaikka hän oli meidän silmissämme täydellinen, tiesin, että muut ihmiset tulisivat julmasti osoittamaan ja tuijottamaan häntä.

”Ihmiset ovat julmia ymmärtämättään”

Ensimmäisten kuukausien aikana äiti piti huolta, että tytön jalat oli peitetty. Hän ei kestänyt tuntemattomien uteliaita katseita ja kuiskailevia kommentteja.

Kun Honey-Rae oli alle vuoden ikäinen, äiti kävi tytön kanssa ostoksilla niin, että tyttö oli puettu sandaaleihin ja shortseihin. Silloin hän huomasi vanhan pariskunnan tuijottavan tyttärensä jalkaa ja kuiskivan.

– Olin järkyttynyt. Se oli ensimmäinen kerta, kun olin vienyt hänet ulos ilman, että olisin peittänyt häntä ja se vahvisti todeksi kaikki huoleni ja pelkoni. Ihmiset ovat julmia ymmärtämättään. Ja tiesin, että jos aikuiset voivat olla niin piittaamattomia, myös lapset koulussa olisivat tarkoittamattaan julmia.

Silloin Honey-Raen vanhemmat päättivät tehdä jotain varmistaakseen, ettei heidän tyttärensä tuntisi itseään erilaiseksi. Vanhemmat olivat puhuneet samanlaisten tatuointien tekemisestä, mutta sinä päivänä he tekivät lopullisen päätöksen.

Ensin Adam-isän oikea jalka tatuoitiin reidestä varpaaseen. Muutamaa kuukautta myöhemmin Tanyan omaan jalkaan tehtiin samanlainen tatuointi.

– Kun turvotus lakkasi, näytin sitä Honey-Raelle ja hän kosketti sitä varovaisesti ja hymyili sanoen, että se sopii yhteen osoittaen omaa jalkaansa. Jos olin tarvinnut mitään vahvistusta sille, että olin tehnyt oikean ratkaisun, se oli siinä. Nykyään hän jatkuvasti koskettaa minun ja Adamin tatuointeja ja sitten omaa syntymämerkkiään ja kikattaa – en voisi olla onnellisempi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    2. 2

      Poliisi julkaisi uuden kuvan Manchesterin terroristista: raahaa mukanaan outoa matkalaukkua

    3. 3

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    4. 4

      Dramaattiset yksityiskohdat prinsessa Dianan hautajaisista vuotivat julkisuuteen – väliaikainen ruumishuone, tapahtuma salattiin prinsseiltä

    5. 5

      Instagram-sensuuri iski: Vaalea Skam-kaunotar, 20, kohautti alusvaatekuvallaan – kopioi Jennifer Lopezin eroottisen poseerauksen

    6. 6

      Temptation Island loppui: Jonne avasi samantien Elämänpeli-blogin – paljastuksia tv-sarjan kulisseista

    7. 7

      Raju ukkosmyrsky Moskovassa: ainakin 13 kuollut

    8. 8

      Kai, 45, kypsyi Vantaan pysäköinninvalvontaan – sai samasta rikkeestä kaksi pysäköintivirhemaksua 8 minuutin välein

    9. 9

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    10. 10

      Kolmikon ryypiskely riistäytyi käsistä – mies pisti kaverinsa nippusiteisiin, ampui varsijousella poliisien lähelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    3. 3

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    4. 4

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    5. 5

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    6. 6

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    7. 7

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    8. 8

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    9. 9

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    10. 10

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    9. 9

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    10. 10

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    2. 2

      Poliisi julkaisi uuden kuvan Manchesterin terroristista: raahaa mukanaan outoa matkalaukkua

    3. 3

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    4. 4

      Dramaattiset yksityiskohdat prinsessa Dianan hautajaisista vuotivat julkisuuteen – väliaikainen ruumishuone, tapahtuma salattiin prinsseiltä

    5. 5

      Instagram-sensuuri iski: Vaalea Skam-kaunotar, 20, kohautti alusvaatekuvallaan – kopioi Jennifer Lopezin eroottisen poseerauksen

    6. Näytä lisää